31. joulukuuta 2013

Now I have a lot to learn and I'm starting tonight

Rakas Duussilan lukija, kerron sinulle mitä olen ajatellut.

Kuluneena syksynä, oikeastaan ensimmäistä kertaa koko kahdeksan(!)vuotisen bloggaushistoriani aikana, olen miettinyt, josko lopettaisin blogin kirjoittamisen. Olen kärsinyt jonkinasteisesta laite- ja turhatietoähkystä, liikaa telkkaria somea nettiä älypuhelinta. Tunne lienee monelle tuttu. Olen miettinyt, miksi tuottaisin itse lisää kamaa, sitä samaa kamaa, jota vyöryy joka paikasta päälleni jo ihan liikaa? Kun en kuitenkaan voi enkä haluakaan tuoda koko elämääni (ja moneen blogiin verrattuna kovin vähän myös esimerkiksi omaa naamatauluani) julkiseen jakoon, blogini idea on pitkälti kirjata muistiin vain pieniä tunnelmapaloja päivieni hetkistä. Ja jos kerran haluan kirjata muistiin tunnelmia päivieni hetkistä, miksi en kirjoittaisi niitä blogin sijaan päiväkirjaan? Välillä ihan vain itselleni. Koska jos puu kaatuu metsässä, eikä kukaan ole kuulemassa sitä, kyllä se kuitenkin kaatuu. (Sitä en tiedä, pääseekö siitä ääni.)

Totesin kuitenkin hyvin pian, että koko bloggaamisen lopettaminen olisi ihan liian dramaattinen ele tällaiselta hissukalta. Lisäksi juuri ankarimman pohdinnan hetkellä blogimeiliini tupsahti yllättävä yhteydenotto, josta innostuin varovaisesti - ainakin sen verran, että haluan vielä tuumailla ja zuumailla Duussilan elämää hiukan eteenpäin.

Päätin kuitenkin pitää tässä kohtaa pienen breikin kirjoittamisesta ja kokeilla, miltä tuntuu blogata tammikuun ajan pelkkiä kuvia. Osallistun nyt toista kertaa Fat Mum Slimin Photo a day -valokuvahaasteeseen (ensimmäisen kerran kuvasin kuukauttani toissakesänä), ja tammikuun tehtävälista näyttää tältä:


Huomenna siis aloitetaan!

Toivotan just sulle iloista ja onnellista oloa vuoden vaihtumisen hetkelle ja siitä eteenkinpäin. Tää tälläytyis kohta mekkoon ja sipsuttelis aviomiehen kanssa romantilliselle illalliselle. Tällä kertaa vuoden vaihtumista juhlistetaan, vastanaineille sopivaan tapaan, ihan kaksin. Jääkaapissa on vaaleanpunainen samppanjapullo ja takana aika mahdottoman hieno vuosi. 2014 saa tulla.


Nähdään pian, ja jutellaan vähän myöhemmin! :)

30. joulukuuta 2013

Lupaan ja vannon

Mulle uudenvuodenlupaukset eivät sinänsä ole itseisarvoja - että pitäisi lupailla jotain ihan vain lupaamisen takia - mutta yhden uudenvuodenlupauksen, hyvin käytännönläheisen sellaisen, olen jo ehtinyt näin etukäteen ilmoille kajauttaa. Lupasin hepulle, että vuonna 2014 opettelen parsimaan villasukkia. :)

Noin muuten ajattelin ensi vuonna jatkaa tämän syksyn tiukan taloustilanteen kirkastamalla linjalla ja keskittyä elämässäni kaikkeen muuhun kuin shoppailuun ja materian haalimiseen. On ollut henkäyksen helppoa olla ostelematta mitään, olla edes nuohoamatta tuolla kaupungilla pisin kauppoja, kun tilin saldo on ollut kovin vaatimaton. Ja samalla olen tajunnut, että oikeasti tarvitsen hyvin hyvin vähän mitään uutta kampetta ja rompetta. En nyt hyvänen aika ainakaan mitään sellaista, josta kerrotaan naistenlehdissä ja muotiblogeissa että sukella kauden trendeihin ja tammikuun wishlist ja päivitä lookkisi uuteen vuoteen. Lainojen, laskujen ja toiminimen kulujen jälkeen jäävä raha saa kulua jatkossakin pääasiassa ruokaan ja liikuntaharrastuksiin. Ja ehkä vähän matkailuun.

Jaa mutta enpä jauhakaan tästä aiheesta tämän enempää - Eeva Kolun tuoreessa blogimerkinnässä ja kommenteissa käsitellään niin paljon samoja ajatuksia. :)


Kas siinä ihan kelpo suuntaviivoja tulevalle(kin) vuodelle. Aion myös pysähtyä nauttimaan niistä hetkistä, kun kaadan vettä hitaasti pannuun teelehtien päälle, ja niistä, kun joogassa vapautan itseni kotka-asanasta ja tunnen lehahtavani lentoon, ja niistä, kun hyvä biisi iskee kohdalleen niin että alkaa itkettää tai heiluttaa tai naurattaa.

Mutta nuohan nyt on tuommoisia itsestäänselvyyksiä, ei mitään oikeita lupauksia. Siispä villasukat.

28. joulukuuta 2013

Vesi vanhin voitehista

Onks jouluähkyy näkyny? Jep, täälläkin.

Niin paljon kuin arvostankin tätä joulun herkkupöytien yltäkylläisyyttä, kinkkua laatikoita suklaata pipareita glögiä punkkua ja santsikierroksia, tässä vaiheessa pyhiä alkaa väkisinkin kaivata ruokavalioon myös hiukan vaihtelua. Jos nyt ei ihan pelkkiä ituja ja salaattia, niin kuitenkin jotain raikkaampaa ja kevyempää. Ja kun vetää vuorotellen suolaista ja makeaa, on koko ajan myös jano.

Silloin apuun rientää, täntärätäntärätää: kookosvesi. Itse juon yleensä Cocowellin tavallista vettä sinisestä purkista (se on vertailujeni mukaan edullisimmasta päästä näitä hintavia elämän eliksiirejä), ainakin P&S:stä moista löytyy myös luomuna.

Hääpäivänä juuri ennen viralliseen kuvaukseen lähtöä kookosveteen oli kyllä tainnut hujahtaa jotain extrapiristettä. Siltä meinaan vähän näyttää. :)

27. joulukuuta 2013

Someone to remember when the cold closes in

En tiiä teistä muista salillakävijöistä ja jumppaajista, mutta mulle treenatessa taustalla soivalla musiikilla on ehkä vähän ihmeenkin tärkeä merkitys. Tanssin liitto musiikin kanssa on tietysti itsestäänselvyys, mutta ihan perusjumpassakin greipatessa ja salilla punttia nostellessa musa antaa mulle huimasti lisää puhtia tekemiseen - tai sitten ei. Esimerkiksi Happoradion Pelastajan kertsi ("ei mun jalkani kanna...") ei juuri naurata smithissä kyykkyä yrittäessä, kun taas Maroon Fiven Harder to Breathe kannustaa penkkipunnertaessa just sopivan ironisella tavalla. Ja eilen rinnallevetoja äheltäessäni Alicia Keysin Girl on Fire sai jaksamaan viimeisenkin sarjan loppuun asti.

