Piis & laav! Suklaapupuja kaikelle kansalle!
31. maaliskuuta 2013
Not to spoil the ending for you, but everything's going to be OK
Pääsiäissunnuntain päiväkävelyllä tuli vastaan ajatus (liikkeellä selvästi samat jannut kuin lenkkireitin varrella), joka voitais ottaa omaksemme näin kesäajan alkajaisiksi, eikö? :)
Piis & laav! Suklaapupuja kaikelle kansalle!
Piis & laav! Suklaapupuja kaikelle kansalle!
30. maaliskuuta 2013
Pääsiäispingviinin tervehdys
Pääsiäispingviini on tyytymätön, koska vain pari päivää vanhat violetit tulppaanit on jo vallan nuupallaan.
.JPG)
Duussi on tyytyväinen, koska kohta laitan muffinssit uuniin ja sitten otan ne pois uunista ja sitten lähden juomaan ystävien kanssa mojiton tai kaks.
Duussi on tyytyväinen, koska kohta laitan muffinssit uuniin ja sitten otan ne pois uunista ja sitten lähden juomaan ystävien kanssa mojiton tai kaks.
28. maaliskuuta 2013
Torstain tanssit
Kahden viikon takaiset performing arts -SM-karsinnat Helsingin Kultsalla kuvattiin järjestäjän toimesta, ja nyt videot ovat netissä julkisesti ihasteltavissa.
Joten täten julkisesti ihasteltakoon! Tässä se ny on, mun ja mun tyttöjen aikaansaannos tämänvuotisiin kisoihin.
DSF Kaie: "Hold". Koreografi: mää. Work in progress. :)
Kuten todettu, tytöt eivät olisi voineet enää paljon paremmin tanssia koreografiaa tällaisenaan. Nyt odottelen tanssiliitosta vastausta siihen, paljonko biisiä saa muuttaa ennen varsinaisia SM-kisoja; ajatuksena on lisätä hiukan näyttävyys- ja vaikeusastetta niin, ettei kuitenkaan tarvitse uhrata fiilistä kilpailumentaliteetin alttarille. Itse olen siis jo nyt aika tyytyväinen koreografiaani - no herranjestas, aina välillä joudun nipistämään itseäni, että tuolla tanssii seitsemän mahtavaa mimmiä kolme minuuttia niinku mun liikettä ja mun ideaa ja täähän on vasta toinen mun koreografia ja tästä tuli jo näin hyvä et jee!
Mutta jee miten hyvä onkaan toinen meidän tanssikoulun aikuisten pienryhmä, joka siis lähtee varsinaisiin SM-kisoihin ensimmäisen karsinnan voittajana! Ja aivan ansaitusti. Kuinka ihanaa onkaan saada ylpeänä kannustaa samassa kisassa rakkaita ystäviä ja kavereita, jotka tanssii näin mielettömän hienosti! Tässä muuten huomaa sen, miten peruuttamattomasti olen jo päässyt luisumaan lavalta kulisseihin: tätä vetoa katsellessa en mieti että osaisinpa tanssia noin hyvin, vaan että osaisinpa tehdä noin hienon koreografian. :)
Tässä siis DSF Rush Hour: "Next Stop". Woooooop!
Tykkäsin meidän sarjassa kovasti myös hopealle tanssineista oman elämänsä soturinaisista ja sarjan kuudenneksi tulleesta oivaltavasta eukonkannosta. (Jos kiinnostaa, tässä ne kaksi muutakin finalistia: kolmonen ja vitonen.)
Myös junnusarjassa funkylaiset pärjäsivät hienosti: juniorit tanssivat 7. sijalle - eli harmittavasti yhden sijan päähän finaalipaikasta. Musta on erittäin jees, että junnuille tehdään junnuille sopivia biisejä, ei liian aikuista maailmantuskaa, vaan mieluummin pirteää meininkiä. Toki siinä on iso ero, onko junnu 12- vai 15-vuotias, mutta näille typyille tää reipas koreografia oli ihan omiaan. :)
SM-kisapaikan lunastaneista junnupienryhmistä jäi erityisesti mieleen teknisesti hullun taitava ja tunnelmaltaan hulvaton akunlataustanssi (ehkä vähän enemmän ois voinut olla tytöillä vaatetta päällä?) ja aivan toisenlaiset, tyylikkäät ja vaivattomasti tanssivat pikku naiset.
Kisalavalla siis nähdään teemoja ja tunteita todella laidasta laitaan - ei käy tuomareiden hommaa kateeksi, kun joutuvat laittamaan keskenään niin erilaisia teoksia mahdollisimman oikeudenmukaiseen järjestykseen. Makuasiat tulevat jossain vaiheessa joka tapauksessa vastaan. Vuosien varrella on toki ollut joitain sellaisiakin esityksiä, joka ovat saaneet esimerkiksi puhtaan ykkösrivin, mutta usein siitä alaspäin mielipiteet alkavatkin sitten hajota.
Mut hei äh, se niistä sijoituksista. Tärkeintä on osallistuminen ja se, että lavalla tekee onnistuneen suorituksen. Kun oman vedon jälkeen ei tarvitse harmitella teknisiä virheitä tai muita mokia, silloin kyse on nimenomaan makuasioista, ja niistähän on turha kiistellä. :)
Joten täten julkisesti ihasteltakoon! Tässä se ny on, mun ja mun tyttöjen aikaansaannos tämänvuotisiin kisoihin.
DSF Kaie: "Hold". Koreografi: mää. Work in progress. :)
Kuten todettu, tytöt eivät olisi voineet enää paljon paremmin tanssia koreografiaa tällaisenaan. Nyt odottelen tanssiliitosta vastausta siihen, paljonko biisiä saa muuttaa ennen varsinaisia SM-kisoja; ajatuksena on lisätä hiukan näyttävyys- ja vaikeusastetta niin, ettei kuitenkaan tarvitse uhrata fiilistä kilpailumentaliteetin alttarille. Itse olen siis jo nyt aika tyytyväinen koreografiaani - no herranjestas, aina välillä joudun nipistämään itseäni, että tuolla tanssii seitsemän mahtavaa mimmiä kolme minuuttia niinku mun liikettä ja mun ideaa ja täähän on vasta toinen mun koreografia ja tästä tuli jo näin hyvä et jee!
