28. helmikuuta 2014

Perunoiden ja puistossa istumisen tärkeydestä

Kävin tiistai-iltana Turun kaupunginteatterissa (joka muuten muuttui vuodenvaihteessa kunnallisesta teatterista osakeyhtiöksi) katsomassa omaistenkenraalissa Päällystakki-näytelmän, joka saa varsinaisen ensi-iltansa tänään. Vaikka olenkin sinänsä puolueellinen arvostelemaan mitään sellaista, missä isi on mukana, uskon silti voivani todeta suht objektiivisesti, että on muuten hyvä biisi.


Gogolin klassikkoon perustuvassa ajankohtaisessa uudelleentulkinnassa hiljainen mies ja vaatimaton työmyyrä Akaki Akakijevitš asuu Suomessa. Lainaus teatterin sivuilta:

Jo lapsena virkailijalta näyttänyt mies toteuttaa kohtaloaan pankkivirkailijan uuvuttavassa toimessa talousvaikeuksien keskellä rimpuilevassa Suomessa. Onnesta ja rakkaudesta työpaikallaan syrjitty Akaki voi vain haaveilla. Eräänä päivänä hän kuitenkin vakuuttuu siitä, että uusi, tyylikäs päällystakki voi muuttaa hänen elämänsä suunnan. Tämä päätös vie Akakin seikkailulle läpi suomalaisen työelämän huononemisen ja kansainvälisen talouselämän käsittämättömien käänteiden.

Niin paljon kuin suurista musikaalituotannoista ja pauhaavasta viihdekoneistosta nautinkin, oi että oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa kunnollista, oikeaa teatteria! Näytelmä onnistui sekä naurattamaan että itkettämään. Ensimmäinen puolisko on kohtalaisen vauhdikasta ja tiiviisti taimattua kohellusta, mutta toiselle puoliskolle ehdittäessä rytmi ja sävy muuttuu kutakuinkin täysin. Isi totesikin yhteisessä teatterinjälkeisessä purkuhetkessämme Tintån viinilasien äärellä, että niin - ensin pitää saada yleisö viihtymään, jotta se jaksaa kuunnella tarinan loppuun asti. Koska siellä sitä tulee, sitä asiaa, joka puristaa rintaa ja saa miettimään, miten ja miksi elämän nallekarkit jakautuu tässä maailmassa niin epätasaisesti ja sattumanvaraisesti. Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin.

Vaikka mä nyt tietysti onnistun liikuttumaan jo pelkästä teatterissa olemisesta, siitä kokemuksesta, kun yleisö jakaa näyttelijöiden kanssa yhteisen tilan ja hetken, siitä taiasta, jota ei voi kokea vaikuttavimpaakaan elokuvaa katsoessa. No, kyllä te tiedätte.

Ensemble pelaa lavalla hienosti yhteen, jokainen näyttelijä (pääroolin Kimmo Rasilaa lukuunottamatta) ehtii hypätä esityksen aikana useampiin saappaisiin, ja ryhmätyö korostuu näytelmän ratkaisussa jakaa kertojan osa kaikkien näyttelijöiden kesken. Ja nämä näyttelijät osaavat, muuten, myös musisoida!

Päällystakki siis ensi-illassa tänään, kevään viimeinen esitys 3.5. Vahva suositus. :)

26. helmikuuta 2014

May your new ideas feel like sunrise

Otsikon lausahdus tuli vastaan Pinterestissä eilen jotenkin aika oikealla hetkellä. Taivas on harmaa, helmikuun epämääräinen nuhanuutumus on kestänyt jo kolme viikkoa, seuraavien kahden viikon ajaksi on töitä enemmän kuin yksi ihminen oikeasti ehtisi tehdä, SM-kisojen ensimmäinen karsinta kolkuttelee kuukauden päässä ja kahden joukkueen luotsaaminen loppukiriin vaatii hitokseen työtä.

Vaikken aiokaan antautua stressin valtaan, huomaan, että se yrittää kuikkia nurkkien takaa ja heitellä lattialle esteitä joihin kompastua.

