Uusi osoite

Rumpujen pärinää, enkelkuoron laulua ja ilotulituksia: uusi blogiportaali kaduilla.fi on nyt auki!

Tervetuloa! Toivon, että tulet! :)

kaduilla.fi/laplusdouce

Makupaloja Vähätorin laidalta

Tilulilu! Täällä sitä ollaan edelleen, uusi portaali ei ole vieläkään ehtinyt pystyyn asti. Tekniikka, tekniikka... Pahoittelut omasta puolestani (vaikka asia ei minun käsissäni olekaan); en uskalla nyt luvata tarkkaa avajaispäivää, kun uumoiltu ajankohta on päässyt vilahtamaan jo pariin kertaan ohi. Jos maailma ei tämän enempää romahda, eiköhän portaali ensi viikon aikana aukea. :)

Odotellessa pieni maistiainen hepun eiliseltä synttäri-illalliselta Tårgetista.

Huh huh hei.

Alkuun otettiin romanttisesti pöydän yli kahden hengen tapaslankku, jossa oli aika kiitettävästi syötävää - ja aika maistuvaa sellaista. Pääruoaksi valitsin pääsiäisen kunniaksi karitsaburgerin, jonka kaverina oli cassavaperunoita ja aiolia. Hiukan hyvä. Jälkkärille ei oikeastaan olisi enää löytynyt tilaa, mutta olisihan ateria jäänyt vajaaksi ilman vaniljaista vaahtokarkkia, kookoskreemiä ja ananassorbettia.

Tårget = bra. Miljöö, palvelu, ruoka, juoma, hintalaatusuhde, kaikki toimii. Joko saa mennä uudestaan? :)

Väliaika, kahvia ja pullaa

Pikainen tietoisku: uuden blogiportaalin avaaminen on valitettavasti viivästynyt koodaajan kohtaamien teknisten ongelmien takia. Sivusto saadaan näillä näkymin pystyyn vasta huomiseksi, joten malttakaahan odotella vielä hetki. Itsehän en malttaisi. :)

Every new beginning comes from some other beginning's end

Tässä sitä ollaan, viimeistä iltaa Duussilassa tässä osoitteessa. Yllättävän haikeaa, vaikka bloggaaminen tuleekin jatkumaan ihan samalla meiningillä uudessa ympäristössä.

Mietin jonkin aikaa, siirtäisinkö osan vanhoista teksteistä (tai peräti kaikki) täältä uuteen blogiini. Päädyin mietinnöissäni siihen lopputulokseen, että voin yhtä hyvin aloittaa puhtaalta pöydältä. Tähän osoitteeseen saa jäädä vaihe, johon mahtui 617 merkintää ja reilu kaksi ja puoli vuotta lähes yhdeksästä bloggausvuodesta.

Kiitos, pus ja hei. Tulen vielä huomenna kiekaisemaan, kun portaali on auki ja päivitän tiedoksi uuden osoitteen - toivottavasti nähdään siellä!

Tätä vaihetta päättämään eivät sovi muut sävelet kuin nämä. :)

Lauantain eläinystävät

Ystävä numero 1: Seela. Kävin tänään äitin luona antamassa Seelalle ruokaa ja hengailemassa ja leikkimässä mussukan kanssa. Hengailuosuus sujui sillä tavalla, että ensin Seela tuli onnellisena maukuen ovelle vastaan, sitten heittäytyi onnellisena lattialle kiehnäämään ja sitten parkkeerasi vartiksi yksin tuolin alle istumaan. Seurallinen mussukkamme.

Ystävä numero 2: Oona. Tavattu enon viiskymppiskahveilla Salossa päivystämässä esimerkiksi ruokapöydän ääressä (kuten kuvassa) ja pöydästä ruokalautasellisen hakeneen ja sen kanssa alas istahtaneen juhlavieraan ääressä.

It's okay 'cause I know you shine even on a rainy day

Resepti harmaaseen perjantaiaamuun.

Tee sitten päivän (viikon!) pakolliset duunihommat loppuun. Keitä sitten lisää teetä ja hymyile lisää.

Näillä ohjeilla pääsin juuri tilanteeseen, jossa voin tehdä oikeastaan ihan mitä huvittaa. No, mua ainaski tänään huvittaa katsoa digiboksilta leffa, puuhastella kisakoreografioiden parissa, mennä salille tekemään vähän rinnallevetoja ja Arnold pressejä ja yhden jalan maveja ja hakea loppuvetreytys bodybalancesta, siivota (kyllä), illan tullen pyöräyttää protskupannari ja katsoa TVOF. Ainaski.

Ja mitä muuta päivä päättääkään tarjota, ajattelin ottaa senkin vastaan. :)

And before the sun came forgotten her old name

Sain äsken hepulta kauniin kitaralla säestetyn serenadin, kun tuo kotisohvan soittoniekka tapaili Tehosekoittimen kevätklassikkoa: kasvaa vaimulin paino, meidät pian alleen musertaa...

Justiinsa! Kuunnellaanpa tässä välissä erästä toista kitaran näppäilijää. Armoitettu partaveikko, ihanaakin ihanampi William Fitzsimmons tekee hypnoottisen hienoa, yhtä aikaa haurasta ja vahvaa musiikkia. Uudella levyllä taustalla soi enemmän tavaraa kuin aiemmin, eikä kuulosta yhtään huonolta. Tänään julkaistiin uusi video: tässä torstai-iltaan laulu leijonista. :)

You better work b*tch

Korjatkaa, jos olen vallan erehtynyt, mutta mulla on sellainen käsitys, että ei ole olemassa tonttuja jotka tekevät ihmisten työt sillä aikaa kun ihmiset nukkuvat.