Eilen salitreenin jälkeen menin vielä venyttelytunnille, ja tietysti sielläkin keskityin kuuntelemaan musiikkia. Uskoisin, että biisilista oli ohjaajan itse valitsema, koska jotenkin en osaa kuvitella, että Elixialta (joskus Groupon-tarjouksista löytyy todellisia herkkupaloja: sain Centrumiin kuukauden tutustumiskortin 19 eurolla!) määrättäisiin soitettavaksi tällaisia helmiä kuin Allan Taylorin Colour to the Moon. Enpä ole mahtanut kovin usein venytellä hienomman musan tahtiin. :)

24. joulukuuta 2013

23. joulukuuta 2013

Lisää vain tunne

Tänä vuonna saan viettää ihan kokonaisen ihanan viikon joululomaa - paitsi töistä, myös kisakoreografin hommista. Luova prosessi on toki jatkuvasti käynnissä vähintään tiedostamattoman tasolla, mutta treeneistä pidetään taukoa pari viikkoa, ja varsinaisia hommia kisabiisien eteen en tee nyt viikkoon. Uskon, että kun annan aivoitusteni tässä kohtaa muhia hetken rauhassa, uuden vuoden alkajaisiksi sieltä saattaa kummuta jotain uutta ja jännää.

Ja sitten... Tänään vastaan tuli tällainen contemporary dance -opetusvideo, joka summaa nuo meitsinkin koreografiat niin kerta kaikkiaan, että mitäs tässä sit enää uutta liikematskua kehittelemäänkään. :D

22. joulukuuta 2013

Yeah it's a long way down but I'm closer to the clouds up here

Tiirailin äsken toisella silmällä telkkarista X Factor USA:n finaalikolmikon paljastusta (vaikka tiedän kyllä jo voittajankin), ja täytyy kyllä sanoa että toi jenkkiversio on yks iso plöö. Englannissa on Gary Barlow paljon parempi juontaja ja paljon selkeämpi ja toimivampi ohjaus. Jenkkilässä koko show'sta on jotenkin saatu tehtyä kamalaa sekavaa höttöä. Onkohan kulttuurierot rapakon kahta puolta todella niin suuret, että Ameriikassa laulukisalle ei riittäisi katsojia, jos ohjelmaa tehtäisiin englantilaisittain hyväksi havaitulla kaavalla?

Briteissä kymmenennen X Factor -kauden voittaja kruunattiin viikko sitten. Finaalikolmikko oli just paikallaan, kenestäkään ei tarvinnut ajatella että miks toi pääs finaaliin. Kas tässä kolmen kärki: Luke Friend, Nicholas McDonald ja Sam Bailey!



Ensimmäisenä porukasta putosi Luke Friend, joten hahaa - finaalikaksikossa lauloivat kaksi omaa suosikkiani! Onhan se turvallista tietää, että oma maku myötäilee suurta massaa. :D Lukestakin kyllä tykkäsin alusta asti: nuorellaherralla on paitsi persoonallinen tukkaviritys, myös kivan rosoinen saundi, jota kyllä kuulisin mielelläni myöhemminkin. Jännä juttu kyllä, että esityksistä ehkä parhaiten mieleeni jäivät ne muutamat sing-offit, kun Luke joutui pudotusuhan alle mutta kaksintaistelun voittamalla säilytti paikkansa kisassa. Että vasta siinä kohtaa sieltä irtosi jotain niin aitoa ja koskettavaa, johon todella pystyi kotisohvallakin tarttumaan. Kuten esimerkiksi tämä riipaiseva Snow Patrol -veto.



Toiseksi tuli sympaattinen skottipoika Nicholas McDonald, jonka vaivattomasti soivaa, pehmeää ääntä saattoi kisan mittaan vain ihmetellä. Että noin nuoret osaa noin hyvin! Jos Nicholas olisi voittanut, ensimmäinen sinkku olisi kuulostanut tältä - en ole kyllä ihan varma, onko tää paras biisi näyttämään mihin tyyppi pystyy, kun tuntuu että ääni pääsi kunnolla syttymään vasta parin minuutin tienoilla. (Videon lopussa myös näyte herkullisesta skottienglannista. Aijai.)



Ja se voittaja. No tietysti Sam Bailey. :) Se on helppoa kun sen osaa - ja kun on elämänkokemusta millä tulkita.



Byhyy, nyt jo on ikävä Gary Barlow'ta noita kaikkia upeita laulajia ja tuomarien möläytyksiä ja Xtra Factor -sekoilua ja hyvää meininkiä. Kolme syksyä tuota laulukisaa on nyt tullut vahdattua silmä melkolailla kovana; saa nähdä, miten ensi vuonna, kun Captain Barlow ei enää istu tuomaristossa. Brittimediassa on väläytelty, että ehkäpä Robbie hyppää ensi vuonna bändikaverinsa saappaisiin, mutta Gary totesi jossain haastattelussa, että tuskin sillä on aikaa - eikä se edes olis yhtä hyvä tuomari kuin hän. :D

18. joulukuuta 2013

Vain valkeata joulua mielessäin ootan minä ain

Shokkiuutinen! Freelancerin kauhunhetket: "Joulunalusviikkojen kiire yllätti!"

No ei ees yllättäny, tällaistahan tää usein joulun alla tuppaa olemaan, jos ei muista miten sanotaan tiukasti ei vaan haalii pikkasen liikaa töitä kaikkien jouluvalmistelujen oheen. Mustista maisemista huolimatta olen kuitenkin yrittänyt virittäytyä joulun tuntuun: maanantaina liikutuin tanssikoulun joulunäytöksen katsomossa, sunnuntaina liikutuin Mikaelinkirkossa kauneimpia joululauluja veisatessani ja perjantaina en liikuttunut vaan leivoin pikkujouluihin suklaamuhhinsseja.


Muhhinsseja. Mmmm.

13. joulukuuta 2013

Mitä minä sanoin

Silloin pari vuotta sitten, kun välilevynpullistuma-selkävaivani olivat pahimmillaan, yksi tärkeimmistä lääkäreistäni oli musiikki. Nythän kivut ovat olleet jo pitkään, mutta silti koko ajan vain toistaiseksi, selätetyt (sic) ja selkäparan kanssa pystyy harrastamaan liikuntaakin pitkälti normaalin ihmisen tavoin (ei siis kuitenkaan enää samalla tavoin kuin itse ennen harrastin - ennalleni en varmasti enää tulekaan, paitsi fyysisesti niin myöskään kroppaani luottamisen ja uskalluksen osalta).

Mikäs tässä siis karjuessa Pete Parkkosen mukana:

mitä minä sanoin MINUN SELKÄNI KESTÄÄ! :)

12. joulukuuta 2013

An apple a day keeps the doctor away (but if the doctor is cute, screw the fruit)

Mä olen jostain syystä hiukan huono syömään omppuja ihan noineen, ilman ympäröivää piirakkaa tai kaurapaistosta tai muffinssia.

Mutta hunnutapa omenanviipale pähkinävoilla, niin avot, jo maistuu!


Heppu esitti tuossa yks kerta vastaavanlaista herkkukattausta lautaselle asetellessani, että joo, onhan se omena terveellinen, mutta tossa pähkinävoissa on kyl kauheesti sokeria. Hahaa! Kun ei ole! Kun on pelkkää pähkinää! Ja vielä luomuna! Kaloreita toki riittää vaikka naapurille jakaa, mutta jos mulle tuosta vihjaakin niin kysyn vain että calories - you mean delicious points? :)

Bionan maapähkinävoita saa ainakin Ruohonjuuresta, muistaakseni hyllyssä oli myös crunchy-versio.


