6. huhtikuuta 2013

A practical kitten

Jokohan se olis huhtikuun kalenterimerkinnän aika? Moro vaan täältä junasta! :)


Moro tietysti siksi, että olen matkalla Tampereelle. Tai oikeastaan Vaasaan, mutta ekaks Tampereelle, jossa vaihdan Seinäjoen junaan. Vaasassa tanssitaan huomenna toinen performing arts -karsintakisa, siis rinnakkainen setti sille Helsingin-karsinnalle, josta me jo kolme viikkoa sitten napattiin SM-paikka. Paitsi että mua kiinnostaa tietysti nähdä, keitä muita meitä vastaan tanssii kesäkuussa Lahdessa, haluan päästä inspiroitumaan hienoista esityksistä ja oppimaan lisää tällaisena aloittelevana koreografina. Kun lavalla ei ole ketään tuttuja kenen puolesta tarttis varsinaisesti jännittää, voin keskittyä tekemään biiseistä mahdollisimman objektiivisen varjotuomaroinnin - ja sitten verrata omia arvioitani niihin oikeisiin sijoituksiin. Jänskää!

Kotona oli hiukan erimielisyyksiä reissun järkevyydestä (etenkin junalippujen hinnan osalta), mutta mä koen että tää on tärkeä opintomatka. Vaikka tanssi onkin mulle vain harrastus, haluan silti kehittyä koreografina, ja koska toteutan visioitani - ainakin toistaiseksi! - nimenomaan näissä kisaympyröissä, tanssivideoiden vahtaaminen juutuubissa (jota kyllä sitäkin teen aika kiitettäviä määriä) ei vain ole ihan sama juttu kuin kisojen seuraaminen. Ja kirsikkana kakun päällä tässä reissussa on sukulointi, kun pääsen isoenojen luo yökylään!

Huhtikuun matkailukierros jatkuu heti ensi viikolla, kun lähden Monsterilaan pitkäksi viikonlopuksi paijaamaan kissoja. Seuraavana viikonloppuna juhlitaan hepun synttäreitä ja ystävän valmistujaisia, sitä seuraavana äitin synttäriä ... ja sitten onkin jo vappu. Väliin mahtuu myös meidän eka kihlajaisvuosipäivä - ja nyt, kun on jo ehditty huhtikuuhun, ehkä tässä jossain kohtaa vois alkaa vartoa jotain polttarintapaisiakin...? :)

Kaiken juhlan lisäksi tulevien viikkojen arkikin näyttää mukavalta. Töitä on loppukuuksi jopa aika vähän - mutta en ajatellut paljon enempää ottaakaan, koska jossain välissä, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, on tehtävä hääaskartelujen suhteen lopulliset suunnittelupäätökset ja myös konkreettisesti tartuttava saksiin ja kartonkeihin. Morsiusdieetti jatkuu yhtä epähysteerisellä rentoudella kuin tähänkin asti: uskon positiivisuuden ja onnellisen hymyn kaunistavaan ja hoikistavaan voimaan ennemmin kuin stressaaviin kalorinkyttäysdieetteihin, jotka tekevät ruoasta ilon ja nautinnon sijaan ankeita numeroita (silläkin uhalla että huomaan hääaamuna, että se onnellinen hymy ei autakaan mua mahtumaan hääpukuuni). Pienten syömisviilausten lisäksi jatkan ahkeraa treeniä punttiksella, joogasalilla, uima-altaassa, pyörän selässä ja nyt, ilmojen keväistyessä, entistä enemmän myös lenkkipolulla. Eiköhän tällä systeemillä saada se tarvittava parikiloinen lähtemään häihin mennessä.

Starttasin huhtikuun alun kunniaksi aamukävelykevään: hiukan happea, aurinkoa ja liikuntaa heti aamusta, sitten teevesi kiehumaan ja töiden ääreen. Itsestään selvää niille, jotka käyvät töissä; melkein luksusta tällaiselle kotifreelancerille, joka koko pitkän pimeän talven ajan on ryöminyt suoraan sängystä tietokoneen ääreen. Työmatkakin voi olla iloinen asia, kun sen ajankohdan, reitin ja pituuden saa päättää itse. ;)

4 kommenttia:

  1. http://en.wikipedia.org/wiki/5:2_diet
    ihan vaan että jos kiinnostaa :)
    saa syödä hyvin ja parina päivänä pitää vaan kärsiä (eikä nekään päivät ole kauheen kamalia oikeesti) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mjoo, toi on jo pikkusen sillä laidalla et tykkäänkö ajatuksesta vai en... :D Mä vaan kuulen ehkä yleisesti sanoissa "dieetti" ja "ruokavalio" sellasen jotenkin elämänilon vastaisen kalskahduksen.

      Mutta vähän tuohon 5:2-henkeen oon kyllä harkinnut tässä ennen häitä parin juomapaastopäivän pitämistä. Ajoitus vain tuntuu hankalalta, kun pitää löytää sellainen päivä, ettei tarttis treenirehkiä eikä myöskään kokata hepulle houkuttelevia herkkuruokia :D

      Poista
  2. Jee, houkuttelevia herkkuruokia tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat häihin asti vuorotellen lihamureketta ja knakkikastiketta!

      Poista

Sano sää kans!