Jos tässä vielä tunnin verran jaksais naputella. Piis aut. :)

Kaduilla tuulee

Nyt on kuulkaas tarjolla jee ja hui -osaston uutisia: Duussila muuttaa! :)

Viikon päästä maanantaina 14.4. avautuu uusi blogiportaali, Kaduilla, joka kokoaa yhteen turkulaisia bloggaajia kertomaan kaupunkikulttuurista ja arkisesta elämästä täällä Aurajoen rannoilla. Olen saanut kunnian päästä mukaan heti lähtölaukauksesta, ja tässä tossuja starttitelineeseen asetellessa kieltämättä vähän jännittää. Bloggerissa itsekseen hölöttäminen on ollut turvallista ja kotoisaa, mutta koin tämän niin mielenkiintoiseksi tilaisuudeksi saada bloggaamiseen uutta virtaa, että uteliaisuus voitti muutosvastarintailuni.

Vaikka osoite vaihtuukin, Duussila tulee pysymään sisällön osalta aivan entisellään - luvassa on siis ihan samaa fiilisten, biisien, herkkujen ja hömpötysten selostamista kuin tähänkin asti. Portaaliin muuton myötä mukaan saattaa kuitenkin osua satunnaisesti myös yhteistyönä toteutettavia juttuja esimerkiksi kaupungin tapahtumista, ravintoloista ja palveluista (ei siis Sodastream-esittelyjä eikä väkinäistä tuoteturhuuskampanjointia). Kulttuuri ja kaupunkikulttuuri ovat mulle tärkeitä elämän elementtejä, ja olen iloinen, jos uuden bloggausympäristön innoittamana pääsen tuomaan niitä enemmän esiin myös blogissani.

Ilmoitan uuden osoitteen heti, kun systeemit ovat valmiit, ja päivitän sen myös Blogilistalle. Odotellessa voit tykätä portaalista Facebookissa ja lueskella taustajoukkojen kertomuksia Katujen takana -blogista.

Tämä viikko heilutaan siis vielä täällä, mutta sitten - tervetuloa kanssani Turun kaduille! :)

Viikon 14 herkut

Nohuhhuh. Tää viikko katosi jonnekin niin hirveää vauhtia, että onneksi on muutama herkkukuva kertomassa mitä on tullut tehtyä.

Maanantaista tuli piirakkapäivä, kun ennen jumppaa vedin välipalaksi sitruunaisen raakapatukan ja illalla leivoin hedelmäpiirakan. Ensimmäiset palat mussutettiin iltateellä äitin ja Turkuun visiitille tulleen mummin kanssa. Ehkä parasta. Maistui toki myös seuraavina päivinä, kyytipoikana kuvassa taitaa olla japanilaista senchaa.

Tiistai-ilta kului rattoisissa tunnelmissa Etikettiklubin kuohuviinikurssilla. Tällä kertaa seuranani oli hepun sijaan apukisavalmentaja-ystäväni, jonka kanssa höpötys vielä jatkui iltapalalla Di Trevissä. Tarjoilija, lisää kuohuvaa!

Viikon erikoismieliteot ovat tässä. Lähikaupassa oli yhtenä päivänä ananaksenesittelijänainen, jolta ostin kokonaisen kultakimpaleen. Opin, että ananaksen tunnistaa kypsäksi, jos keskimmäiset pienet lehdet lähtevät helposti nyppäisemällä irti - kuoren väri ei sinänsä kerro mitään. Ohjeet kokonaisen hedelmän käsittelyyn katsoin tältä hyväntuuliselta jampalta, hyvin onnistui ja hyvää oli!

Lakupalahimo taas jäi kummittelemaan mieleen, kun digiboksilta katsotussa Hyvä poika -elokuvassa Eero Aho kävi ostamassa kesäkaupasta pähkinäsuklaata ja lakupussin. Elokuvat, nuo voimakkaat vaikuttajat! :D

Think I'm addicted to your light

Tuossa aiemmin illalla, kun Tiia Erämeri vetäisi TVOFissa kohtuullisen vakuuttavan tulkinnan Beyoncén If I Were a Boysta, totesin sohvalla hepulle, että kyllä se Beyoncékin on, muuten, aika hullun hyvä laulaja. Ja olisin näyttänyt sille yhden videon, mutta sitä ei kiinnostanut. Joten tuuttaanpa sen videon tänne. :)

En ole mikään varsinainen Beyoncé-fani, mutta tunnen rouva Carteriin enemmän sielujen sympatiaa kuin suurimpaan osaan muista maailmantähdistä - suurelta osin siksi, että Beyoncé on syntynyt kaksi päivää ennen mua. Jotenkin älytöntä miten kaksi samanikäistä ihmistä, siis mää ja my homegirl Bey, on eläneet eri puolilla maailmaa yhtä kauan ja niin huikean erilaiset elämät. Kreisi leidi, ei voi kuin ihailla.