Pähkinävoi-omppu-setti on oivallinen välipala esimerkiksi tällaiseen hetkeen, kun olen kohta lähdössä äitin kanssa vesijuoksemaan ja uimaan. Oli tarkoitus käydä ennen altaaseen pulahtamista heittämässä myös pikainen treeni uimahallin salin puolella, mutta mun yläkroppa (etenkin ojentajat) on vielä toissapäiväisestä treenistä niin juntturassa, että toi omenan pilkkominenkin oli hien otsalle nostattava haaste... :D Joten armahdetaan lihasparkoja ja annetaan niille tänään iisimpää vesiterapiaa.

Ja illemmalla ehkä vähän lisää maapähkinävoita. :)

11. joulukuuta 2013

Keskiviikon kissavideo

Ei mul täs muuta mut täs ois tämmönen kissa ku oiski niinku leijona.

No joo, vähän laiskanoloinen saalistaja - mutta haukotellessa menee ihan täydestä! Rrroarrr!



Seela tulee tänäkin vuonna meille joulukissaksi; saadaan hoidella sitä viikon verran, kun äiti lähtee jo ennen joulua mummilaan askaroimaan. Mitähän Seela tuumaisi jos sille hommaisi tuollaisen jellona-naamiaisasun? Todennäköisesti että ssssähhh ja rrrraaap. :D

9. joulukuuta 2013

Too much of a good thing can be wonderful

Tässä on yksi Café Mocha -mariannekarkki.


Tässä on kaksi Café Mocha -mariannekarkkia.


Kaksi on parempi kuin yksi, eikö vaan?

Kas niinhän se on myös noissa Robbie Williamsin swing-keikoissa. Sunnuntaille 18.5. kenttälippu ystävien kanssa, maanantaille 19.5. tupsahtaneelle lisäkeikalle istumapaikkalippu ihan itekseni. Tällaista säätöä ja shöytä ei ole keikkapilettien hankkiminen vielä koskaan ollut, nyt olo on lievästi ilmaistuna helpottunut.

Fanitytön mieli on hämmentyneen iloinen - ajatella, että Robbie on todella Suomessa niin suosittu, että myy yhdessä hujauksessa kaksi keikkaa käytännössä loppuun! Ohan tää ny siistiä. :)

Juuri tällä hetkellä toukokuu tuntuu olevan jossain ikuisuuden päässä, mutta onneksi odotellessa voi fiilistellä Lontoon Palladium-teatterissa kuvatulla tuoreella swing-iltamapläjäyksellä, esimerkiksi levyn huikean nimibiisin tahtiin. Robbien ja Rufus Wainwrightin äänet soi yhteen niinpal nätisti että!

7. joulukuuta 2013

Se on tässä ja nyt, et kai sä vielä vaan väsähtänyt

Yötyöläisen ainoa toive: että edes yksi kuulovammainen, huonokuuloinen mummo tai paappa tai maahanmuuttaja katsoisi huomenna (tai siis tänään) itsenäisyyspäivän jatkojen uusintalähetyksen ohjelmatekstityksen kanssa. Etten tekisi koko yötä turhaan töitä.

Kiitos! :)






Onneks on eväänä vähän karkkii.

4. joulukuuta 2013

Dream a little dream of me

Tämänaamuisen sählingin perusteella näyttääkin kyllä siltä, että saan vain uneksia Robbien näkemisestä toukokuussa Helsingissä. Musta on tullut vuosien varrella jo ihan taitava keikkalipunmyynnin aiheuttaman stressin ja jännityksen hallinnassa ja pilettien hoitamisessa isommallekin väelle, mutta tämän aamun faniennakkomyynti ei totisesti mennyt kuin Strömsössä.

Long story short, olin päivittämässä sivua toki jo hyvissä ajoin ennen yhdeksää, mutta nyt tilanne on se, että ennakkomyynnin liput meni jo enkä mää saanu mittää. Tilanteen selvittämiseksi soitin Lippupisteeseen ja sieltä varmistivat pomoporrasta myöten, että meidän hinkumat inner pit -eturiviliput olivat kaikki myynnissä tänään, mutta niitä oli niin minimaalisen vähän, että ne menivät välittömästi. (Onneksi olkoon, jos siellä on joku joka sellaisen sai!) Ei siis auta kuin yrittää uudestaan maanantaina, kun virallinen lipunmyynti alkaa - ja sitten alkaakin olla jo ihan sama, millaisen lipun saa, kunhan se oikeuttaa pääsyyn hallin seinien sisäpuolelle. :D

Viime yönä julkaistusta uudesta musavideosta voi olla montaa mieltä (no kun kysyit niin minä olen esimerkiksi sitä mieltä että olisin halunnut nähdä Robbien herkemmissä tunnelmissa duettokumppaninsa Lily Allenin kanssa) mutta biisihän on klassikkokamaa ja aina ihana. Tämän tahtiin hengittelen nyt syvään ja yritän pysyä rauhallisena maanantaita odotellessa. Saa pitää peukkuja! :)

2. joulukuuta 2013

Two docile mice made me remember

Tervetuloa, joulukuu! Jos en luottaisi kalenteriini niin lujasti kuin luotan, en ehkä uskoisi että olet oikeasti sinä, kun et jotenkin näytä aivan itseltäsi. Olet niin kovin harmaa ja kalsa ja vaisu, et juurikaan lumihiutaleinen ja tonttuinen ja glöginlämpöinen. Siksi olen vasta ihan varovasti sirotellut kotiin tähtivaloja ja valopalloja ja punaisia kynttilöitä - vielä ei ole tuntunut siltä, että olisi oikea aika alkaa kuunnella joululauluja. Mutta ehkä ensi viikonloppuna?


Joulukuu alkoi eilen leppoisasti: sunnuntaiaamupäivän lämpöjoogan (joka tosin ei ollut ihan joka hetki kovin leppoisa, semmoiset vinyasat että tunsipahan olevansa elossa) jälkeen suunnattiin hepun kanssa Logomoon ensin jouluisille design-markkinoille ja sitten elokuvakerho Kinokoplan syyskauden viimeiseen näytökseen. Kehuttu ja palkittu ranskalainen Intouchables oli kyllä just niin hyvä kuin odotinkin! Kerrassaan hieno hyvänmielen elokuva! Vieläkin naurattaa! :)

Logomossa tulee pyörittyä joulukuun aikana enemmänkin: heti huomenna menen katsomaan vanhan tanssikouluni joulunäytöstä, ja kahden viikon päästä lavalle nousee Funkyn tanssiperhe. Tanssausta on luvassa myös koko itsenäisyyspäivän täydeltä, kun lähdetään pienellä opettaja-/valmentajaporukalla Helsinkiin tanssikoulu Step Upin järjestämään koreografikoulutukseen. Vitsit että odotan innolla! Koulutuksessa paneudutaan lähinnä juuri kisakoreografioiden tekoon - ja ehdinkin sen jälkeen, toivottavasti ihan hurjan inspiroituneena, pitää tämän vuoden puolella molemmille kisajoukkueilleni vielä parit treenit.

Vaikka mulla ei yksinyrittäjä-freelancerina olekaan tiedossa kreisejä firman pikkujouluja, kuun puoliväliin osuu parikin pikkujouluillanviettoa kamujen kanssa. Joko saa leipoa piparisuklaamuffinsseja!