Mutta jee miten hyvä onkaan toinen meidän tanssikoulun aikuisten pienryhmä, joka siis lähtee varsinaisiin SM-kisoihin ensimmäisen karsinnan voittajana! Ja aivan ansaitusti. Kuinka ihanaa onkaan saada ylpeänä kannustaa samassa kisassa rakkaita ystäviä ja kavereita, jotka tanssii näin mielettömän hienosti! Tässä muuten huomaa sen, miten peruuttamattomasti olen jo päässyt luisumaan lavalta kulisseihin: tätä vetoa katsellessa en mieti että osaisinpa tanssia noin hyvin, vaan että osaisinpa tehdä noin hienon koreografian. :)
Tässä siis DSF Rush Hour: "Next Stop". Woooooop!
Tykkäsin meidän sarjassa kovasti myös hopealle tanssineista oman elämänsä soturinaisista ja sarjan kuudenneksi tulleesta oivaltavasta eukonkannosta. (Jos kiinnostaa, tässä ne kaksi muutakin finalistia: kolmonen ja vitonen.)
Myös junnusarjassa funkylaiset pärjäsivät hienosti: juniorit tanssivat 7. sijalle - eli harmittavasti yhden sijan päähän finaalipaikasta. Musta on erittäin jees, että junnuille tehdään junnuille sopivia biisejä, ei liian aikuista maailmantuskaa, vaan mieluummin pirteää meininkiä. Toki siinä on iso ero, onko junnu 12- vai 15-vuotias, mutta näille typyille tää reipas koreografia oli ihan omiaan. :)
SM-kisapaikan lunastaneista junnupienryhmistä jäi erityisesti mieleen teknisesti hullun taitava ja tunnelmaltaan hulvaton akunlataustanssi (ehkä vähän enemmän ois voinut olla tytöillä vaatetta päällä?) ja aivan toisenlaiset, tyylikkäät ja vaivattomasti tanssivat pikku naiset.
Kisalavalla siis nähdään teemoja ja tunteita todella laidasta laitaan - ei käy tuomareiden hommaa kateeksi, kun joutuvat laittamaan keskenään niin erilaisia teoksia mahdollisimman oikeudenmukaiseen järjestykseen. Makuasiat tulevat jossain vaiheessa joka tapauksessa vastaan. Vuosien varrella on toki ollut joitain sellaisiakin esityksiä, joka ovat saaneet esimerkiksi puhtaan ykkösrivin, mutta usein siitä alaspäin mielipiteet alkavatkin sitten hajota.
Mut hei äh, se niistä sijoituksista. Tärkeintä on osallistuminen ja se, että lavalla tekee onnistuneen suorituksen. Kun oman vedon jälkeen ei tarvitse harmitella teknisiä virheitä tai muita mokia, silloin kyse on nimenomaan makuasioista, ja niistähän on turha kiistellä. :)
27. maaliskuuta 2013
Kun talven jälkeen ensimmäistä kertaa laittaa lenkkitossut, lenkkitossut jalkaan
Mulla ois tänään ollut tilaisuus päästä lenkille Alexander Stubbin kanssa,
mutta sen sijaan mä menin lenkille ihan yksin.
.JPG)
Enhän suinkaan siksi, että en ois kuitenkaan pysynyt Alexanderin ja Vauhtisammakon juoksukoululaisten vauhdissa, vaan siksi että... no, suurimmaksi osaksi juuri siksi. :D Mutta musta oli kyllä aivan mainion osuvaa, että herra ministeri, jonka oli alun perin tarkoitus luennoida 45 minuuttia kiireisen ihmisen treenaamisesta, oli aamulla soittanut ja ilmoittanut, että puhuukin vain vartin ja haluaa sen jälkeen puolen tunnin lenkille kuulijoidensa kanssa. Leading by example.
.JPG)
Eihän tuolla pihalla ihan optimaaliset lenkkiolosuhteet vielä ole - sen verran joutui väistelemään jäätiköitä ja lammikoita että reittikin vähän piteni aiotusta - mutta ilahduttavan paljon tossut saavat ponnistaa paljaalta asfaltilta! Keväääät!
.JPG)
Mitään varsinaista juoksijaa musta ei koskaan saa (juoksemisesta tulehtuneista akillesjänteistä tää kropan hajoaminen silloin muutama vuosi sitten alkoi), vauhti on hurjimmillaankin luokkaa mato, eikä edes pienen pieni osa musta hingu maratoneille eikä edes puolikkaille, mutta satunnainen hölköttely tekee kyllä eri hyvää. Happea, aurinkoa, hyvää musaa ja hiki - eikä tartte kuin laittaa tossut jalkaan ja lähteä ovesta ulos.
.JPG)
Vaikka Nike onkin lyönyt mieleeni tehokkaan juoksumantran don't think, run, matkan varrella tuli tänään vastaan myös vähän ajateltavaa. :)
mutta sen sijaan mä menin lenkille ihan yksin.
Enhän suinkaan siksi, että en ois kuitenkaan pysynyt Alexanderin ja Vauhtisammakon juoksukoululaisten vauhdissa, vaan siksi että... no, suurimmaksi osaksi juuri siksi. :D Mutta musta oli kyllä aivan mainion osuvaa, että herra ministeri, jonka oli alun perin tarkoitus luennoida 45 minuuttia kiireisen ihmisen treenaamisesta, oli aamulla soittanut ja ilmoittanut, että puhuukin vain vartin ja haluaa sen jälkeen puolen tunnin lenkille kuulijoidensa kanssa. Leading by example.
Eihän tuolla pihalla ihan optimaaliset lenkkiolosuhteet vielä ole - sen verran joutui väistelemään jäätiköitä ja lammikoita että reittikin vähän piteni aiotusta - mutta ilahduttavan paljon tossut saavat ponnistaa paljaalta asfaltilta! Keväääät!
Mitään varsinaista juoksijaa musta ei koskaan saa (juoksemisesta tulehtuneista akillesjänteistä tää kropan hajoaminen silloin muutama vuosi sitten alkoi), vauhti on hurjimmillaankin luokkaa mato, eikä edes pienen pieni osa musta hingu maratoneille eikä edes puolikkaille, mutta satunnainen hölköttely tekee kyllä eri hyvää. Happea, aurinkoa, hyvää musaa ja hiki - eikä tartte kuin laittaa tossut jalkaan ja lähteä ovesta ulos.
