28. marraskuuta 2013

Thanksgiving

Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan:
sain kaksi silmää ja kun ne vain avaan
erotan tarkkaan valosta varjon,
yön, avaruuden ja tähtisen taivaan
ja ihmispaljoudesta hahmon rakkaan.



Maanantaina tuli kuluneeksi tasan puoli vuotta siitä, kun musta tuli vaimo sille rakkaimmalle hahmolle. Heppu, siis aviomieheni, yllätti juhlapäivänä kukkasella. Meidän häissä herraseurueella oli rintapielessä neilikat (tosin valkoiset), joten punainen neilikka oli tähän tilanteeseen vallan romantillinen valinta.


Jenkit viettävät tänään kiitospäivää. Mulla on soinut tänään päässä lapsuudesta saakka tuttu Violeta Parran hieno elämänkiittämislaulu, siis toki suomeksi - osuvatpa Pentti Saaritsan sanat noihin valoa ja varjoa vuorotteleviin kukkakuviinkin.

Oon vähän sitä mieltä, että meille mölleille suomalaisillekin mahtuisi vuoteen - miksei juuri tähän pimeimpään vaiheeseen - ihan hyvin ainakin yksi päivä, jolloin oltais elämälle kiitollisia oikein ajatuksen kanssa. Joulunaika rauhoittaa varmasti monet vähän tuontyyppisten ajatusten pariin (joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä ja silleen), mutta mä kyllä tykkäisin ihan kokonaan kiittämiselle omistetusta päivästä. Nimittäin itsehän tässä omassa kiitollisuushurmiossani en voi olla ajattelematta, että jos maailman jokainen suuri päättäjä ja vähän pienemmänkin vaikutusvallan pulliainen oivaltaisi kiitollisuuden ytimen, sodat ja muut rähinät loppuisivat siihen pisteeseen ja sitten oltais yhtä hymyä ja halausta koko planeetta ja elettäis onnellisina elämämme loppuun saakka. :)

Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan:
sain siltä itkun ja sain siltä naurun.
Onnen ja tuskan eron niin huomaan
ja niistä pystyn oman lauluni luomaan,
sen jota kaikki luovat kaikkialla,
laulun jota luodaan kaikkialla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sää kans!