Mä ainakin tulen tästä videosta todella hyvälle tuulelle. Kokeile, ehkä sinäkin. :)

Runokohtauksia Kulttuuriolohuoneella

Piipahdin eilen melkoisen mukavassa alkuiltahetkessä vanhoilla huudeillani Martin Kulttuuriolohuoneella, jossa vietettiin Runokohtauksia-näyttelyn avajaisia. Runokohtauksia on äitini (niin, mun äidin!) perustama ja koordinoima runohanke, jossa turkulaiset runoilijat ovat kääntäneet Turun seudulla asuvien maahanmuuttajarunoilijoiden tekstejä lähtökieltä osaamatta, yhteisen kielen kokonaan puuttuessa kulttuuritulkkien välityksellä. Tiettävästi ensimmäistä kertaa käytetyllä - ja ilmeisen antoisaksi havaitulla - työtavalla toteutetut runokäännökset alkukielisine versioineen ovat siis nyt nähtävillä Kulttuuriolohuoneella. Tai sanokaa Kultsu vaan. :)

Avajaisissa omia runojaan lukivat venäjäksi Andrei Karpin ja persiaksi Shahla Ezadi. Runojen kuuntelemisessa itselleen täysin vieraalla kielellä on jotain ihmeellistä taikaa - miten tunnelma välittyy, vaikkei mittään tajuais. Kuten avajaistilaisuuden päätteeksi vähintäänkin päräyttävää improvisatorista bassorunotaidetta soittanut Otso Helasvuo totesi, sitä ei yritä löytää sanoista merkityksiä, vaan keskittyy kerrankin kuuntelemaan kielen sointia ja sävyjä. Ja siitäkin voi saada, noin vain keskiviikkoiltapäivänä, irti ihmeen paljon.

Runokohtauksia-näyttely on avoinna 29.4. saakka Kultsulla osoitteessa Stålarminkatu 3. Ja kun käyt, nauti ihmeessä myös kuppi kahvia tai teetä, lainaa kirja tai pari ja pyörähdä ostoksilla luomupuodissa. :)

April prepares her green traffic light and the world thinks "go"

Kevään tuoksu. Se on tänäkin vuonna tässä. :)

En pyrkinyt hyviin suorituksiin enkä ostanut itselleni mitään

Tänään olin nainen,

joka aamukuudelta hyvästeli hepun Helsingin-junaan ja jatkoi sitten rauhassa uniaan koska freelancerin ei ollut pakko tehdä tänään yhtään töitä,

joka kävi kirjastossa ja lainasi kolme kirjaa ja kantoi ne kotiin KaDeWe-kangaskassissa ja siinä Brahenkatua kävellessään tunsi että näin juuri on ihmisen hyvä tehdä,

joka ei sittenkään kirjoitellut blogiin tanssikisakuulumisia koska siinä kaikessa oli vielä jotenkin niin paljon sulattelemista (mutta joka oli super-super-super-iloinen jokaisesta huikean monesta Facebookiin tupsahtaneesta videotykkäyksestä ja kauniista kommentista - että olen yhdessä ihanien tanssijoideni kanssa osannut luoda jotain joka koskettaa niin monia katsojia),

joka kuunteli Ultra Bran Heikkoa valoa päivän etuajassa,

joka leipoi hedelmäpiirakan ja meni sitten sen kanssa mummia junalle vastaan

ja joka valitsee nyt jonkin niistä kirjoista (ehkä aloitan Ian McEwanilla, Ulla-Lena Lundberg ja Audrey Niffenegger saavat odottaa vuoroaan) ja yrittää löytää unen pään ilman vierusnukkujaa.

Semmoinen ihan hyvä maaliskuun viimeisen päivän maanantai-nainen. Huhtikuu, tervetuloa. :)

Viikon 13 herkut

Jospa niistä tanssiherkuista lisää huomenna ;) mutta nyt sunnuntai-iltaan muutama makumuisto kuluneelta viikolta.

Pääsiäinen on tänä vuonna niin myöhään, että kuka muka jaksaa odottaa herkuttelua sinne saakka? En minä ainakaan. Erikoismämmiä ja erikoispashaa on jo nautittu pieninä (ja kalliina...) annoksina hyvissä ajoin, isompia (ja taloudellisempia...) eriä sitten kun rairuoho kasvaa ja perjantai on pitkä!

Torstaina käytiin hepun kanssa Tårgetin lounaalla. Vähätorille Yokin paikalle hiljattain avatun ravintolan tilat ovat edelleen huikeat, mutta lounasbuffetin sijoittelun kanssa oli parantamisen varaa. Salaattipöydän ja lämpimän ruoan jonot kolaroivat keskenään, ja välistä olisi pitänyt vielä mahtua hakemaan kahvia ja teetä. Ruoka (josta ei ole kuvia koska söin sen höhö) oli kuitenkin hyvää: etenkin salaattisetille iso plussa, ja pääruoan intialaiset(?) lihapullatkin maistuivat loistavasti. Seuraavaksi testaamaan Tårgetin illallismenyytä!

Perjantaina sushilounastin isin kanssa kauppahallin Kadossa, ja sain vielä kotiinviemisiksi Naantalin Auringon maalaisleivän, jonka isi oli ostosreissullaan meille hankkinut. Hiukka hyvää hei, avokadoa ja sinimailasenituja päälle ja ääntä kohti.