Vaikka Nike onkin lyönyt mieleeni tehokkaan juoksumantran don't think, run, matkan varrella tuli tänään vastaan myös vähän ajateltavaa. :)
25. maaliskuuta 2013
I'll play your game I'll change my last name
Tasan kahden kuukauden päästä se sukunimi sitten vaihtuu. :)
Kaksi kuukautta on pirun lyhyt aika. Kun ajattelen sitä, melkein alan vähän panikoida. Ehtiiks täs muka kaiken! Mitä kaikkee täs nyt pitikään! Loppuuks aika kesken! Kuka mää olen ja mahunks mää mun häämekkoon! Mitä mitä!
Tuota stressirallia kestää noin viisi sekuntia, kunnes muistan, että meillähän on isot linjat* jo aika hyvin hanskassa, eikä niillä pienemmillä ihan oikeasti ole niin kovasti väliäkään. Onhan se aika älytöntä, että yhteen päivään ladataan hirveä määrä touhotusta ja vertailua ja laihdutusta ja bisnestä - kun niin paljon tärkeämpiä on lopulta ne päivät, jotka tulevat häiden jälkeen.
*Esimerkiksi se, että mulla on ihana mies jonka kanssa menen naimisiin.
Vaikka tuo yllä oleva ajatus todella onkin se oma kantajani hääsuunnittelun keskellä, ei se tietenkään tarkoita sitä, ettenkö haluaisi tehdä myös meidän häistä kauniit. :) Tärkein tunnelmanluoja on tietysti onnellinen ja hilpeä hääpari, mutta on meillä sentään jo olemassa myös idiksiä siihen visuaaliseen puoleen, koristeisiin ja muuhun oheismateriaaliin.
Ja kengät. Mulla on maailman hulppeimmat kengät, joilla saan kävellä sanomaan hepun vierellä tahdon, ottaa ensimmäiset tanssiaskeleet vaimona, polkaista kakkua leikatessa kaapin paikan - ja jotka saan potkaista jalasta loppuillasta, kun en enää jaksa keikkua kimaltavilla koroilla.
Sinä ihana mies, jonka kanssa menen naimisiin, laita silmät kiinni n-y-t nyt.
(Heppu on varmaan sitä mieltä, että jo tää kuva paljastaa liikaa, mutta mä en nyt vaan malta olla vilauttamatta edes tämän verran! Ihihiih! Blinggg!)
Kaksi kuukautta on pirun lyhyt aika. Kun ajattelen sitä, melkein alan vähän panikoida. Ehtiiks täs muka kaiken! Mitä kaikkee täs nyt pitikään! Loppuuks aika kesken! Kuka mää olen ja mahunks mää mun häämekkoon! Mitä mitä!
Tuota stressirallia kestää noin viisi sekuntia, kunnes muistan, että meillähän on isot linjat* jo aika hyvin hanskassa, eikä niillä pienemmillä ihan oikeasti ole niin kovasti väliäkään. Onhan se aika älytöntä, että yhteen päivään ladataan hirveä määrä touhotusta ja vertailua ja laihdutusta ja bisnestä - kun niin paljon tärkeämpiä on lopulta ne päivät, jotka tulevat häiden jälkeen.
*Esimerkiksi se, että mulla on ihana mies jonka kanssa menen naimisiin.
Vaikka tuo yllä oleva ajatus todella onkin se oma kantajani hääsuunnittelun keskellä, ei se tietenkään tarkoita sitä, ettenkö haluaisi tehdä myös meidän häistä kauniit. :) Tärkein tunnelmanluoja on tietysti onnellinen ja hilpeä hääpari, mutta on meillä sentään jo olemassa myös idiksiä siihen visuaaliseen puoleen, koristeisiin ja muuhun oheismateriaaliin.
Ja kengät. Mulla on maailman hulppeimmat kengät, joilla saan kävellä sanomaan hepun vierellä tahdon, ottaa ensimmäiset tanssiaskeleet vaimona, polkaista kakkua leikatessa kaapin paikan - ja jotka saan potkaista jalasta loppuillasta, kun en enää jaksa keikkua kimaltavilla koroilla.
Sinä ihana mies, jonka kanssa menen naimisiin, laita silmät kiinni n-y-t nyt.
(Heppu on varmaan sitä mieltä, että jo tää kuva paljastaa liikaa, mutta mä en nyt vaan malta olla vilauttamatta edes tämän verran! Ihihiih! Blinggg!)
24. maaliskuuta 2013
È questo il modo in cui vorrei scappare, andando avanti sempre avanti senza mai arrivare
No hei, sunnuntaiblues! Pääsit luikahtamaan sisään, kun vahingossa raotin sulle ovea. Aurinkoinen päivä eikä huolen häivää maisterilla maailmassa, takana mitä hyväntäyteisin lauantai - jazzbrunssia, kissanhoitoa, lasten hymyilyä, kaasojen halailua, ojentajapattereita ja thrustereita, itsetutkiskelua tanssin ja viinin ja ystävyyden äärellä. Ja yhtäkkiä, silti, jokin on sisällä vähän oudosti. (Jos oikein tarkkaan höristän korvaa, saatan kuulla myös eilen juotujen punaviinilasillisten kuiskailevan.)
Mä luulen että tää on nyt taas sitä millaista on olla ihminen. :)
Tällaisena sunnuntaina sitä sit miettii kaikenlaista, isompaa ja pienempää. Riitänkö mä? Itselleni tai muille? Ystävänä, tyttärenä, tulevana vaimona, koreografina, satunnaisena ohikulkijana? Entä pitäiskö mun ottaa vinkistä vaari ja siirtää blogini Lilyyn, jotta useammalla kivalla lukijalla ehkä olisi mahdollisuus löytää Duussilaan helpommin? Opettelisinko ajattelemaan, että se ei ehkä sittenkään olisi kalastelua? Ja että satunnaisessa kalastelussa ei ehkä edes ole mitään pahaa?