Silti on tehtävä aikaa myös uusille ideoille, luoville hetkille. Auringonnousuille.

23. helmikuuta 2014

Viikon 8 herkut

Tjaajaa, onpas mukava päästä kohta (vielä hetki pitää tehdä töitä mutta sitte) kellahtamaan unille, kun takana on taas yksi herkullinen viikko. :)


Keskiviikkona kävin hepun kanssa lounaalla Di Trevissä. Tykkään paikasta kyllä hullun paljon, sekä päiväpiipahduksien kohteena että illallisravintolana. Tällä kertaa ei nyt sentään oltu niin ihania että oltais otettu kuplivaa ja keksejä kesken keskiviikon, mutta oli tuo lounasannoskin niin ihana että tuli aivan rehellinen ähky. Sitruunaista kanaa ja bataattiranskalaisia, ja sanoinko jo että bataattiranskalaisia? Annoksessa oli muuten myös bataattiranskalaisia. Bataatti on parasta.


Parasta on myös Gaggui. Toisella visiitillä torstaina lautaselle päätyi gaggu nimeltä Nro1, jossa oli ainakin suklaata, voikreemiä ja vadelmaa. Gagguseurana oli yksi ystävä, yksi kaksijapuolivuotias nuori neiti ja yksi karhu. Pieni kahvila oli jälleen ihan täyteen ammuttu, ja pöytien varailu sujui jopa hiukan kenkuissa tunnelmissa, mutta ei kukaan nähdäkseni kovin kauan joutunut seisoskelemaan paikkaa odotellessaan. Sopu sijaa antaa, ja gaggu piristää mieltä. :)


Eilen juhlittiin Luxemburgiin muuttavien ystävien läksiäisiä hohtominigolfin, pronssilätkän ja saunomisen merkeissä, ja yöllä päädyttiin Blankoon juomaan vähän mojitoja. (Olisin päätynyt myös tanssilattialle, jos siellä olis ollut yhtään tilaa...) Blankossa ei oikeastaan tule käytyä illanviettomielessä kuin pari kertaa vuodessa tuolla tietyllä porukalla, koska harvemmin tällainen kääkkä enää viihtyy niin tupaten täydessä kuppilassa. Mutta alkujärkytystungoksen hiukan helpotettua olihan taas hauskaa! Ja tänään muuten hiukan maistui hepun loihtima purilaisateria!

19. helmikuuta 2014

I will find some other way to tell you you're okay

Sarjassamme olet tainnut tehdä elämässä jotain oikein: kun kamu laittaa Facebook-seinällesi linkin saatesanoin "Tulit mieleen tästä saitista!" ja se saitti on The Nicest Place on the Internet.

:)

Voi miten ihmeellistä onkaan tämä ihmisyys, ja miten ihmeellinen onkaan tämä internet joka yhdistää meitä tämän ihmeellisen ison maailman ihmeellisiä ihmisiä! Halataan! :)


18. helmikuuta 2014

Hovering, hovering around me

Tässä kun tulevan kesän (ja kesähän tulee koska kello on nyt kuusi eikä vieläkään ole ihan pimeää!) festarit ovat alkaneet julkistaa kiinnityksiään, olen vähän odotellut, löytyiskö joltain artistilistalta nimi Alex Clare. Ei ole vielä löytynyt, joten jatkan odottelua.

Nimittäin se on aika hienoa, kun jollain on ääni ja taito kirjoittaa biisejä - jotka vielä toimivat alkuperäisen jytäversion lisäksi rauhallisemmin akustisinakin. Tälleen. :)

17. helmikuuta 2014

Maanantai-nam

Jos ruoanlaitosta jää purkin pohjalle kermaa, silloin keitetään kunnon kaakaot.


Puolet kermaa ja puolet luomukevytmaitoa. Puolet Pirkan reilun kaupan kaakaojauhetta ja puolet Clipperin täyteläistä luomukaakaota.