Piparisuklaamuffinsseja!

No niin. Nyt en enää voi ajatella muuta kuin piparisuklaamuffinsseja. Ehkä leivonkin koesatsin jo huomenna - ja laitan ne joululaulut taustalle soimaan. :)

30. marraskuuta 2013

Enemmän duoo ku sooloo

Vaikka noin pääsääntöisesti tykkäänkin kuunnella Take That -miekkosten laulamista ennen kaikkea keskenään, tässä viime viikkoina on julkaistu pari aika kivaa biisiä, joissa nuo tuttuakin tutummat äänet lyöttäytyvät yhteen vähän erilaisten äänten kanssa. Erilaisten, ei tuntemattomampien, koska duettokumppanit ovat ihan tuttuja nekin.

Vai onko täällä pohjoisella pallonpuoliskolla olemassa joku joka ei tiedä kuka on sir Elton John? :) Gary Barlow pääsi uudella levyllään duetoimaan oman idolinsa kanssa, ja lopputulema panee ainakin oman jalkani vispaamaan työpöydän alla. Olen vahvasti sitä mieltä, että maailman marraskuuhun kaivataan just tällaista vaivatta sulavaa hyvän mielen poppia. Ja video, jossa seikkailee myös koira nimeltä Cookie.



Vielä astetta isommalla kauhalla hyvää mieltä tarjoilee vastustamaton parivaljakko Robbie Williams ja Olly Murs. On meinaan simmoset svingit ja svengit! Robbien uutukaisella swing-levyllä on useampikin duetto, joiden kohtalo tulevalla kiertueella tietysti mietityttää - tuskinpa sentään mukana kulkee koko artistiarmeija Rufus Wainwrightista Michael Bubléhen. Mut jos Olly vaikka tulis Helsinkiin? Pretty please? :)

29. marraskuuta 2013

I know that you wanna but you can't cause you gotta stay cool in the corner when the truth is that you wanna move

Monessa treeniblogissa on tässä marraskuun mittaan kirjoiteltu ja keskusteltu treenimotivaatiosta, tai lähinnä sen puutteesta. Kun on niin pimiää ja mälsää ettei jaksais liikkua kuin sohvan laidalta toiselle - tunnistan ilmiön ehdottomasti itsessänikin. Freelancerina olen kuitenkin sikäli hyvissä asemissa, että voin päättää melko vapaasti, mihin aikaan päivästä harrastan. Ja mieluiten totisesti harrastan sellaiseen aikaan, että ainakin vielä liikkumaan lähtiessä ulkona on valoisaa.

Niin kuin tänä aamuna, kun hyppäsin fillarin selkään ja poljin joogasalille... vain todetakseni yhdessä muiden lämpöpilatekseen saapuneiden kanssa, että tuntia pitämään värvätty sijainen oli ilmeisesti unohtanut koko jutun. Tylsä tilanne, mutta onneksi harvinainen.

Murjottamisen sijaan päätin kokeilla toisenlaista pettymyksenselätystaktiikkaa: takaisin kotiin, joogamatto kaappiin, lenkkarit jalkaan ja hölköttelemään ihanaan aurinkoiseen pikkupakkasaamupäivään!



Valoisalla ajalla liikkumisen lisäksi toinen treenimotivaatiovinkkini liittyy noihin pipon sisälle sukeltaviin oransseihin piuhoihin. Ei meinaan mikään potki liikkeelle niin kuin hyvät biisit! Itse aloitan jokaisen lenkkini Alexandra Burken Let It Golla - joka tosin on vähän liiankin hyvä biisi, unohdun nimittäin aina tamineissani eteiseen tanssimaan ennen kuin jossain vaiheessa muistan, että uloskin piti vissiin lähteä. Niinä kertoina, kun ehdin jopa sinne lenkille asti Alexandran kanssa, aivan ehdottoman absoluuttisen tärkeää on ajoittaa askeleet niin että tossut osuu maahan noilla kertsin go-o-o-o-o-synkoopeilla.

Tämän aamupäivän leppoisan lenkin ykköstahdittaja oli kuitenkin Little Mixin uusi sinkku Move. Johan se nimikin kertoo mistä on kyse. :)

28. marraskuuta 2013

Thanksgiving

Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan:
sain kaksi silmää ja kun ne vain avaan
erotan tarkkaan valosta varjon,
yön, avaruuden ja tähtisen taivaan
ja ihmispaljoudesta hahmon rakkaan.



Maanantaina tuli kuluneeksi tasan puoli vuotta siitä, kun musta tuli vaimo sille rakkaimmalle hahmolle. Heppu, siis aviomieheni, yllätti juhlapäivänä kukkasella. Meidän häissä herraseurueella oli rintapielessä neilikat (tosin valkoiset), joten punainen neilikka oli tähän tilanteeseen vallan romantillinen valinta.


Jenkit viettävät tänään kiitospäivää. Mulla on soinut tänään päässä lapsuudesta saakka tuttu Violeta Parran hieno elämänkiittämislaulu, siis toki suomeksi - osuvatpa Pentti Saaritsan sanat noihin valoa ja varjoa vuorotteleviin kukkakuviinkin.

Oon vähän sitä mieltä, että meille mölleille suomalaisillekin mahtuisi vuoteen - miksei juuri tähän pimeimpään vaiheeseen - ihan hyvin ainakin yksi päivä, jolloin oltais elämälle kiitollisia oikein ajatuksen kanssa. Joulunaika rauhoittaa varmasti monet vähän tuontyyppisten ajatusten pariin (joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä ja silleen), mutta mä kyllä tykkäisin ihan kokonaan kiittämiselle omistetusta päivästä. Nimittäin itsehän tässä omassa kiitollisuushurmiossani en voi olla ajattelematta, että jos maailman jokainen suuri päättäjä ja vähän pienemmänkin vaikutusvallan pulliainen oivaltaisi kiitollisuuden ytimen, sodat ja muut rähinät loppuisivat siihen pisteeseen ja sitten oltais yhtä hymyä ja halausta koko planeetta ja elettäis onnellisina elämämme loppuun saakka. :)

Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan:
sain siltä itkun ja sain siltä naurun.
Onnen ja tuskan eron niin huomaan
ja niistä pystyn oman lauluni luomaan,
sen jota kaikki luovat kaikkialla,
laulun jota luodaan kaikkialla.

24. marraskuuta 2013

Tänään puisto humisi ensimmäistä kertaa

Tänään olen iloinnut monista asioista. Esimerkiksi siitä,

kun Seela-kissa kiehnäsi jalkaa vasten,

miten hyvään fiilikseen olen jäänyt kellumaan eilisestä lämpöjoogasta ja viikonlopun aikana ystävien kanssa vietetyistä hetkistä,

miten sain tehtyä hepun iloiseksi katsomalla sen kanssa digiboksilta jakson Wireä aamulla ennen treeneihin lähtöä sen sijaan että olisin lukenut Hesarin loppuun,

kun treeneissä sain puhuttua joukkueelleni eräästä koreografin mieltäni painaneesta asiasta, minkä jälkeen treenifiilis olikin koko puolitoistatuntisen ajan jotenkin ihan huippu ja saatiin hyviä juttuja aikaan,

kun Woody Allen -leffa palautti mieleen ihanan biisin, jonka tajusin päässeen unohtumaan aktiivisesta musamuististani moneksi vuodeksi,

kun vanha kotikatu kylpi hetken talvisessa tunnelmassa ja päättyi aurinkoon.