Entä miksi olen (taas) ottanut just sen verran liikaa töitä että niitä on vähän liikaa? Onko 465 euroa brutto tarpeeksi suuri summa vastineeksi kiireen tunnusta ja tällaisissa mietteissä vellotusta työsunnuntaista? Entä jos päivässä on neljä mahdollista ajankäyttövaihtoehtoa (hepun kanssa löhöily, työt, treeni ja kuoroharjoitukset) mutta ehdin toteuttaa niistä vain kolme, miksi valitsen kolme ensinmainittua? Hepun kanssa löhöily ja työt olivat itsestäänselviä valintoja, asioita, jotka eivät voi odottaa, mutta olenko itsekäs, kun valitsen kolmanneksi oman ajan eli menen jumppaan tuulettamaan päätäni ja kroppaani, vaikka olisi ollut ihanaa päästä pitkästä aikaa myös laulamaan kamujen kanssa?
Nooh. There, there. Vähän vaniljaista chaiteetä ja sit sinne sh'bamiin sätkimään, niin eiköhän tää tästä. :)
[kuvat mun Pinterestistä via 1 - 2]
Mä luulen että tää on nyt taas sitä millaista on olla ihminen. :)
Tällaisena sunnuntaina sitä sit miettii kaikenlaista, isompaa ja pienempää. Riitänkö mä? Itselleni tai muille? Ystävänä, tyttärenä, tulevana vaimona, koreografina, satunnaisena ohikulkijana? Entä pitäiskö mun ottaa vinkistä vaari ja siirtää blogini Lilyyn, jotta useammalla kivalla lukijalla ehkä olisi mahdollisuus löytää Duussilaan helpommin? Opettelisinko ajattelemaan, että se ei ehkä sittenkään olisi kalastelua? Ja että satunnaisessa kalastelussa ei ehkä edes ole mitään pahaa?
Entä miksi olen (taas) ottanut just sen verran liikaa töitä että niitä on vähän liikaa? Onko 465 euroa brutto tarpeeksi suuri summa vastineeksi kiireen tunnusta ja tällaisissa mietteissä vellotusta työsunnuntaista? Entä jos päivässä on neljä mahdollista ajankäyttövaihtoehtoa (hepun kanssa löhöily, työt, treeni ja kuoroharjoitukset) mutta ehdin toteuttaa niistä vain kolme, miksi valitsen kolme ensinmainittua? Hepun kanssa löhöily ja työt olivat itsestäänselviä valintoja, asioita, jotka eivät voi odottaa, mutta olenko itsekäs, kun valitsen kolmanneksi oman ajan eli menen jumppaan tuulettamaan päätäni ja kroppaani, vaikka olisi ollut ihanaa päästä pitkästä aikaa myös laulamaan kamujen kanssa?
Nooh. There, there. Vähän vaniljaista chaiteetä ja sit sinne sh'bamiin sätkimään, niin eiköhän tää tästä. :)
[kuvat mun Pinterestistä via 1 - 2]
22. maaliskuuta 2013
You reflect in this heart of mine
Huhhuh Justin!
Äänitit kaikessa hiljaisuudessa uuden levyn ja palasit listojen kärkeen niin rytinällä, että maailman kansat eivät enää muistakaan, että tässä välissä lavoilla käväisi sellainenkin laulava Justin jonka sukunimi ei ollut Timberlake.
Tyylikkäästi groovaava Suit & Tie koukutti tietysti välittömästi, toinen sinkku Mirrors on vaatinut hiukan enemmän kuuntelua auetakseen - mutta viimeistään tänään, kun katsoin biisiin tehdyn musavideon (ja luin siitä analyysin), ymmärsin taas mistä tässä kaikessa on kyse. Siis niinku elämässä ja rakkaudessa ja universumissa ja tolleen.
Melkein parasta tässä Justinin uudessa tulemisessa on kuitenkin se, että myös heppu diggaa. :) Ei ehkä niinkään niistä korkeimmista soul-kiekaisuista tai meitä naisia veteliksi vetävistä tanssimuuveista, mutta olen ollut aistivinani jotain hyvinpukeutuvien herrasmiesten sielujen sympatiaa - onhan Justinillakin sentään tyyli lähes yhtä vimpan päälle hallussa kuin hepulla. Kun alettiin koota häihin loppuillan Spotify-tanssilattiasoittolistaa, kaksi ekana lisättyä biisiä olivat Kissin I Was Made For Loving You ja Justinin Suit & Tie. ;)
Mutta nyt - laulajan isovanhemmille omistettu Mirrors-video. Mää itkin vähä.
Äänitit kaikessa hiljaisuudessa uuden levyn ja palasit listojen kärkeen niin rytinällä, että maailman kansat eivät enää muistakaan, että tässä välissä lavoilla käväisi sellainenkin laulava Justin jonka sukunimi ei ollut Timberlake.
Tyylikkäästi groovaava Suit & Tie koukutti tietysti välittömästi, toinen sinkku Mirrors on vaatinut hiukan enemmän kuuntelua auetakseen - mutta viimeistään tänään, kun katsoin biisiin tehdyn musavideon (ja luin siitä analyysin), ymmärsin taas mistä tässä kaikessa on kyse. Siis niinku elämässä ja rakkaudessa ja universumissa ja tolleen.
Melkein parasta tässä Justinin uudessa tulemisessa on kuitenkin se, että myös heppu diggaa. :) Ei ehkä niinkään niistä korkeimmista soul-kiekaisuista tai meitä naisia veteliksi vetävistä tanssimuuveista, mutta olen ollut aistivinani jotain hyvinpukeutuvien herrasmiesten sielujen sympatiaa - onhan Justinillakin sentään tyyli lähes yhtä vimpan päälle hallussa kuin hepulla. Kun alettiin koota häihin loppuillan Spotify-tanssilattiasoittolistaa, kaksi ekana lisättyä biisiä olivat Kissin I Was Made For Loving You ja Justinin Suit & Tie. ;)
Mutta nyt - laulajan isovanhemmille omistettu Mirrors-video. Mää itkin vähä.
21. maaliskuuta 2013
Take a chance 'cause you might grow
Kyllä se vaan niin on, kuulkaas, että pikku hikitreenin ja kevättä säihkivän auringon yhdistelmällä on ihmiseen ihmeen piristävä vaikutus.
Muistan lukeneeni joskus jostain fitblr-blogista sellaisen ajatuksen, että punttisali on yksi niitä harvoja paikkoja maailmassa, joissa todellisuus usein ylittää odotukset. Ei ole kerran eikä kaks kun mullekin on käynyt niin, että olen raahautunut salille väsyneenä sillä asenteella, että no tänään en kyl jaksa sykkiä yhtään täysillä, mutta tehdään nyt ees jotain ja sitten olenkin päätynyt rempomaan ihan tuntuvan treenin.