Pirkka-kaakao majailee hilpeässä lehmäpurkissa. Meillä on noita Derriere la porten ihania sanaleikki-säilytysrasioita enemmänkin, kaakaon lisäksi omansa leivälle, jauhoille ja ompelutarvikkeille. Voisin säilyttää kaiken omaisuuteni noissa.


Rich & cosy. Vähän niin kuin Benedict Cumberbatchin ääni.

Pehmeää maanantaita! :)

15. helmikuuta 2014

Vi har ju Åbo

...och här i Åbo har vi en fantastisk ny kakkukahvila!


Muistan, miten joskus yläaste- ja lukioaikoina olin vakaasti sitä mieltä, että viikonlopun paras hetki on lauantaina siinä yhden-kahden maissa päivällä. Viikonloppu on jo kivasti käynnissä, mutta maanantaihin ja kouluunpaluuseen on vielä aikaa, ulkona on valoisaa ja tässähän vois tehdä ihan mitä huvittaa.

Tänään käytin juuri tuon lauantaihetken harvinaisen hyvällä tavalla: piipahdin ystävän kanssa Gaggui-kahvilassa, joka avasi ovensa Humalistonkadulla viikko sitten. Etukäteishypetys oli ollut melkoisen kovaa, mutta hoh, paikkahan lunasti odotukset ihan kevyesti. Pienehköön kakkukahvilaan on saatu loihdittua tosi mukava ja konstailematon, mutta samalla tyylikäs tunnelma.

Ja kui sattuski, kahvilan seinällä napotti yksi tuoreista sisustusunelmistani: BEdesignin huikea Deer Shelf -hylly. Hintaa vajaat kolme tonnia, joten unelmointi jatkukoon. Hyllynäärihuokailua on harrastettu aiemmin Sisustuksen Koodissa ja Elementissä, ja nyt haaveilu onnistuu siis myös kakkuherkkujen parissa. :)



Tarjolla oli tänään neljää eri kakkua ja kahta sorttia voileipää. Itse halusin tällä ensimmäisellä visiitilläni nimenomaan gaggua, joten valitsin kauniin herkkupalan nimeltä Vähä liia tuhti. Eikä ollut yhtää liia tuhti, vaan just sopiva! Appelsiini-lime-passionhedelmä-juustokakku suklaakakkupohjalla, ja kylkeen kannullinen inkiväärisenchaa. Taivas.


Kyl tääl Turus van kelppa. Tul sääki tän. :)

14. helmikuuta 2014

Hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät

Ystävänpäivä on kyllä vähän schmystävänpäivä, koska ystävänpäivä on oikeesti joka päivä, mutta en silti sano ettenkö ilahtunut aamulla ihan suunnattomasti, kun posti kolahti eteisen lattialle ja löysin paketista Ameriikasta asti saapuneen suklaasuukkolähetyksen. Awwww!


Tutut, joita näin ystävänpäivänä: aviomies, äiti ja isi. Heppu sanois tähän että #napanuora, mä sanon että #ilovemyparents. :)

Aamupäivän vietin saikulla sairastavan hepun (miesflunssa tarttui!) kanssa kotona Benedic leffoja katsellen, iltapäivällä kävin ensin isin kanssa Café Artissa minttuteellä ja sitten äitin kanssa Oscarissa herkuttelemassa blineillä ja siianmädillä. Kyljessä italialaista valkoista. Hellurei miten hyvää.


Kotimatkalla kaupan edessä juopunut nuorimies sanoi ystävälleen ei mulla siis muuten mikään kiire olis mut muija suuttuu, ja pienen matkan päässä portaalla istui tyttö soittamassa huuliharppua.

13. helmikuuta 2014

Suukko poskellesi olkoon sellainen

Hyvää onnea herra Robbie Williams! 40 vuotta eikä suotta! Punainen tupa ja perunamaa! Ja må du leva!


Nähdään muutaman kuukauden päästä! :)

12. helmikuuta 2014

Peace and quiet and open air wait for us somewhere

Viides sairaspäivä.