23. marraskuuta 2013

Lauantain lallatilaa

Koska tänään on jälleen X Factor UK -ilta, mutta meillä on jääkaapissa kaksi pulloa samppanjaa, mikä tarkoittaa sitä että ollaan menossa ystävien luo viettämään iltaa, otetaanpa pieni laulukilpailukatsaus jo tässä kohtaa päivää. :)

Kisassa ollaan edetty jo livelähetysten puoliväliin: kuusi laulajaa/bändiä on pudonnut ja kuusi on jäljellä. Ohjelman seuraamisesta katosi omalta kohdaltani terävin kärki jo muutama viikko sitten, kun yksi suosikeistani, Kingsland Road, meni ja tipahti. Olen vieläkin käärmeissäni englantilaisille tyttölapsille, etteivät äänestäneet näitä jannuja pidemmälle jatkoon. :D Sekä työmoraali että svengi ovat kuitenkin hyvin kohdillaan, joten eiköhän tästä orkesterista kuulla vielä! Kingsland Roadin viimeiseksi varsinaiseksi vedoksi jäi tämä hilpeä Jackson 5 -jollotus discoviikolta.



No, jäljellä on kuitenkin vielä kaksi lempparia, joiden toivon pääsevän finaaliin - sitten olisikin mahdoton valita, kumman toivoisin voittavan. Sympaattinen skottipoika Nicholas McDonald viettää sattumoisin tänään syntymäpäiväänsä ja täyttää vasta 17 vuotta, mutta tuuttaa joka lauantai-ilta tulemaan sellaisella varmuudella, että kävisi kokeneemmastakin konkarista. Kolmannen liveviikon leffateeman merkeissä Nicholas lauloi yhden teiniaikojen lempparibiisini, Sarah McLachlanin Angelin. Ja kauniisti lauloikin.



Ja sit on vielä Sam Bailey. Tämä leidi aiheuttais mulle kylmät väreet ja nostais kyyneleet silmiin, vaikka laulais puhelinluetteloa. Mutta onnistuu se Beatlesillakin - tässä tyylinäyte viikon takaa, kun teemana oli the great British songbook. :)

20. marraskuuta 2013

Herttaisin

Vaikka tykkäsinkin hullun lailla kymmenen musiikkiluokkavuoteni aikana kaikesta siitä kuorossa laulamisesta ja orkesterissa soittamisesta ja pitkin Eurooppaa huikeilla musantäytteisillä matkoilla yhdessä ystävien kanssa kasvamisesta, kouluvuosien jälkeen omat kytkökseni musiikkiin ovat keskittyneet lähinnä kuuntelupuolelle. (Ja uskallan kyllä sanoa, että musikaalisuuteni heijastuu myös tapaani tehdä koreografioita.)

Moni kouluaikaisista kavereista on kuitenkin jatkanut musiikin parissa joko ihan ammatikseen tai vähintäänkin puoliammattilaismeiningillä harrastajana. Kuten nyt vaikka tämä Lasse tässä, laulaja-lauluntekijänimeltään Klasu, joka on kirjoittanut vähän hitsin hyvän biisin. Jousisatsi on niin häkellyttävän kaunis, että joudun suorastaan pidättelemään itseäni etten kolmentoista soittamattoman vuoden jälkeen tarttuisi viuluun...

Lempeää musiikkia marraskuuhun, ole hyvä. :)

19. marraskuuta 2013

Helsingissä monta on ihmeellistä asiaa

...ne hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa!

Viikonlopun pääkaupunkireissulla hämmästelin kummastelin ensiksikin sitä, miten voi olla että Helsingissä tuulee aina niin kaamean kylmästi. Okei, nyt oli vielä Einokin puhaltamassa lisää potkua pilville, mutta jo junasta ulos astuessa vastaan kävi sellainen viima, että meinasin lentää kumoon. Turkukin on meren rannalla, mutta ei tääl tommotti tuule! Hyrr!

Hämmästelin kummastelin toiseksikin sitä, miten voi olla että kaikki ne teinit jaksoivat jonottaa varmaan tuntitolkulla sinne Starbucksiin. Jono ulottui kevyesti Akateemisen lehtiosastolle asti, eikä seassa tosiaan (no tietenkään) näkynyt yhtään kahvinhimoista tolkun aikuista muuta kuin kamerat kädessä kuvaamassa niitä teinejä. Eiköhän se Starbucks pysy siinä paikallaan jonkin aikaa, että sinne ehtii ihminen myöhemminkin ja vähemmillä jonoilla.

Hämmästelin kummastelin kolmanneksi sitä, miten voi olla että Namun vippi oli lauantaiyönä täynnä ihan oikeita ihmisiä, jotka kaikki näyttivät siltä etteivät olisi oikeita ihmisiä. Itsekin hippaamaan lähtiessäni tykkään toki sutia hiukan ripsaria ja laittaa päälle ehkä näin pikkujouluaikaan jopa jotain kimaltavaa, mutta oma arka pynttäytymiseni on kotoisin aivan toiselta planeetalta kuin Namun misujen touhu. Herranjumala sitä hiuslakka- ja piikkikorko- ja BB-tähtösosumien määrää, jota naistenvessassa sai väistellä! Toivon totisesti, että pelkkä pinta ei oikeasti täytä niin monen nuoren ihmisen elämää kuin miltä siellä vaikutti. Tunnekuohussani raportoin heti paikan päältä Facebookiin, että haluan perustaa yökerhon, jossa soi pelkkä Bruce Springsteen ja jossa poke kysyy ovella jokaiselta sisäänpyrkijältä, minkä kirjan tämä on lukenut viimeksi.

Kahteen viimeiseen hämmästykseen kummastukseen en edelleenkään osaa suhtautua juuri paremmin, mutta Helsingin tuulta uskallan vastedes uhmata: ostin Selectediltä uuden pipon!


Mallin nimi on Finlandia, istuvuus on napakka ja koostumus on 30-prosenttisesti villainen. Väri on kuvauksen mukaan unikonpunainen, mutta ainakin omissa silmissäni punainen vivahtaa sen verran oranssiin, että täydeltä tonttuefektiltä vältytään. Kun muuten käytän talvisin(kin) niin paljon mustaa, pipo on kelpo väripilkku synkkiin asukokonaisuuksiin. Ehkä viitsin nyt pipon kaveriksi laittaa vähän useammin huulipunaakin talvenkalpeaa ilmettä piristämään. :)

18. marraskuuta 2013

I made it easy to be me, so yeah, it's easy to be me

Puoli vuotta on pitkä aika. Puolessa vuodessa tuloillaan oleva talvi ehtii vaihtua jo kevääksi, ja puolessa vuodessa Robbie Williams ehtii hyvin opetella pysymään nuotissa Go Gentlen vihellysosiossa, ennen kuin vetää sen Hartwall Areenalla.

!!!!!


[kuva]

Taivahan vallat! En uskaltanut edes toivoa, että Swings Both Ways -kiertue ulottuisi Suomeen asti, mutta niinpä vain tästä päivästä tasan puolen vuoden päästä Robbie laulaa Helsingissä! Eipä nyt hehkuteta liikoja, ennen kuin piletti on hyppysissä, mutta

JEEEEE!!!!!

17. marraskuuta 2013

Note the velocity, oh mighty number

No näin siinä sitten käy, kun kuukausi alkaa muilla mailla vierahilla ja jatkuukin reissailun merkeissä - kalenterin tarkastelu venähtää puoleen kuuhun.