Sunnuntaista tuli jätskipäivä, kun testiin löytyi Ingmanin tämän kevään minttutuuttiuutuus. Sopivassa suhteessa suklaata ja raikasta minttua, voisin syödä toisen vaikka heti!

Huiiiiiiiii

Saa pitää peukkuja pystyssä: tänään tanssitaan kisakauden ensimmäiset Performing Arts -SM-karsinnat Helsingissä!

Koreografi sanoo kääk!

Edessä on siis kisatreenikauden ensimmäinen välietappi, josta toivottavasti matka jatkuu kesäkuun alussa tanssittaviin SM-kisoihin. Puolen vuoden rupeaman jälkeen olen ihan hirmu innoissani, kun päästään joukkueideni kanssa viemään biisit lavalle, mutta myös jännitys on siellä "ihan hirmu" -tasolla... Tämänpäiväisestä kisasta tulee takuulla tiukka. Mutta ihanaa päästä myös inspiroitumaan muiden koreografien ja tanssijoiden taidoista - porukkaa tulee Rovaniemeltä asti!

Olen siis tehnyt kisoihin koreografian kahdelle aikuisten pienryhmälle, joista nuoremmat, mun ihanat teini-ikäiset sadetanssijat, kertovat herkistävän (no ainakin kenraalissa äidit ja isit kyynelehtivät...) tarinan ensirakastumisesta. Musiikkina soi Lauluyhtye Viiden a cappella -kauneus Kaatosateessa, jota ei löydy juutuubista mutta Spotify-version pääsee kuuntelemaan täältä. Toivon, että olen onnistunut luomaan liikkeellä biisiä tukevan kokonaisuuden.

Toinen joukkueeni on täynnä vahvaa naispoweria! Kenraaliyleisö raportoi kylmistä väreistä, ja sellaiset kyllä nousee itsellenikin (edelleen) pelkästä musiikista. Laura Mvulan huikea She on mulle tärkeä biisi, ja koreografiani välittää sitä omaa tarinaani, jonka itse kappaleeseen liitän. Saa nähdä, tavoittavatko tuomarit saman tunnelman. :)

Kolmen kärki

Uusin Olivia tupsahti eilen postiluukusta. Yksi lemppareistani lehdessä on Luottokamat-kauneuspalsta, jossa haastateltava - huhtikuun numerossa lehden oma bloggaaja Maj - päästää kurkistamaan bjuutiboksiinsa ja esittelee tärkeimmät kosmetiikkatuotteensa. Minäpä nyt ajattelin vähän samassa hengessä esitellä kolme omaa suosikkiani kasvoille. Ja vähän suut auki kevättä kohti karjuvia tulppaaneja.

Noin yleisesti käytän suloisesti sekaisin markettikosmetiikkaa ja hiukan hintavampia merkkejä, mutta kasvojen luottokolmikkoni sattuu olemaan sieltä jälkimmäisestä päästä. Musta on suorastaan pyörryttävää, millaisella tahdilla markkinoille pukataan uusia tuotteita, muka aina vain parempia - kuka ihme niitä kaikkia ehtii kokeilla (ja kenellä siihen edes on varaa) (ja ketä edes kiinnostaa) (ja p*rkele onhan se nyt epäekologistakin) lempparinsa löytääkseen? Itse olen löytänyt nämä kolme, enkä aio enää lähteä kokeilemaan josko jostain löytyis parempia. Mutta jos sulla on vielä hakusessa se oma silmänympärysvoide, kosteusvoide tai praimeri, tässä minun suositukseni. :)

Silmänympärysvoiteeni haen apteekista. Ruotsalaisen Estelle & Thildin tuoksuton, herkälle iholle sopiva voide on pakattu näppärään ja sievään pumppupurtiloon. Tätä on käsittääkseni saatavana myös tuoksuvina versioina, mutta itselleni passaa mainiosti tämä neutraali perusmalli.

Peruskasvovoiteeni on Elizabeth Ardenin jo nimessään näkyvää eroa (parempaan päin?) lupaileva Visible Difference. Olin tätä ennen luottanut pitkään Body Shopin e-vitamiinivoiteeseen, enkä varmasti olisi itse tällaista tullut löytäneeksi, mutta heppu toi tätä kerran tuliaisena eräältä poikien laivareissulta (...) ja jäin omaksikin yllätyksekseni kerrasta koukkuun. Sen verran hintavaa kamaa, etten ole hankkinut yhtään purkkia tosta vaan tavallisesti, vaan joko laivalta tai Hullujen Päivien tarjouksesta - tosin en ole ihan vakuuttunut siitä, että ne alennusvoiteet olis tismalleen samaa tavaraa, koska koostumus on tuntunut jotenkin erilaiselta.

Silloin, kun vallan meikkaamaan intoudun, trioa saapuu täydentämään MACin komealla viidenkympin suojakertoimella varustettu meikinpohjustusvoide. Pakkaus on merkille tuttuun tapaan tyylikäs, mutta miinuksena mainittakoon, että loppupuolella kovasta tuubista on hiukan hankala saada puristettua kaikkea voidetta ulos. Sisältö, niin kauan kuin sitä riittää, on kuitenkin sen verran täydellistä, että annan moisen epäkohdan anteeksi.

Still I call it magic when I'm next to you

Ei se yhteiskunta sillä tavalla pyöri, että Ymmi eroaa, vasemmistoliitto eroaa, Gwyneth Paltrow ja Chris Martin eroaa...

