23. marraskuuta 2013

Lauantain lallatilaa

Koska tänään on jälleen X Factor UK -ilta, mutta meillä on jääkaapissa kaksi pulloa samppanjaa, mikä tarkoittaa sitä että ollaan menossa ystävien luo viettämään iltaa, otetaanpa pieni laulukilpailukatsaus jo tässä kohtaa päivää. :)

Kisassa ollaan edetty jo livelähetysten puoliväliin: kuusi laulajaa/bändiä on pudonnut ja kuusi on jäljellä. Ohjelman seuraamisesta katosi omalta kohdaltani terävin kärki jo muutama viikko sitten, kun yksi suosikeistani, Kingsland Road, meni ja tipahti. Olen vieläkin käärmeissäni englantilaisille tyttölapsille, etteivät äänestäneet näitä jannuja pidemmälle jatkoon. :D Sekä työmoraali että svengi ovat kuitenkin hyvin kohdillaan, joten eiköhän tästä orkesterista kuulla vielä! Kingsland Roadin viimeiseksi varsinaiseksi vedoksi jäi tämä hilpeä Jackson 5 -jollotus discoviikolta.



No, jäljellä on kuitenkin vielä kaksi lempparia, joiden toivon pääsevän finaaliin - sitten olisikin mahdoton valita, kumman toivoisin voittavan. Sympaattinen skottipoika Nicholas McDonald viettää sattumoisin tänään syntymäpäiväänsä ja täyttää vasta 17 vuotta, mutta tuuttaa joka lauantai-ilta tulemaan sellaisella varmuudella, että kävisi kokeneemmastakin konkarista. Kolmannen liveviikon leffateeman merkeissä Nicholas lauloi yhden teiniaikojen lempparibiisini, Sarah McLachlanin Angelin. Ja kauniisti lauloikin.



Ja sit on vielä Sam Bailey. Tämä leidi aiheuttais mulle kylmät väreet ja nostais kyyneleet silmiin, vaikka laulais puhelinluetteloa. Mutta onnistuu se Beatlesillakin - tässä tyylinäyte viikon takaa, kun teemana oli the great British songbook. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sää kans!