Marraskuu on ollut tähän mennessä yllättävän syksyinen. Tänäänkin Helsingissä tuntui hiukkasen höhlältä, kun ulkona viuhui ihan selvästi syksyinen myrskytuuli, mutta sisällä Galleria Esplanadin Gran Delicatossa join kaakaota jenkkityylisten joulukuusien katveessa joululaulujen soidessa. Niin paljon kuin joulufiilistelyä itsekin harrastan, ehkä sen voisi tuolla julkisilla kauppapaikoilla aloittaa vasta joulukuun alussa? Tai edes kuukautta ennen joulua? Mut ei ihan vielä?

Marraskuun pimentämät illat saavat tämän kotikissan kyllä linnoittautumaan sohvalle entistä tiukemmin. Tälläkin viikolla arkena oli muutamana iltana putkeen ihan ihanaa, kun pakolliset menot oli hoidettu niin, että olin kotona seiskalta, eikä sen jälkeen tarvinnut enää lähteä mihinkään. Vaikka illalla pitäisikin vielä tehdä töitä, ei haittaa, kunhan saa nysvätä kotona! :D Ja kun Jenkkilän-reissulla vauhtiin päässyt maiskuttelu yhdistyy pimeyden jotenkin kummasti kasvattamaan ruokahaluun, marraskuu on ollut oikein todellista herkkupeffailua. Nooh mutta pitäähän sitä vähän kerätä vararavintoa, että jaksaa nukkua kunnon talviunet. :)

Marraskuun mittaan on tullut myös istuttua kohtuullisen paljon junassa, kun viime viikonloppuna kävin hiljaisella matkalla Jyväskylässä setäni hautajaisissa ja tänään palasin Helsingistä kamuja näkemästä. Kuukauden toinen puolikas on tarkoitus viettää turvallisesti Turun kamaralla: luvassa on ainakin muutamat illanistujaiset, kisatreenejä sekä viimeaikaisen jumppaheiluntaan lipsahtamisen jälkeen taasen oman punttisali- ja joogainnon elvyttämistä. Ja seassa aika sopivasti töitäkin.

Loppukuutani valaisee varsin mieleinen soundtrack, sillä siitä on vastuussa kaksi Take That -miestä! Robbien swing-levy julkaistaan virallisesti huomenna, ja Captain Barlow julkaisee oman soolonsa viikon päästä maanantaina. Esimauksi paljastetuissa sävelissä on ollut jopa beatlesiaanisia kaikuja - sehän kelepaa. :)

15. marraskuuta 2013

Mä lähden Stadiin

Tänään illallinen Shanghai Cowboyssa, huomenna tuparit Punavuoressa, sunnuntaina brunssia ja semmosta.

Aika hyvä, hei.

Kivaa viikonloppua! Moido! :)

14. marraskuuta 2013

What does my girl say?

Mulla on aina ulkomaanmatkoilla* tapana kuulostella paikallisilta radio- ja musateeveekanavilta, millaiset biisit ovat suurinta huutoa just nyt.

*Toivottavasti kuka tahansa, joka voi laillani kirjoittaa aina ulkomaanmatkoilla, ymmärtää miten etuoikeutettu on.

Tuolla USA-reissulla taisin olla radion ääressä vain pari hassua kertaa, joten otos ei ollut kovin kattava. Päähän jäikin soimaan ainoastaan yksi biisi telkkarin lauantai-illasta. Nimittäin tämä. :D

Kerry Washingtonin tähdittämä Saturday Night Live -vitsi menee toki ohi, jos on elänyt viimeiset kaksi kuukautta eristetyssä tynnyrissä eikä ole nähnyt parodian kohdetta, norjalaiskoomikkoveljesduo Ylviksen älyvapaata The Fox -videota. Jos Ylvis-tietoutesi on pelkän kettusekoilun varassa, kehotan kyllä tutustumaan muihinkin biiseihin (tai vaikka katsomaan sketsiohjelmaa, nythän se pyörii Kutosella) - jätkät on nimittäin oikeasti todella musikaalisia! Ja siinä sivussa aika hauskoja!

TJEU: mielipuolinen yhdistelmä aidon kuuloista musikaaliduettoa ja dubstep-trendille irvailua, suomalaiseenkin kesätunnelmaan oivasti istuvaa sielukasta mökkimeininkiä sekä menestyneen miehen mieltä askarruttava Stonehengen arvoitus. Melkeinhän näissä menee taitavat sävellykset hukkaan sketsisanoitusten alla! :D

13. marraskuuta 2013

Seattle snapshots

Hahaa! Vaikka käytössäni onkin tätä nykyä hepulta synttärilahjaksi saamani Lumia-puhelin (johon ei siis saa ladattua Instagramia), ei pelkoa etteikö tällainen tekniikan ihmelapsi löytäisi muita keinoja taikoa filtteroituja neliökuvia. Tässäpä siis muutama kuvatuliainen Ameriikan maalta!


Starbucks on toki sirotellut kuppiloitaan pisin maailmaa - uusinhan avattiin juuri tänään Helsingin keskustaan - mutta jostain syystä siellä visiteeraaminen tuntuu kaikkein oikeimmalta Jenkeissä. Ja etenkin nyt Seattlessa, josta kahvilaketju on lähtöisin. Käytiin Starbucksilla vissiin kahdesti, mutta logot komeilivat mukien kyljissä isäntäväenkin luona. Siellä sumpin sekaan tiraus ihanan makeaa syksyistä pumpkin coffee creameria, jummijammi kuulkaa.


Ja tärkeä osa Starbucks-kokemusta on tietysti uuden nimen saaminen. :D (BYM ei tarkoita minua, vaan mehevää mustikkajogurttimuffinssia. Mulla on ikävä sitä muffinssia.)


Suuren hääjuhlan kunniaksi morsiamen kampaaja ja meikkaaja loihti myös minusta tavallista sievemmän ilmestyksen. Kun ihminen viettää valtaosan ajastaan kotilökärit päällä, tukka systeemillä joka ei edes etäisesti muistuta minkäänlaista kampausta ja naama au naturel, on se vaan ihanaa päästä silloin tällöin oikein laitettavaksi!


Häiden jälkeisenä aamuna maistui kunnon pannariaamiainen. Korostettakoon, että ylläoleva kuva ei ole tuplaantunut vahingossa, vaan tuo oli se annos, jonka sain eteeni. Kaksi lautasellista. Silloin en jaksanut yksin kaikkea, mutta nyt voisin ottaa ne loput kiitos!


Reissulla yletin myös henkilökohtaisen herkistymispisteeni huippuun: lentokoneen servetti nosti kyyneleet silmiini. Saa nauraa.


Hattukaupan hömelö (en ostanut tuota mutta lähellä oli!), edullinen mutta herkullinen happy hour -purilaislautanen, hääkakun rääppiäiset ja paikallisen mallin aamiaisbaagelit - oikeanpuoleinen päällystetty mustikkatuorejuustolla!


Kaupungin tunnetuimman maamerkin, Space Needlen, näin tällä kertaa vain maan tasalta käsin. Ehkä ens kerralla uskaltaisin kivuta korkeuksiin - kenties haukkaamaan jotain tornin huipun ravintolaan?