Paitsi että pyöriihän se. Jätetään politiikan puhuminen muille foorumeille ja keskitytään olennaiseen: Gwyneth ja Chris! Byäääh! Tiedänhän minä, että tässä elämässä ei mikään ole ikuista, mutta eikö nyt edes Gwyneth ja Chris ois voinu olla!

Yksi tämän vuoden kevääntulobiiseistäni on ollut Coldplayn huumaava Magic. Olen kuunnellut sitä onnessani ja vähän ehkä ajatellut mua ja heppua ja vähän ehkä sitä miten Chris laulaa Gwynethille. Ja nyt yhtäkkiä sanoihin tulikin ihan uusi sävy.

And if you were to ask me

After all that we've been through

Still believe in magic?

Yes I do

Of course I do

Byäääh!

I know you heard

Kun fanitytöllä on tiedossa, että Captain Barlow'n uusi video julkaistaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, fanityttö tietenkin näkee tuona yönä, malttamattomana aamua odottaessaan, unta uudesta videosta. Unessani Gary lauloi pianon ääressä, mutta ei näyttänyt nelikymppiseltä itseltään... vaan seitsemänkymppiseltä Barry Manilow'lta. Tai siltä, miltä Barry Manilow todennäköisesti näyttäisi, jos sen naamaa ei olisi kiristelty niin kovasti.

Barry Manilow tupsahti uneeni tässä yhteydessä todennäköisesti ihan vain tämän takia. Eli eipä nyt taas tulkita tätä miksikään Gary on vanhanaikainen setämies -väittämäksi. Vaikka hei, niinhän se tässä biisissäkin laulaa, että on hyväksynyt ettei ole muodikas.

Oikeasti biisissä lauletaan myös (enemmänkin robbiemaiseen tapaan) että for those who stood and watched, go f*** yourself - mutta videosta pätkä on napsaistu kokonaan pois. Sanoma tulee silti selväksi ilman kirosanojakin. Vaikeiden hiljaisten vuosien jälkeen tässä sitä nyt ollaan, kapteenimpana kuin koskaan, ja soolokiertue alkaa lauantaina Belfastista. On taas tulevina viikkoina fanitytölle namuja tiedossa sosiaalisen median täydeltä. :)

Sunnuntai-selfie

Hoplaa! Ajattelin, että olisi kohteliasta tulla esittämään hiljaiselon keskeltä jonkinlainen elonmerkki.

Moi vaan! Terveisiä töiden ääreltä! Nähdään ens viikolla enemmän! :)

Oodi kevätpäiväntasaukselle

Oi, kevätpäiväntasaus!
Kohdallesi osui jälleen hoppujen kasaus.
Kun on tulessa monta rautaa,
se ajatuksia kasassa pysymään auttaa,
kun tietää, että koko ajan tulee lisää valoa
ja kuulee viulujen soinnissa kevään paloa
ja elämän.

Maestro! Musica!

Monday, Monday, ordinary, tell me how your life will grow

Välillä sitä herää ihmettelemään, että joo, tämä todella on mun ikiomaa elämää, että käyn maanantai-iltana aviomieheni kanssa viinikurssilla.

Kaunis, ylellinen, onnellinen arki. Haluan uskoa, että mulle riittäisi vähempikin.

We've got some light to bring, we've got some joy in this thing

Tervehdys täältä elävien kirjoista!

Phuhh. Tähänastisen freelance-urani älyttömin pariviikkoinen työrupeama on selätetty. Olen taas oma itseni, enkä sellainen kiukkuinen känkkäränkkä joka tiuskii ja itkeskelee ja sekoilee eikä muka paahtamiseltaan ehdi pysähtyä jokaiseen päivään.

Mutta nyt ehdin taas pysähtyä. Seuraavaksi aion pysähtyä aviomiehen viereen sohvalle syömään melonia ja prosciuttoa ja juomaan viiniä. Otan perjantai-illan vastaan onnellisena kuin videon kakara banaanin.



Parhaita banaanihetkiä viikonloppuusi! :)

Viikon 10 herkut

Oikeasti täällä eletään harvinaisen hektistä sunnuntaityöiltaa, mutta koska herkuille on aina oltava hiukan aikaa, kerrataan äkkiseltään menneen viikon kulinaariset nautiskelut. Tämä alkaa näköjään käydä jokatoisviikkoiseksi perinteeksi :)

Yhteen aikaan söin keksejä koko ajan ja joka päivä, mutta jossain vaiheessa lakkasin ostamasta niitä systemaattisesti kotiin. Keksipurkissa on viime aikoina majaillut vuodenajasta riippumatta lähinnä pipareita, mutta tällä viikolla niiden seuraksi pääsi myös suklaisia kaurakeksejä, kun sain kiikuttaa niitä maanantain illanistujaisista melkein pussillisen kotiin. En enää muista minkä leipomon tuotoksia nämä olivat, mutta jessus miten hyviä! Ihan hullun hyviä! Rasvaisia ja suklaisia! Semmoinen valkoinen pussi! Suosittelen!

Torstaina lyöttäydyin hepun lounasseuraksi Fonttiin. Aasialaisittain maustetussa lohessa ei nyt kovin paljon ollut havaittavissa sitä aasialaista maustetta, mutta kelpo lounas kuitenkin. Tosin kuvien ottaminen oli taas kerran ihan mölöä, annosta kuvatessa heppu sanoi "laita jo se kamera pois" ja ulkona listaa kuvatessa törmäsin ohikulkijaan. Great success.