Tänään päivä alkoi epämääräisen herkällä mielellä ja väärällä jalalla - ei mitään dramaattista, mutta pari asiaa lyhyen ajan sisällä veti vähän suupieliä ruttuun (asia 1: tein kuulovammaistekstejä huomiseen Inhimilliseen tekijään, jossa keskustellaan leskeydestä - yleissävy on kylläkin toiveikas, mutta kun yksi keskustelijoista jäi leskeksi 33-vuotiaana niin eihän se paljon naurata) (asia 2: olin unohtanut ostaa hepulle aamiaismaitorahkaa ja aiheutin täten pettymyksen tulevalle aviomiehelleni, ei koskaan hyvä juttu). Kalenterissa luki kello 14 salitreenin päivityssessio personal trainerini kanssa, mutta punttikselle tahnustaessani olo ei ollut mitenkään erityisen vaffa.
Mutta hoplaa! Niin se vain ensimmäisiä leuanvetoja ähistessä (toki siinä avustetussa laitteessa) alkoi fiiliskin kohota riman yli, ja puoltatoista tuntia myöhemmin lähdin salilta ihan voittajana. Vauhtisammakon Mikko oli löytänyt taas uuden läjän just mulle hyviä liikkeitä: edellistä saliohjelmaa en jostain syystä saanut tuntumaan omalta, mutta viime viikolla Impparissa uimareissujen oheen tehty treeniohjelma ja tämä tämänpäiväinen ovat nyt niin mahtavaa kamaa, että eihän tässä malttais välissä mitään lepopäiviä pitääkään.
Siinä on nimittäin vissi ero, tuntuuko liike silleen hyvällä tavalla ilkeältä vai oikeasti ilkeältä, siltä, että joutuu käyttämään energiaa suorituksen kannalta epäolennaisten lihasten (tai selän kestämisen) miettimiseen. Esimerkiksi tempausta mun oli hurjan vaikea saada toimimaan omaan kroppaani, mutta kun kokeiltiin samantapaisena liikkeenä rinnallevetoa ja ylöstyöntöä (clean & jerk?), se lähti sujumaan heti kerrasta.
Moni varmasti saa salitreeninsä sumplittua ihan ominkin voimin (sic), mutta mulle personal trainerista on ollut suunnaton apu. Ensinnäkään en olisi uskaltanut yksin lähteä selkävaivailun jälkeen treenaamaan uusia juttuja - on ollut paljon turvallisempi olo, kun ammattilainen on ensin tsekannut tekniikat kuntoon ja testannut, mitkä liikkeet ylipäänsä toimivat puolivaivaiselle kropalle. Toiseksikin mua potkii matkan varrella paremmin eteenpäin, kun joku vähän tsemppaa vieressä. ("Sullahan alkaa jo erottua hyvin noi käsivarren lihakset!" "No nyt on tekemisen meininki!") Ja kolmanneksi tunnistan oman luovuttajaluonteeni: ilman jonkun toisen laatimaa treenirunkoa heittäisin hanskat naulaan jo paljon ennen kuin kroppa oikeasti hyytyy. Just eilen mietin spinningissäkin, että eihän mun tulis itsekseni mieleenkään polkea kolmea varttia sellaista tahtia, mutta kun joku kertoo mitä tehdään, sitä yrittää vain painaa loppuun asti. Ihmiset on toki tässä suhteessa erilaisia: toisille tällainen auktoriteettiajattelu sopii, toisille (hei heppu!) ei sitten yhtään.
Jos tunnistat itsesi ensimmäisestä joukosta, voin kyllä suositella PT:n palkkaamista. Itselläni on siis kokemusta vain Vauhtisammakosta - lisää aiheesta voi lukea esimerkiksi Mona's Daily Style -blogista (jonka kirjoittaja on käsittääkseni tehnyt heidän kanssaan yhteistyödiilin, oonko onneton bloggaaja kun eihän mulle oo tullu tommonen mahdollisuus edes mieleen...).
Mutta niin. Tärkeintähän on kuitenkin se, että liikkuminen on kivaa. Kreisin punttihilpeilyn mallia näyttävät nämä jätkät. :)
Muistan lukeneeni joskus jostain fitblr-blogista sellaisen ajatuksen, että punttisali on yksi niitä harvoja paikkoja maailmassa, joissa todellisuus usein ylittää odotukset. Ei ole kerran eikä kaks kun mullekin on käynyt niin, että olen raahautunut salille väsyneenä sillä asenteella, että no tänään en kyl jaksa sykkiä yhtään täysillä, mutta tehdään nyt ees jotain ja sitten olenkin päätynyt rempomaan ihan tuntuvan treenin.
Tänään päivä alkoi epämääräisen herkällä mielellä ja väärällä jalalla - ei mitään dramaattista, mutta pari asiaa lyhyen ajan sisällä veti vähän suupieliä ruttuun (asia 1: tein kuulovammaistekstejä huomiseen Inhimilliseen tekijään, jossa keskustellaan leskeydestä - yleissävy on kylläkin toiveikas, mutta kun yksi keskustelijoista jäi leskeksi 33-vuotiaana niin eihän se paljon naurata) (asia 2: olin unohtanut ostaa hepulle aamiaismaitorahkaa ja aiheutin täten pettymyksen tulevalle aviomiehelleni, ei koskaan hyvä juttu). Kalenterissa luki kello 14 salitreenin päivityssessio personal trainerini kanssa, mutta punttikselle tahnustaessani olo ei ollut mitenkään erityisen vaffa.
Mutta hoplaa! Niin se vain ensimmäisiä leuanvetoja ähistessä (toki siinä avustetussa laitteessa) alkoi fiiliskin kohota riman yli, ja puoltatoista tuntia myöhemmin lähdin salilta ihan voittajana. Vauhtisammakon Mikko oli löytänyt taas uuden läjän just mulle hyviä liikkeitä: edellistä saliohjelmaa en jostain syystä saanut tuntumaan omalta, mutta viime viikolla Impparissa uimareissujen oheen tehty treeniohjelma ja tämä tämänpäiväinen ovat nyt niin mahtavaa kamaa, että eihän tässä malttais välissä mitään lepopäiviä pitääkään.