Goodbye Seattle, tykkäsin susta! Me nähdään vielä! :)

11. marraskuuta 2013

Oodi karhunvatukalle


Oi karhunvatukka!
Olet herkullisempi kuin suklaapatukka,
ja terveellisempikin, vaikka kyllä öisin
myös karhunvatukka-suklaapatukkaa söisin.

Olet väriltäsi komeasti tumma.
Minusta on vallan ihme ja kumma,
jos joku väittää ettei sinusta tykkää
ja pelkkää mansikkaa suuhunsa lykkää.

Oi karhunvatukka!
Ei huomiotani nyt saa suklaapatukka,
kun nappaan sinut rasiasta
ja intoudun runoilemaan asiasta.


8. marraskuuta 2013

Perjantai-illan kissagif

Kiistaton tosiasia: Amerikassa kaikki on suurempaa. Myös kissojen haukotukset. Tässä mallia näyttää lempipähkinäni Peanut.

:D


7. marraskuuta 2013

Hymy herkässä

No meinaan on, kun muistelee tuota Ameriikan-matkaa, jolta eilen palattiin aavistuksen jetlaagisina kotiin.

Ja oli näköjään siellä Ameriikassakin. :)


Reissun tärkein osuus onnistui täydellisesti: ystävä saateltiin onnellisesti naimisiin. Yksi iltapäivä vietettiin kynttilänvalossa korttia pelaten, kun myrsky katkoi sähköt kymmeniltätuhansilta kotitalouksilta. Aamiaisravintolassa naamani venähti, kun sain eteeni kaksi lautasellista pannukakkuja. Sunnuntaita vietettiin paikalliseen tapaan jenkkifutista tuijottaen, Seattle Seahawkseja täpärästi voitetussa matsissa kannustaen ja illalla tietysti ostarilla shoppaillen. Seattlessa hengailtiin päivä ihan turisteina, käytiin huisin hauskalla kiertoajelulla ja syötiin happy hour -herkkupurilaiset Yard Housessa. Paluumatkalla lentokoneessa tuijotin torkkumisen lomassa minuuttitolkulla ikkunasta ulos, kun sieltä näkyi yksi elämäni mykistävimmistä maisemista: pelkkää pimeyttä ja hurja määrä kirkkaita ihmeellisiä tähtiä.


Tällä viikon mittaisella matkalla opin jälleen paljon sekä maailmasta että kodista. Siitä, miten yhtä aikaa pieni ja suuri maailma on, ja siitä, miten koti on siellä missä sydän on. Mites se sanonta meneekään - maailma on kirja, josta ne, jotka eivät matkusta, lukevat vain yhden sivun. :)

Niin ja tästä ihanasta biisistä tuli noiden päivien aikana entistäkin ihanampi. Just know you're not alone 'cause I'm gonna make this place your home. <3

30. lokakuuta 2013

All my bags are packed I'm ready to go

Jäipä viimeksi erikseen mainitsematta, että tossa reilun vuorokauden päästä Seattlessa pääsen halimaan paitsi yhtä ihanaa morsianta, myös kahta ihanaa kissaa! Parivaljakon nimethän ovat valmiiksi ameriikankieliset, joten siltä(kin) osin muutto toiselle mantereelle lienee sujunut kivuttomasti. :)


Jos kohta Duussilan päivitystahti on viime aikoina muutenkin ollut laiskanpulskeanpuoleinen, nyt edessä on luultavasti viikon verran taukoa. Palaillaan sitten jenkkikuulumisten kanssa! Take care now, bye bye then! :)

28. lokakuuta 2013

Seattle calling!

En yleensä ole mikään kahvinjuoja (tarkemmin sanottuna olen se, jolle täytyy aina kylässä keittää erikseen teetä), mutta tänään nautiskelin tämmöisen herkun. Starbucks Seattle Latte. Olikin aika jestaksen herkku!


En yleensä ole myöskään mikään spontaani suurten päätösten tekijä (tarkemmin sanottuna olen se, joka meni naimisiin toisen yhtä epäspontaanin suunnittelijan kanssa) mutta viime viikollapa tempaistiin ja ostettiin parin päivän harkinnan jälkeen tämän viikon torstaiksi lentoliput Amerikkaan.

Seattle, baby! :)


Rakas ystäväni Monsteri, joka muutti alkukuusta ison meren taakse, menee perjantaina naimisiin. Meidän oli tarkoitus osallistua vasta ensi vuoden puolella Suomessa juhlittaviin häihin, mutta kävikin niin, että tuleva rouva sulhasineen kysyi multa Skypessä viikko sitten, voisinko tulla paikkaamaan yllättäen tulonsa peruuttamaan joutunutta kaasoa. No mikäs tässä villillä ja vapaalla freelancerilla on lähtiessä, kun toimisto kulkee mukana käsimatkatavaroissa - ja kun ihanat naimisiinmenijät olivat valmiit järjestämään kustannuspuolen niin, että pankkitilini saldo ei laske reissun takia juuri nykyistä enempää miinukselle. Heppukin sai junailtua talvilomansa tähän kohtaan, joten hups, edessä on yhtäkkiä yhteinen viikon reissu Jenkkeihin. Ja mun kun piti istua koko loppuvuosi rahattomana sohvannurkassa syömässä kaurapuuroa. :D


Ihanaa päästä olemaan ystävän apuna ja tukena tärkeänä päivänä! Ihanaa päästä hepun kanssa reissuun!

Ihanaa kun alkoi huipata päästä toi kofeiini! Aina välillä intoudun testaamaan kaffetta vain todetakseni, että meikäläiselle on edelleen turvallisempaa pysytellä vihreässä teessä. Kaipa semmoista saa Seattlen Starbucksistakin? :)

24. lokakuuta 2013

It's beginning to look a lot like Christmas

Kaksi kuukautta jouluaattoon! Glögikausi korkattu! Joulutorttukausi korkattu, tosin vadelmahillolla mutta kuitenkin!

Ja piparirahkakausi herranjestas täydessä vauhdissa!


Arlalle kiitokset tästä täydellisestä joulunodotusherkusta - mutta moitteet puutteellisesta ohjeistuksesta, tuossa purkin kannessa kun ei puhuta mitään suoraan lusikalla suuhun lappamisesta.

Mission to self: yritä saada yksi purkki säästymään lusikointipiipahduksilta niin kauan, että saat kokeiltua tuota rahkapiirakkaakin. :)

23. lokakuuta 2013

Where would we be without the dreamers who pay no heed to good advice

Kuule, sinä! :) Jos olet tänään illalla Helsingissä vailla tekemistä, tässä sulle ehdotus: ole ihana, osta lippu Tavastialle ja mene kuuntelemaan hyvää musiikkia. Lavalla ensin Antero Lindgren ja sitten, oi sitten, Ed Harcourt.

Voi höhlä. Nyt mulla ihan riipaisee sydämestä, kun kirjoitan tätä, enkä ole itse menossa keikalle.

No, ehkä herra Harcourt ymmärtää, että aina ei reissaaminen keskellä viikkoa onnistu. Näin Edin ekan kerran Tavastialla jo yhdeksän ja viimeksi kolme vuotta sitten, joten ihan heppoisesta suhteesta ei kuitenkaan ole kyse. :)

Menehän sinä siis tänään keikalle jos voit! Minä menen tänään teatteriin mutta toivon, että vielä joskus pääsen kuulemaan livenä noita helliviä ja herkistäviä, yhtä aikaa ilmaan nostavia ja jalat maahan juurruttavia sävelten ja sanojen yhdistelmiä.