Perjantaina kävin isin kanssa stressinlievitys-minttuteellä Café Artissa. Todettiinkin siinä ääneen, miten kivoja nuo meidän teehetket on. Niin ne on.

Tänään käytiin tyttöporukalla Di Trevissä syömässä ja höpisemässä kuulumiset. Vuohenjuustosalaatissa oli niin paljon punajuurta etten pystynyt syömään kaikkea, vaikka punajuurista tykkäänkin. Sitruunasorbettia taas olisin voinut syödä enemmänkin. Muut tytöt jatkoivat ravintolasta leffaan katsomaan Benedic August: Osage Countya, mä tulin kotiin tekemään töitä. Kertonee, että nyt on tosi kyseessä tän kiireen kanssa... :D

Bubbling under: lauantaina yksi mun tanssijoista oli itse tehnyt kisatreeneihin naistenpäivän kunniaksi vaahtokarkkeja, ja heppu toi mulle kauppareissulta tummaa suklaata ja teki pizzaa!

Reseptiä tätä et löydä mistään kaupasta

Otetaan yksi (1) kappale väsynyttä, hopun ja suoriutumisvaatimusten kireyttämää Duussia ja yksi (1) kappale Duussin isiä. Hämmennetään keitos perjantai-iltapäivänä teehetken jälkeen Stockan pyöröovien edessä.

Isi: Voi tytär, olet sinä semmoinen komea ja kaunis.
Duussi: Enkä ku väsynyt.

Isi: No kun oot väsynyt, oot semmoinen... eteerinen!

Ja puff, tiukassa ollut hymy on valmis. Vähän epäuskoinen ja höntti hymy, mutta hymy yhtä kaikki. :)

Sekin hymyilyttää, miten hyvältä tee maistuu yksisarvismukista, ja se, kun muistan miten neljä vuotta sitten New Yorkissa oltiin hepun kanssa hienossa baarissa ja mulla oli tukka tuolleen, ja joku rouva tuli kertomaan että I like your hair, it's like a light bulb. :)

Once in a while when it's good it'll feel like it should

Piipahdin eilen Salossa kuuntelemassa serkkupojan musiikkidiplomikonserttia. Kun riehakkaassa, epävarmassa ja maailmanvalloittamiseen valmiissa abiturientti-iässä olevat nuoretmiehet (rakas serkkuni etunenässä, tai siis kuvassa oikealla) ovat noin fiksuja ja taitavia ja musikaalisia - siinä yhdistelmässä on jotain kertakaikkisen pakahduttavaa. Ja vielä kun pojat soittavat ihan oikeeta musaa! Eilen kuultiin omien biisien lisäksi ainakin John Mayeria, Dire Straitsia, Billy Joelia ja RHCP:tä.

Kaikesta siitä taidosta häikäistyneenä olisin viihtynyt tuolla keikalla vaikka koko illan. Enkä edes ollut häikäistymiseni kanssa puolueellinen! Musiikinopettaja nimittäin totesi konsertin jälkeen, että arviointi menee vaikeaksi kun oli niin hyvä että loppuu arvosteluasteikko kesken!

Omasta mielestäni koskettavin veto kuultiin heti aluksi, kun illan tähti Konsta esitti yksin akustisella kitaralla itseään säestäen John Mayerin Stop This Trainin. Hieno biisi, ja miten sopiva juuri tuohon(kin) ikään. Itsehän olen jo selvästi täti-iässä, kun tällaiset ajatukset näin herkistää. :)

You can't go back from where you are right now

Päivän mietelauseen tarjoaa Spotify.

Haeskelin Pharrellin uutta levyä kuunteluun luettuani arvostelun tämän päivän Hesarista. Pienen surffailun päätteeksi palasin lähtöpisteeseen ja yritin klikata vielä siitäkin pidemmälle. Ei onnistunut, mutta sain tärkeän muistutuksen. :)

Who'd have known

Hei Allenin Lily! Kiva kun tulet kesällä Ruisrockiin! Ota teiktätti mukaan jooko niin voitte uusia tämän viiden vuoden takaisen yhteislaulun! :)

Oli mulla kai joku ajatuskin

Sopivasti jo eilen iltapäivällä leffaan lähtiessä (käytiin katsomassa hieno 12 Years a Slave sopivasti juuri ennen Oscar-pöhinöitä) heppu sanoi mulle, että näytän väsyneeltä.

Sitten sopivasti valmiin väsymyksen päälle olin sopinut eilisillaksi ja täksi aamuksi yhden kiireellisen tekstityshomman, joka käytännössä meni pitkälti yötöiksi.

Sitten sopivasti viime yönä tuli Oscar-gaala, jota sitäkin piti vähän katsoa. (Ihmettelen, jos joku vielä voi olla tykkäämättä Benedict Cumberbatchista ja Benedict Cumberbatchista ja Benedict Cumberbatchista.)