Siinä on nimittäin vissi ero, tuntuuko liike silleen hyvällä tavalla ilkeältä vai oikeasti ilkeältä, siltä, että joutuu käyttämään energiaa suorituksen kannalta epäolennaisten lihasten (tai selän kestämisen) miettimiseen. Esimerkiksi tempausta mun oli hurjan vaikea saada toimimaan omaan kroppaani, mutta kun kokeiltiin samantapaisena liikkeenä rinnallevetoa ja ylöstyöntöä (clean & jerk?), se lähti sujumaan heti kerrasta.
Moni varmasti saa salitreeninsä sumplittua ihan ominkin voimin (sic), mutta mulle personal trainerista on ollut suunnaton apu. Ensinnäkään en olisi uskaltanut yksin lähteä selkävaivailun jälkeen treenaamaan uusia juttuja - on ollut paljon turvallisempi olo, kun ammattilainen on ensin tsekannut tekniikat kuntoon ja testannut, mitkä liikkeet ylipäänsä toimivat puolivaivaiselle kropalle. Toiseksikin mua potkii matkan varrella paremmin eteenpäin, kun joku vähän tsemppaa vieressä. ("Sullahan alkaa jo erottua hyvin noi käsivarren lihakset!" "No nyt on tekemisen meininki!") Ja kolmanneksi tunnistan oman luovuttajaluonteeni: ilman jonkun toisen laatimaa treenirunkoa heittäisin hanskat naulaan jo paljon ennen kuin kroppa oikeasti hyytyy. Just eilen mietin spinningissäkin, että eihän mun tulis itsekseni mieleenkään polkea kolmea varttia sellaista tahtia, mutta kun joku kertoo mitä tehdään, sitä yrittää vain painaa loppuun asti. Ihmiset on toki tässä suhteessa erilaisia: toisille tällainen auktoriteettiajattelu sopii, toisille (hei heppu!) ei sitten yhtään.
Jos tunnistat itsesi ensimmäisestä joukosta, voin kyllä suositella PT:n palkkaamista. Itselläni on siis kokemusta vain Vauhtisammakosta - lisää aiheesta voi lukea esimerkiksi Mona's Daily Style -blogista (jonka kirjoittaja on käsittääkseni tehnyt heidän kanssaan yhteistyödiilin, oonko onneton bloggaaja kun eihän mulle oo tullu tommonen mahdollisuus edes mieleen...).
Mutta niin. Tärkeintähän on kuitenkin se, että liikkuminen on kivaa. Kreisin punttihilpeilyn mallia näyttävät nämä jätkät. :)
20. maaliskuuta 2013
With grace in your heart and flowers in your hair
19. maaliskuuta 2013
One day I will show him the one who sets me free
Olihan se nyt mahtavaa ajella sunnuntaina Helsingin SM-karsinnoista kotiin päin revontulien loimotellessa taivaalla, plakkarissa paikka SM-kisoihin! Performing Arts SM 2013 Lahdessa kesäkuun puolivälissä, mun monsterit tanssii siellä aikuisten pienryhmäsarjassa! Juhuhuuuu!
Saaks näyttää tyhmältä jos on vaan niin ilonen!
.JPG)
Saatiin siis karsinnoista se mitä lähdettiin hakemaankin, eli jatkopaikka äsämmeihin. Lisäksi sunnuntain kisapäivä tuomaroitiin jo omana kisanaan ja joukkueet laitettiin järjestykseen: meidän sarjan 14 joukkueesta 6 pääsi illan finaaliin, josta meille napsahti hienosti 4. sija. (Ja Funkyn toinen aikuisten pienryhmä, jossa tanssii myös monta mun ystävää, voitti koko päivän! Ihan mieletöntä!)
Tytöt tanssi biisin sunnuntain finaalissa niin hyvin, ettei se olisi oikeastaan enää paremmin ja yhdenaikaisemmin voinut mennä. Sijoitus siis paljastaa rehellisessä valossa sen, mihin asti mun koreografia tällaisenaan riitti - tanssia ja tunnetta, ilman päälleliimattuja akrobaattisia temppuja ja muita simsalabimejä. Sijoitus kuitenkin tarkoittaa sitä, että tulevien kolmen kuukauden aikana koreografian vaikeustasoa on nostettava, jos ja kun halutaan päästä SM-kisoissa finaaliin asti. Rakenne ja henki pysyy toki samana, mutta muutama uusi kikka (ja uudet näyttävämmät vaatteet...?) lienee ihan paikallaan. Treenimotivaatiokin varmasti säilyy paremmin, kun päästään tutun veivauksen lisäksi opettelemaan uusia juttuja. Täytyy vielä selvittää säännöistä, minkä verran muutoksia tässä välissä saa tehdä - turhahan se olisi kaikkea lähteäkään purkamaan, kun kerran kasassa oli jo nyt jatkopaikan arvoinen paketti.
Mutta nyt pari viikkoa ansaittua lomaa kisatreeneistä! :) Koreografin alitajunnassa tosin käy jatkuva surina, kun mietin, mitä kohtia biisistä voisi parannella... Jos tullaan sisään lavalle volttisarjalla ni eiköhän se sillä heti lähe hyvin. :D
Saaks näyttää tyhmältä jos on vaan niin ilonen!
Saatiin siis karsinnoista se mitä lähdettiin hakemaankin, eli jatkopaikka äsämmeihin. Lisäksi sunnuntain kisapäivä tuomaroitiin jo omana kisanaan ja joukkueet laitettiin järjestykseen: meidän sarjan 14 joukkueesta 6 pääsi illan finaaliin, josta meille napsahti hienosti 4. sija. (Ja Funkyn toinen aikuisten pienryhmä, jossa tanssii myös monta mun ystävää, voitti koko päivän! Ihan mieletöntä!)
Tytöt tanssi biisin sunnuntain finaalissa niin hyvin, ettei se olisi oikeastaan enää paremmin ja yhdenaikaisemmin voinut mennä. Sijoitus siis paljastaa rehellisessä valossa sen, mihin asti mun koreografia tällaisenaan riitti - tanssia ja tunnetta, ilman päälleliimattuja akrobaattisia temppuja ja muita simsalabimejä. Sijoitus kuitenkin tarkoittaa sitä, että tulevien kolmen kuukauden aikana koreografian vaikeustasoa on nostettava, jos ja kun halutaan päästä SM-kisoissa finaaliin asti. Rakenne ja henki pysyy toki samana, mutta muutama uusi kikka (ja uudet näyttävämmät vaatteet...?) lienee ihan paikallaan. Treenimotivaatiokin varmasti säilyy paremmin, kun päästään tutun veivauksen lisäksi opettelemaan uusia juttuja. Täytyy vielä selvittää säännöistä, minkä verran muutoksia tässä välissä saa tehdä - turhahan se olisi kaikkea lähteäkään purkamaan, kun kerran kasassa oli jo nyt jatkopaikan arvoinen paketti.