Olisipa tyhmää keskittyä miettimään sitä, mitä kaikkea tämän tyrskimisen ja köhimisen ja kuumeilun takia on jäänyt väliin - ainakin liuta hyviä treenejä, leffakerho Kinokoplan keväänavauselokuva Frances Ha, lounastreffit ystävän kanssa ja ÅST:n Jesus Christ Superstar -musikaalin ennakkonäytös. Sen sijaan keskityn miettimään sitä, että onneksi kaameana miesflunssana (itsekin yllätyin, mutta kyllä, se voi näemmä iskeä myös naiseen!) alkanut taudinpoikanen on muuttunut ihan tavalliseksi nuhaksi, joka ei totisesti kaada maailmaa niskaan. Jos olisin tavallisessa palkkaduunissa, olisin varmasti ottanut saikkua, mutta freelancerina sitä tekee kummasti töitä kaiken niistämisen lomassa. Kun on "pakko".


Tänään naamioin itseni aavistuksen vähemmän väsyneen ja punanenäisen näköiseksi* ja kävin ostamassa kukkia. No juu, ruokaakin, mutta ruokahalu ei ole nyt ihan normaalilla tasolla joten kukat ilahduttavat tässä kohtaa enemmän. :)

*En kylläkään naamioinut itseäni noin sumuisen näköiseksi. Sen teki Blogger, joka jälleen kerran taikoi tarkkoina ladatut kuvat somasti muhjuisiksi. Jos olisin ihmisenä hermostuvaa sorttia niin saattaisin hermostua.

9. helmikuuta 2014

Viikon herkut

Voisin kirjoittaa jokseenkin pitkän tarinan siitä, millaisia tunteita viikon todellinen jymyherkku eli se, että Benedict Cumberbatch oli viikonloppuna Suomessa, mussa herätti (siis BENEDICT CUMBERBATCH voi elämä, ja kun juteltiin aiheesta hepun kanssa niin miten typerryttävän pölhöltä tuntui että voi niinku puhua Benedict Cumberbatchista jonain tommosena tyyppinä joka käy Helsingissä lauantaiaamupäivällä noin vaan kahvilassa, ja kun epäuskoisena katsoin sitä Johan & Nyströmin postaamaa kuvaa ja sitten nuhaisena satuin puhaltamaan hiukan ilmaa ulos niin heppu melkein suuttui että jumaliste nyt se vaimo lähettelee lentosuukkoja jollekin kuvalle) mutta varsinainen tarkoitus oli kyllä hehkuttaa tällä viikolla nauttimiani ruoka- ja juomakulttuuriin liittyviä herkkuja. Koska herkkuja, kuulkaa, pitää ihmisen nauttiman. :)


Maanantaina oltiin hepun kanssa Alkon Etikettiklubin valkoviinikurssilla. Pruuvattavana oli 11 kuivanpuoleista valkkaria eri puolilta maailmaa, ja kolmetuntisen illan aikana saatiin maistiaisten lisäksi aimo annos tietoa ja inspiraatiota (ja matkakuumetta!). Ovat kyllä oikein mainioita iltamia nuo - tämä oli nyt meidän toinen kurssikerta, mutta seuraavakin sessio on jo varattuna.

Kurssilta tarttui mieleen toki myös muutama hyvänoloinen viini, ja eilen sitten käytiinkin nappaamassa Alkosta pullollinen espanjalaista La liebre y la tortugaa lauantaiaterialle oluella valellun ankankoiven ja uunijuuresten seuraksi. Mmmmmmmm.


Keskiviikkona tarjosin runebergintortun ystävälle, joka toimii tänä vuonna assarinani kisajoukkueiden kanssa. Tarkoitus oli törmätä vain pikaisesti treenisalin avaimen vaihdon merkeissä, joten idea herkkuhetkeen tuli niin spontaanisti, ettei siinä ollut ihmeemmin aikaa puntaroida vaihtoehtoja. Tie vei Aschanille, jonka torttu olikin oikke pal hyvä!