Sitten sopivasti kolme tuntia nukuttuani, tehtyäni työt loppuun ja myöhemmin päiväunilta herättyäni lepuutin väsyneitä silmäparkojani hetken jääkaapissa viilentyneen laventelityynyn alla. Day Spa Laguunista aikoinaan ostamani tyyny majailee normaalisti liinavaatelaatikossa, jonne se levittää ihanaa tuoksuaan - mutta silti niin vienoa, että yleensä tuoksuhömpötyksilleni nenäänsä nyrpistelevä heppu ei liene edes huomannut.

Taivaallinen kapistus, aah.

Mukavia maanantaiajatuksia! :)

Kohti kevättä

Siellä se tänään jo tuntui, ulkona, lauantain alkuiltapäivän kävelyllä. :)

Perunoiden ja puistossa istumisen tärkeydestä

Kävin tiistai-iltana Turun kaupunginteatterissa (joka muuten muuttui vuodenvaihteessa kunnallisesta teatterista osakeyhtiöksi) katsomassa omaistenkenraalissa Päällystakki-näytelmän, joka saa varsinaisen ensi-iltansa tänään. Vaikka olenkin sinänsä puolueellinen arvostelemaan mitään sellaista, missä isi on mukana, uskon silti voivani todeta suht objektiivisesti, että on muuten hyvä biisi.

Gogolin klassikkoon perustuvassa ajankohtaisessa uudelleentulkinnassa hiljainen mies ja vaatimaton työmyyrä Akaki Akakijevitš asuu Suomessa. Lainaus teatterin sivuilta:

Jo lapsena virkailijalta näyttänyt mies toteuttaa kohtaloaan pankkivirkailijan uuvuttavassa toimessa talousvaikeuksien keskellä rimpuilevassa Suomessa. Onnesta ja rakkaudesta työpaikallaan syrjitty Akaki voi vain haaveilla. Eräänä päivänä hän kuitenkin vakuuttuu siitä, että uusi, tyylikäs päällystakki voi muuttaa hänen elämänsä suunnan. Tämä päätös vie Akakin seikkailulle läpi suomalaisen työelämän huononemisen ja kansainvälisen talouselämän käsittämättömien käänteiden.

Niin paljon kuin suurista musikaalituotannoista ja pauhaavasta viihdekoneistosta nautinkin, oi että oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa kunnollista, oikeaa teatteria! Näytelmä onnistui sekä naurattamaan että itkettämään. Ensimmäinen puolisko on kohtalaisen vauhdikasta ja tiiviisti taimattua kohellusta, mutta toiselle puoliskolle ehdittäessä rytmi ja sävy muuttuu kutakuinkin täysin. Isi totesikin yhteisessä teatterinjälkeisessä purkuhetkessämme Tintån viinilasien äärellä, että niin - ensin pitää saada yleisö viihtymään, jotta se jaksaa kuunnella tarinan loppuun asti. Koska siellä sitä tulee, sitä asiaa, joka puristaa rintaa ja saa miettimään, miten ja miksi elämän nallekarkit jakautuu tässä maailmassa niin epätasaisesti ja sattumanvaraisesti. Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin.

Vaikka mä nyt tietysti onnistun liikuttumaan jo pelkästä teatterissa olemisesta, siitä kokemuksesta, kun yleisö jakaa näyttelijöiden kanssa yhteisen tilan ja hetken, siitä taiasta, jota ei voi kokea vaikuttavimpaakaan elokuvaa katsoessa. No, kyllä te tiedätte.

Ensemble pelaa lavalla hienosti yhteen, jokainen näyttelijä (pääroolin Kimmo Rasilaa lukuunottamatta) ehtii hypätä esityksen aikana useampiin saappaisiin, ja ryhmätyö korostuu näytelmän ratkaisussa jakaa kertojan osa kaikkien näyttelijöiden kesken. Ja nämä näyttelijät osaavat, muuten, myös musisoida!

Päällystakki siis ensi-illassa tänään, kevään viimeinen esitys 3.5. Vahva suositus. :)

May your new ideas feel like sunrise

Otsikon lausahdus tuli vastaan Pinterestissä eilen jotenkin aika oikealla hetkellä. Taivas on harmaa, helmikuun epämääräinen nuhanuutumus on kestänyt jo kolme viikkoa, seuraavien kahden viikon ajaksi on töitä enemmän kuin yksi ihminen oikeasti ehtisi tehdä, SM-kisojen ensimmäinen karsinta kolkuttelee kuukauden päässä ja kahden joukkueen luotsaaminen loppukiriin vaatii hitokseen työtä.

Vaikken aiokaan antautua stressin valtaan, huomaan, että se yrittää kuikkia nurkkien takaa ja heitellä lattialle esteitä joihin kompastua.

Silti on tehtävä aikaa myös uusille ideoille, luoville hetkille. Auringonnousuille.

Viikon 8 herkut

Tjaajaa, onpas mukava päästä kohta (vielä hetki pitää tehdä töitä mutta sitte) kellahtamaan unille, kun takana on taas yksi herkullinen viikko. :)

Keskiviikkona kävin hepun kanssa lounaalla Di Trevissä. Tykkään paikasta kyllä hullun paljon, sekä päiväpiipahduksien kohteena että illallisravintolana. Tällä kertaa ei nyt sentään oltu niin ihania että oltais otettu kuplivaa ja keksejä kesken keskiviikon, mutta oli tuo lounasannoskin niin ihana että tuli aivan rehellinen ähky. Sitruunaista kanaa ja bataattiranskalaisia, ja sanoinko jo että bataattiranskalaisia? Annoksessa oli muuten myös bataattiranskalaisia. Bataatti on parasta.