Mutta nyt pari viikkoa ansaittua lomaa kisatreeneistä! :) Koreografin alitajunnassa tosin käy jatkuva surina, kun mietin, mitä kohtia biisistä voisi parannella... Jos tullaan sisään lavalle volttisarjalla ni eiköhän se sillä heti lähe hyvin. :D
16. maaliskuuta 2013
You are the book that I read each day, you are the song that I sing
Nämä laulut kaikuvat tänään Turun illassa yhtä lempeinä kuin kahden kuukauden takaisella Berliinin-reissulla.
Beatles tahditti herkkuaamiaista Morenassa, Ramones-museossa kaiuttimet soittivat mm. Athletea. Jackson viitonen taas sopi lauantain kynttiläillallisen tunnelmaan kuin apfelstrudel Duussin mahaan.
Mmm, apfelstrudel.
Beatles tahditti herkkuaamiaista Morenassa, Ramones-museossa kaiuttimet soittivat mm. Athletea. Jackson viitonen taas sopi lauantain kynttiläillallisen tunnelmaan kuin apfelstrudel Duussin mahaan.
Mmm, apfelstrudel.
15. maaliskuuta 2013
Lucky I'm in love with my best friend
Perjantaiautuus. Puhdas koti, lämpöjoogan jälkeen hepun kokkaama kampela-ateria, ensi viikon työt järjestelty niin että missään kohtaa ei tule kiire, digiboksilla viisi jaksoa Game of Thronesia, iholla tiikerijätskin tuoksuinen kosteusvoide, jääkaapissa pullo valkoviiniä. Kaivattu rauha ja tyyneys - kunnes huomenna jossain vaiheessa alan jännittää sunnuntain kisoja! :)
Joogamaikalla oli tänään niin pirteät koralliset varpaankynnet, että inspiroiduin lakkaamaan omani Chanelin keväisellä Orange Fizzillä. Rento Lucky-treenitoppi muistutti taas tänään siitä, miten onnekas olen, kun pystyn käymään joogassa, taivuttelemaan monesta kohtaa kiristävää kroppaani ihmeellisiin asentoihin - pitkän tauon jälkeen taas ponnistamaan niskaseisontaankin.
Muiskis perjantai-iltaasi!
Joogamaikalla oli tänään niin pirteät koralliset varpaankynnet, että inspiroiduin lakkaamaan omani Chanelin keväisellä Orange Fizzillä. Rento Lucky-treenitoppi muistutti taas tänään siitä, miten onnekas olen, kun pystyn käymään joogassa, taivuttelemaan monesta kohtaa kiristävää kroppaani ihmeellisiin asentoihin - pitkän tauon jälkeen taas ponnistamaan niskaseisontaankin.
Muiskis perjantai-iltaasi!
14. maaliskuuta 2013
It seems to have my face but it just can't be me
Huhhuhhuu! Huuuuhhuhuu! Huiiihuhuuu!
Osapuilleen tuolta se kuulostaa, kun tämä koreografi jännittää. :)
Sunnuntaina tanssitaan tämän vuoden Performing Arts -SM-kisojen ensimmäinen aluekarsinta Helsingin Kulttuuritalolla (tervetuloa!), ja eilen kokoonnuttiin yhteiseen kenraaliharjoitukseen niiden neljän joukkueen kanssa, jotka lähtevät edustamaan Dance Studio Funkya. Oli hienoa nähdä kaikki muutkin upeat biisit, joita sunnuntaina pääsee kannustamaan - ja ennen kaikkea tuollainen yleisön (vaikkakin tutun) edessä vedetty kenraali tekee tanssijoille tosi hyvää, kun pääsee poistamaan pahinta lavajännitystä jo ennen todellista kisatilannetta.
Nimittäin sitä jännitystä kyllä riitti. Katsoin mun tyttöjen illan ensimmäistä vetoa suorastaan epäuskoisena: niin paljon horjahtelua ja epävarmuutta (ja selvästi liian kylmiä lihaksia), että biisistä katosi yhtäkkiä kaikki se tunne ja se vahvuus, jota ollaan treenattu syksystä asti. Kun ensimmäinen paniikkikierros oli saatu alta pois, sen jälkeen sitten seurasikin kaksi niin onnistunutta vetoa, että lähden sunnuntaina reissuun erittäin luottavaisin mielin. Seison koreografiani takana suorin jaloin - ja kun tytöt onnistuvat noin hienosti kuin eilen kenraaleissa, voin seistä todella ylpeänä. :)
Niin ja eiköhän sen biisinkin voi tässä vaiheessa paljastaa, kun kukaan ei enää ehdi apinoimaan. ;) Antero Lindgrenin Mother on tahdittanut elämää aika tiiviisti viime heinäkuusta asti, kun aloin suunnitella koreografiaa. Tytöt ovat sanoneet suoraan että ovat jo kyllästyneet biisiin, mutta mä en - jostain syystä pystyn kuuntelemaan sitä edelleen joka kerta uusin korvin. Hienoa musiikkia.
Videota luvassa varmasti jossain vaiheessa, tässä kuitenkin muutama sneak peek -kuva eiliseltä! Joo, vaatteet on vielä vähän kesken, eikä meikkejä ja hiuksiakaan laitettu eilen ihan kuntoon... Sunnuntaina sitten kaikki paukut peliin! :)
Osapuilleen tuolta se kuulostaa, kun tämä koreografi jännittää. :)
Sunnuntaina tanssitaan tämän vuoden Performing Arts -SM-kisojen ensimmäinen aluekarsinta Helsingin Kulttuuritalolla (tervetuloa!), ja eilen kokoonnuttiin yhteiseen kenraaliharjoitukseen niiden neljän joukkueen kanssa, jotka lähtevät edustamaan Dance Studio Funkya. Oli hienoa nähdä kaikki muutkin upeat biisit, joita sunnuntaina pääsee kannustamaan - ja ennen kaikkea tuollainen yleisön (vaikkakin tutun) edessä vedetty kenraali tekee tanssijoille tosi hyvää, kun pääsee poistamaan pahinta lavajännitystä jo ennen todellista kisatilannetta.