Perjantaina juotiin isin kanssa teet Café Voltairessa. Mehän käydään siis kerran viikossa iltapäiväteellä (useimmiten Café Artissa) ja yleensä tilataan vain teetä, mutta nyt nälkä hiukan kurnahteli ja olin menossa suoraan treffeiltä joogaan, joten tilasin paratiisi-senchan kylkeen croque monsieurin. Voltairea täytyykin hehkutella vielä joku kerta ihan erikseen - kahvilaa pitää isäni vanha ystävä Jean-Pierre, jonka kanssa on huippua päästä silloin tällöin puhumaan vähän ranskaa!

Ja oikealla viikon herkkujen kruunaaja, tämän iltapäivän jälkiruokajuoma, vaniljainen chai latte luomumaitoon keitettynä. Kuin painaisi päänsä Bened pehmoiseen tyynyyn ja keinahtelisi pilvien päällä näkemään suloisia unia Bened hattaroista ja yksisarvisista. :)

7. helmikuuta 2014

Paljastuuko etten oo hauska, tyhjästä vain länkytän

Tässä on viime aikoina tullut mietittyä tätä bloggaamista, ja nyt ollaankin aivan asian ytimen äärellä: kävi nimittäin niin, että mun piti keskeyttää se mitä olin tekemässä vain tullakseni kertomaan mitä olin tekemässä.

Luin kirjaa keskellä perjantaipäivää.

Ooh! Kuinka erikoista!

No on erikoista, koska yleensä tämän huushollin väki lukee vain yhdessä sängyssä ennen nukkumaanmenoa. (Yksi päivän parhaista hetkistä, muuten.)

Nyt oli aikaa lukea päivällä, koska yksi dedis oli tänään aamukymmeneltä ja seuraava on huomenna aamuyhdeltätoista, mutta ne matskut eivät ole vielä tulleet. Kun aamu ja ilta kuluvat töiden parissa, päivällä on se aika, jolloin freelancer lukee kirjaa, käy lämpöjoogassa ja isin kanssa teellä.


Tällä hetkellä luen Tommi Liimatan viime vuonna ilmestynyttä romaania Rautanaula, joka oli tarttunut lukulistalle jostain taannoisesta Hesarin kirjailijahaastattelusta ja arviosta. Orkesteri nimeltä Absoluuttinen Nollapiste on mulle tuttu oikeastaan vain nimeltä, enkä ole lukenut Liimattaa aiemmin, joten kirjaan tarttumista ei ollut sikäli sävytetty ennakko-odotuksilla. On ollut tähän mennessä ihan mieluista luettavaa, koska niin kuin takaliepeen sitaateissakin sanotaan: Teksti on niin ihanan oivaltavaa, että miten joku päivänselvä, tavallinen asia on kuvattu niin hersyvästi (kirjavinkit.fi).

Niin kuin nyt vaikka se, että pihlajapuu on vinkkara.

Ja Raisa laittoi lämpimiä leipiä parittoman määrän, itselleen yhden vähemmän. Eikö se ole rakkautta?

Ja Niin, viranomainen kommentoi. Kai ei kysynyt, mihin se liittyi. Tai ei se ollut kommentti. Niin on naula jonka voi huoletta lyödä koska se ei kanna kuitenkaan.

Ja Kai Malmirinne vältti jonotusta aina kun saattoi siihen vaikuttaa. Hän teki pöytävarauksen niin pian kuin suinkin ja lähti ajoissa liikkeelle. Sen odotuksen hän sieti, että pyöröoven reikä liikkui kohdalle.

Kirja on siis vielä kesken. Melkein en malta odottaa että saan luettua sen loppuun, koska Hesarin arviosta jäi takaraivoon sellainen ajatus, että kirjassa on joku juju, joka paljastuu loppupuolella ja on ilmiselvästi hoksattavissa myös kirjan kannesta kun sen vain tietää. Ai että olenko yrittänyt tihrustaa kannen leiskasta kaikkia mahdollisia vinkkejä, no olen. Jos muistankin väärin ja kyse oli jostain ihan toisesta kirjasta, saatan vähän pettyä. :D