Parasta on myös Gaggui. Toisella visiitillä torstaina lautaselle päätyi gaggu nimeltä Nro1, jossa oli ainakin suklaata, voikreemiä ja vadelmaa. Gagguseurana oli yksi ystävä, yksi kaksijapuolivuotias nuori neiti ja yksi karhu. Pieni kahvila oli jälleen ihan täyteen ammuttu, ja pöytien varailu sujui jopa hiukan kenkuissa tunnelmissa, mutta ei kukaan nähdäkseni kovin kauan joutunut seisoskelemaan paikkaa odotellessaan. Sopu sijaa antaa, ja gaggu piristää mieltä. :)

Eilen juhlittiin Luxemburgiin muuttavien ystävien läksiäisiä hohtominigolfin, pronssilätkän ja saunomisen merkeissä, ja yöllä päädyttiin Blankoon juomaan vähän mojitoja. (Olisin päätynyt myös tanssilattialle, jos siellä olis ollut yhtään tilaa...) Blankossa ei oikeastaan tule käytyä illanviettomielessä kuin pari kertaa vuodessa tuolla tietyllä porukalla, koska harvemmin tällainen kääkkä enää viihtyy niin tupaten täydessä kuppilassa. Mutta alkujärkytystungoksen hiukan helpotettua olihan taas hauskaa! Ja tänään muuten hiukan maistui hepun loihtima purilaisateria!

I will find some other way to tell you you're okay

Sarjassamme olet tainnut tehdä elämässä jotain oikein: kun kamu laittaa Facebook-seinällesi linkin saatesanoin "Tulit mieleen tästä saitista!" ja se saitti on The Nicest Place on the Internet.

:)

Voi miten ihmeellistä onkaan tämä ihmisyys, ja miten ihmeellinen onkaan tämä internet joka yhdistää meitä tämän ihmeellisen ison maailman ihmeellisiä ihmisiä! Halataan! :)

Hovering, hovering around me

Tässä kun tulevan kesän (ja kesähän tulee koska kello on nyt kuusi eikä vieläkään ole ihan pimeää!) festarit ovat alkaneet julkistaa kiinnityksiään, olen vähän odotellut, löytyiskö joltain artistilistalta nimi Alex Clare. Ei ole vielä löytynyt, joten jatkan odottelua.

Nimittäin se on aika hienoa, kun jollain on ääni ja taito kirjoittaa biisejä - jotka vielä toimivat alkuperäisen jytäversion lisäksi rauhallisemmin akustisinakin. Tälleen. :)

Maanantai-nam

Jos ruoanlaitosta jää purkin pohjalle kermaa, silloin keitetään kunnon kaakaot.

Puolet kermaa ja puolet luomukevytmaitoa. Puolet Pirkan reilun kaupan kaakaojauhetta ja puolet Clipperin täyteläistä luomukaakaota.

Pirkka-kaakao majailee hilpeässä lehmäpurkissa. Meillä on noita Derriere la porten ihania sanaleikki-säilytysrasioita enemmänkin, kaakaon lisäksi omansa leivälle, jauhoille ja ompelutarvikkeille. Voisin säilyttää kaiken omaisuuteni noissa.

Rich & cosy. Vähän niin kuin Benedict Cumberbatchin ääni.

Pehmeää maanantaita! :)

Vi har ju Åbo

...och här i Åbo har vi en fantastisk ny kakkukahvila!

Muistan, miten joskus yläaste- ja lukioaikoina olin vakaasti sitä mieltä, että viikonlopun paras hetki on lauantaina siinä yhden-kahden maissa päivällä. Viikonloppu on jo kivasti käynnissä, mutta maanantaihin ja kouluunpaluuseen on vielä aikaa, ulkona on valoisaa ja tässähän vois tehdä ihan mitä huvittaa.

Tänään käytin juuri tuon lauantaihetken harvinaisen hyvällä tavalla: piipahdin ystävän kanssa Gaggui-kahvilassa, joka avasi ovensa Humalistonkadulla viikko sitten. Etukäteishypetys oli ollut melkoisen kovaa, mutta hoh, paikkahan lunasti odotukset ihan kevyesti. Pienehköön kakkukahvilaan on saatu loihdittua tosi mukava ja konstailematon, mutta samalla tyylikäs tunnelma.

Ja kui sattuski, kahvilan seinällä napotti yksi tuoreista sisustusunelmistani: BEdesignin huikea Deer Shelf -hylly. Hintaa vajaat kolme tonnia, joten unelmointi jatkukoon. Hyllynäärihuokailua on harrastettu aiemmin Sisustuksen Koodissa ja Elementissä, ja nyt haaveilu onnistuu siis myös kakkuherkkujen parissa. :)

Tarjolla oli tänään neljää eri kakkua ja kahta sorttia voileipää. Itse halusin tällä ensimmäisellä visiitilläni nimenomaan gaggua, joten valitsin kauniin herkkupalan nimeltä Vähä liia tuhti. Eikä ollut yhtää liia tuhti, vaan just sopiva! Appelsiini-lime-passionhedelmä-juustokakku suklaakakkupohjalla, ja kylkeen kannullinen inkiväärisenchaa. Taivas.

Kyl tääl Turus van kelppa. Tul sääki tän. :)