12. elokuuta 2013

And I believe we can choose our path that we can walk down, me and you

Ai kun oli hiano Flow! Lauantain itseoikeutettu kuningas oli tietysti, odotetusti, Nick Cave, joka tarjoili sellaisen kattauksen sävyjä ja tasoja ja raakuutta ja tarinaa ja elämää ja oikeeta musiikkia että heikompaa olis hirvittänyt. Vaikka kaikki se räime ja rähinä toki kolisikin sisuskaluihin asti, henkilökohtaisena huippuhetkenä jäi silti mieleen kauniina suvantona soinut pianovetoinen Into My Arms (video paikan päältä!) oman aviomiehen halauksen turvassa hartaana ja onnellisena kuunneltuna. Ja kertosäkeessä tietysti muiden mukana laulettuna. Jotain rajaa hei, tuoreelle vaimolle vähän turhankin herkistävää tommonen. :)

Kuvia festaritunnelmista saatte katsoa muista blogeista, niitä kyllä löytyy yllin kyllin - itse en nimittäin ottanut Flow'ssa yhtään kuvaa enkä myöskään päätynyt yhteenkään kuvaan. Sen sijaan tässä on kuva mun festarikorviksesta. Piis änd lööv.


Olen tätä nykyä kieltämättä aika huono ottamaan valokuvia ihmisistä. Joskus ennen kameraan tuli taltioitua paljonkin kuvia kavereista ja hilpeistä tilanteista, mutta nyt, esimerkiksi tuolla Flow'ssa, olis tuntunut teennäiseltä kaivaa kamera esiin ja ottaa käsivaralta semmoisia hei me ollaan festareilla jee -kuvia. Mieluummin olin läsnä vaikka nyt siinä Nick Caven keikassa, siinä hetkessä, ja sain muistot talteen ihan tuonne omaan mieleeni.

Ja sit kuitenkin haluaisin ottaa enemmän kuvia, ihmisistä, niistä tärkeistä, ystävistä. Hyvistä hetkistä, jotka menevät ohi ja kerrostuvat mieleen onneksi, jota en jonkin ajan päästä ehkä enää osaa paloitella takaisin osasiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano sää kans!