4. helmikuuta 2014

Tiistai-illan tunnelmapala

Jaajaa, taas on UMK kisattu! Seuraan viisuja suurella innolla joka vuosi, joten Uuden musiikin kilpailu tuli tietysti vahdattua läpi tälläkin kertaa (samoin kuin ystäväni Liinan lauantai-iltojen mainiot livebloggaukset aiheesta) (rouvalle sinne tiedoksi että odotamme jatkoa varsinaisilta viisuilloilta). Tämänvuotisista kandidaateista mulla ei oikein ollut superselvää omaa ykkössuosikkia, mutta olen ihan mielissäni, että Softenginen sympaattiset nuoretmiehet lähtevät ikäisekseen hämmästyttävän karismaattisen solistinsa johdolla Köpikseen edustamaan Suomea - onnea matkaan!

Totuuden nimissä kuitenkin kerrottakoon, että yhtä finaaliin asti päässyttä biisiä on tullut kuunneltua enemmän kuin muita. Ekalta Voice-kaudelta tuttu Lauri Mikkola on kirjoittanut tyylikkään kipaleen, jonka sovitus parani kisan mittaan kerta kerralta jättimäisin harppauksin. On herralla hieno ääni - ja aivan jestaksen taitavaa työtä tekee myös taustakööri. Siispä silmät kiinni ja naatiskelemaan

tai itse asiassa silmät kannattaakin pitää auki, koska video on aika tunnelmallinen. :)

1. helmikuuta 2014

See the times are changing, I'm sure of nothing that I know, except this is us and this is love and this is where I'm home

Kato moi! :)

Tammikuun Photo a day -kuvakimaran kokoaminen oli hyväntuntuinen huilitauko "oikeasta" bloggaamisesta, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että ajatukseni Duussilan jatkosta eivät kyllä seljenneet oikeastaan pätkän tippaa. Tai juu, sen verran kyllä, että bloggaaminen jatkuu, mutta edelleenkään en tiedä, millaiseen Duussilaan haluan avata oven ja vierailijat kutsua.

Ongelma tulee ehkä siitä, että en keksi enkä halua sijoittaa blogiani minkään muun määritelmän alle kuin että tämä on fiilisblogi. Mutta ne hyvät fiilikset, joita täällä jakaisin, ovat usein sittenkin liian henkilökohtaisia - tai sitten hetket vain ovat aivan liian hyviä siihen, että tulisi mieleenkään pilata niitä kaivamalla esiin kamera tai tietokone. Saiskohan tähän probleemaan helpottavaa balanssia ostaa jostain?

En siis vieläkään ihan tiedä, miksi kertoisin täällä nyt esimerkiksi sen, että me tehtiin tänään kaupat vuonna 1958 valmistetusta Ilmari Tapiovaaran mustasta Mademoiselle-tuolikaunottaresta, ja kotiin päästyä heppu istahti siihen ja soitteli kitaraa ja mua ihan itketti kun tuli niin onnellinen olo. Ja sen, että joudun tekemään tässä tänään hiukan töitä, mutta se ei haittaa koska työpöydällä palaa kynttilä ja tammikuu oli työrintamalla niin hiljainen että viikonlopun kiirelisät tulevat ihan tarpeeseen. Ja sen, että lauantaifiilis on nyt hieman hyvä, koska lasagne otetaan uunista ihan näillä näppäimillä ja illalla tulee Putous ja UMK-finaali. Ja miksi oikeastaan jakaisin tämän yhden Emeli Sandé -lemppareistani, jonka sanoista otsikkokin löytyy.



Ehkä ainakin siksi, että tykkään lukea vastaavanlaisia pientenkin hetkien kuvauksia toisten blogeista ja ilahtua siitä, että saan tutustua hienoihin biiseihin linkkausten kautta. Että josko saisin itsekin jonkun hymyilemään niin kuin moni muu bloggaaja saa mut tekemään. (Ja sinä senkin Heli sanoit että mun blogi on kuin Kaikki mitä rakastin mutta pienemmin ja intiimimmin, ja se osuu aika korkealle listalla kauneinta mitä minulle on koskaan sanottu.)

Siinä olkoon toistaiseksi riittävästi syytä. :)