Nimittäin sitä jännitystä kyllä riitti. Katsoin mun tyttöjen illan ensimmäistä vetoa suorastaan epäuskoisena: niin paljon horjahtelua ja epävarmuutta (ja selvästi liian kylmiä lihaksia), että biisistä katosi yhtäkkiä kaikki se tunne ja se vahvuus, jota ollaan treenattu syksystä asti. Kun ensimmäinen paniikkikierros oli saatu alta pois, sen jälkeen sitten seurasikin kaksi niin onnistunutta vetoa, että lähden sunnuntaina reissuun erittäin luottavaisin mielin. Seison koreografiani takana suorin jaloin - ja kun tytöt onnistuvat noin hienosti kuin eilen kenraaleissa, voin seistä todella ylpeänä. :)
Niin ja eiköhän sen biisinkin voi tässä vaiheessa paljastaa, kun kukaan ei enää ehdi apinoimaan. ;) Antero Lindgrenin Mother on tahdittanut elämää aika tiiviisti viime heinäkuusta asti, kun aloin suunnitella koreografiaa. Tytöt ovat sanoneet suoraan että ovat jo kyllästyneet biisiin, mutta mä en - jostain syystä pystyn kuuntelemaan sitä edelleen joka kerta uusin korvin. Hienoa musiikkia.
Videota luvassa varmasti jossain vaiheessa, tässä kuitenkin muutama sneak peek -kuva eiliseltä! Joo, vaatteet on vielä vähän kesken, eikä meikkejä ja hiuksiakaan laitettu eilen ihan kuntoon... Sunnuntaina sitten kaikki paukut peliin! :)
13. maaliskuuta 2013
Minne katosi päivät
Joko siitä on kaksi kuukautta, kun oltiin Berliinissä? Kyllä siitä on. Antaa kuvien kuljettaa hetkeksi takaisin suurkaupungin tammikuisiin maisemiin.
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.jpg)
.JPG)
.JPG)
12. maaliskuuta 2013
Sekameteli
Kun viime syksynä muutettiin tänne uuteen kotiin, päätin, että liian kauan käytössä olleista Marimekon karmeiksi menneistä unikko-uunikintaista ja patalapuista luovutaan ja vähän äkkiä. Kas, yhtäkkiä on maaliskuu, ja käytössä ovat edelleen samat vanhat siniset unikot.
Ja sitten, kas, yhtäkkiä Wikken yläkerran astia- ja sisustusosastolla silmiin osuu huikean ihana, keväisen lempeä väriyhdistelmä. Aino-Maija Metsolan piirtämä Kompotti on kuin sekametelisoppa kaiken maailman hedelmistä, ja löytyy seasta yksi sipulikin. Hiih!
Kyl näillä kelpaa puuhata kevätkeittiössä, sekametelisoppaa ja muuta.
Ja sitten, kas, yhtäkkiä Wikken yläkerran astia- ja sisustusosastolla silmiin osuu huikean ihana, keväisen lempeä väriyhdistelmä. Aino-Maija Metsolan piirtämä Kompotti on kuin sekametelisoppa kaiken maailman hedelmistä, ja löytyy seasta yksi sipulikin. Hiih!
Kyl näillä kelpaa puuhata kevätkeittiössä, sekametelisoppaa ja muuta.
11. maaliskuuta 2013
Monday makeup
Helou, mä laitoin tämmösen perus maanantaimeikin tänään!
No eikä kun testailen mun tytöille lavalookkia sunnuntain SM-kisakarsintaa varten. Tommonen peruspunainen ei yleisesti ottaen ole mulle kovin mieluinen väri, mutta tässä tanssimeikissä se toimii aikast hyvin. Etenkin, kun ilme pysyy lähes koko biisin ajan tuona ensimmäisenä mökötyksenä - heti, kun naamaa ryhtyy vääntelemään, tarkat suorakulmiot lähtee karkuun.
Tuima meininki siis, hymyilyn aika on vasta sitten kun karsinnoista on jatkopaikka plakkarissa. :)
No eikä kun testailen mun tytöille lavalookkia sunnuntain SM-kisakarsintaa varten. Tommonen peruspunainen ei yleisesti ottaen ole mulle kovin mieluinen väri, mutta tässä tanssimeikissä se toimii aikast hyvin. Etenkin, kun ilme pysyy lähes koko biisin ajan tuona ensimmäisenä mökötyksenä - heti, kun naamaa ryhtyy vääntelemään, tarkat suorakulmiot lähtee karkuun.
Tuima meininki siis, hymyilyn aika on vasta sitten kun karsinnoista on jatkopaikka plakkarissa. :)
9. maaliskuuta 2013
The only one that stole my heart away
Kello kahdeksan aamuaurinko, jasmiinitee, hepun leipoma uunituore leipä ja Lionel Richie. Täydellinen startti lauantaivapaapäivään. :)
8. maaliskuuta 2013
Nice!
Vaan kyllä me naiset ollaankin saatu nauttia tänään hienosta omasta päivästä: kirkasta auringonpaistetta ja puuskivaa lumisadetta, koko elämä yhden päivän säässä. Heppu kiepautti naistenpäivän alkajaisiksi vanhan Hollywoodin henkeä huokuvaan taivutussuudelmaan, Siwan kassatäti tarjosi Mariannen ja isi piffasi sushit. Tänäänkin on hyvä päivä olla nainen. :)
Tänä perjantaina valitsen levyhyllystä lempeitä sanoja ja säveliä kaikille meille ihanille naisille: Ed Harcourtin All Of Your Days Will Be Blessed (Youtube/Spotify) ja Lighthouse Familyn Ocean Drive (Youtube/Spotify). Puhallan suuntaasi hyvää tuulta, puuhh!
Tänä perjantaina valitsen levyhyllystä lempeitä sanoja ja säveliä kaikille meille ihanille naisille: Ed Harcourtin All Of Your Days Will Be Blessed (Youtube/Spotify) ja Lighthouse Familyn Ocean Drive (Youtube/Spotify). Puhallan suuntaasi hyvää tuulta, puuhh!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)