22. lokakuuta 2013

Meil on täydellinen elämä täynnä laulun aiheita

Oho.

Vaikka en ole koskaan omaksunutkaan pakko blogata joka päivä -mentaliteettia, tällaiset melkein viikon mittaiset tauot ovat sentään olleet vuosien varrella aika harvinaisia. Joskus vain ei tule kirjoitettua, vaikka ei olisi erityisesti kiirekään. Niin kuin nyt. Aika on vain mennyt muihin asioihin.


Kuten sukulaisten kanssa teen ja punaviinin juomiseen, ystävien kanssa muurinpohjalettujen ja suklaapiirakan syömiseen, kuntosalilla olemiseen, uima-altaassa olemiseen, tanssitunnilla olemiseen, sohvalla olemiseen, HIMYMin katsomiseen, X Factorin katsomiseen, tanssivideoiden katsomiseen, orkidean kukkien ihmettelyyn, enkelinsiiven kukkien ihmettelyyn, ystävien lasten ihmettelyyn.


Päässäni pikkuisen nyrjähtää aina, kun joku bloggaaja kirjoittaa, että tänään on kiire ja pitää priorisoida joten saatte nyt vain tällaisen pienen postauksen tai tänään en ehdi postata kunnolla mutta täs ny kuitenkin vähän kuvia tai jotain. En nyt meinaa sitä, että omat tarinointini olisivat koskaan aina täyttä asiaa ja "kunnon" bloggaamisen arvoisia, mutta siis - jos ei ole aikaa blogata, sitten ei ole, ei sitä mun mielestä tarvitse tulla blogiin selittelemään sillä hetkellä kun sitä aikaa ei ole. Jos kerran aikaa ei ole. Kert nii. Eiks nii?


Tänään en ehdi postata kunnolla mutta täs ny kuitenkin vähän kuvia tai jotain. :)

16. lokakuuta 2013

Baby be a giant, let the world be small

Heipä hei, oon vähän fiiliksissä. Sain äsken treenien jälkeen pitää sylissä noin neljän kuukauden ikäistä iloisesti hymyilevää pikku tyttöä, kun äitinsä kieppui tankotanssitangolla pää alaspäin. Sitten tulin kotiin ja katsoin Robbien juuri julkaistun Go Gentle -videon. Toi lopun I love you Teddy. Sniisk.

En kyllä ole ihan varma, ymmärränkö, mitä videossa halutaan kertoa tuolla laivallalipumisen lavasteisuuden ja kamerat ojossa ihmettelevien kadunmiesten realismin välisellä kontrastilla. Olisin ehkä tykännyt enemmän tuosta laivallalipumisosuudesta ihan sellaisenaan.

Nomutta kato sää video niin mää meen tästä syömään kananmunavoileipiä. :)

15. lokakuuta 2013

Nousee nousee

Terveisiä kuntosalilta! Aika lailla tältä näytti meikäläisen leuanvetotreeni tänään. Paitsi että tuo kittimilli ei irvistele yhtä paljon kuin mää.


Noudatan salitreenissäni sellaista keep it simple, stupid -ajattelua, että teen varmasti jotain 90 % liikkeistä levytangolla, käsipainoilla tai kehon painolla. Leuanveto on kuitenkin niitä harvoja vastustajia, joiden kanssa joudun turvautumaan laitteen apuun. Tiedetään tiedetään, kyllä naisetkin pystyy vetämään ihan niitä oikeita leukoja, mutta toistaiseksi en ole kokenut siihen hommaan erityistä paloa, joten olen tyytynyt noihin avustettuihin versioihin.

Voittajafiilis tulee kyllä siitä, kun heti ekan liikkeen (no se leuanveto) jälkeen ääni päässä sanoo että hohhoijaa olipa helkkarin raskasta en jaksa enää lähden kotiin - ja sitten kuitenkin pinnistää suunnitellun treenin loppuun asti. :)

13. lokakuuta 2013

X Factor UK -kuulumisia

X Factor UK -tietotoimistosta hyvää iltaa! Lontoossa laulettiin eilen tämän kauden ensimmäinen live, joten eiköhän ole korkea aika katsastaa, millaisia tyyppejä saamme tänä syksynä ihastella ruudussa.* Siis Gary Barlow'n lisäksi. :)

*Heppu oli sitä mieltä, että ketään ei kiinnosta. Pöh, uskallan epäillä toisin! Minä vain haluan vähän levittää musiikin ilosanomaa!

Gary valmentaa tänä vuonna (joka muuten jää herran viimeiseksi X Factor -syksyksi, ymmärrettävää mutta silti byääh!) bändejä. Kolmesta alun perin solisteina kisaan lähteneestä mimmistä koottu Miss Dynamix vetäisi eilisen 80-lukuteeman henkeen The Pointer Sistersiä. Poikakolmikko Rough Copy taas lauloi Phil Collinsia niin hyvin, että Nicole Scherzinger taisi kehaista jätkiä koko show'n parhaaksi ryhmäksi ikinä. Omaksi suosikikseni eilisistä vedoista nousi kuitenkin Kingsland Roadin vekkuli viisikko, jolla oli eilen niin hyvä meno että!



Louis Walshin valmennettavana on poikien sarja. Sam Callahan tietää itsekin, ettei ole kisan vahvin laulaja, mutta jonkinlaista popparipotentiaalia pojusta kyllä löytyy. Symppiksen Luke Friendin valttina on persoonallinen tatsi (ja mieleen jäävä hiuskuontalo), mutta oma lempparini nuorista miehistä on 16-vuotias sulkku Nicholas McDonald, joka laulaa kuin mikäkin - ja jonka eilinen biisivalintakin kyllä osui omaan makuuni parhaiten kohilleen.



Nicole Scherzingerin huomaan ovat päässeet tällä kertaa tytöt. Mimmien sarja on ainoa, josta en vielä ole löytänyt omaa suosikkiani. Taitavia typyköitä kyllä - ja kovasti keskenään erilaisia. Hannah Barrett laulaa sellaisella sielun syvyydellä, ettei uskoisi 17-vuotiaaksi jos ei tietäisi. Tamera Fosterilla voisi ajatella olevan poptähden paketti jo pitkälti kasassa, mutta mimmi on jotenkin jäänyt itselleni turhan persoonattomaksi. Abi Altonilta puolestaan persoonallisuutta löytyy sitäkin enemmän, ja musikaalisuus kyllä loistaa pianon takaa kilometrin päähän.

Neljäs kategoria on Sharon Osbournen valmentama yli 25-vuotiaiden jengi, josta löytyy tämän kauden oma ykkössuosikkini. Blondipommi Shelley Smith sai eilisessä pikaäänestyksessä vähiten kannatusta yleisöltä ja joutui siten toiseksi laulajaksi tämän illan tuloslähetyksen pudotuskilpalaulantaan. Lorna Simpsonista en ole itse oikein vielä löytänyt tarttumapintaa - mutta sitten. Kehotan painamaan mieleen nimen Sam Bailey. 37-vuotias vanginvartija täräytti niin uskomattoman ensimmäisen koelaulun, että en pysty vieläkään katsomaan tuota videota kuivin silmin, vaikka oon nähnyt sen jo ehkä sata kertaa. Ja kuinka ollakaan, myös eilinen voimaballadiveto sai tihrustamaan itkua. Käsittämätön ääni ja tulkinnan lahja, eihän siihen muuta tarvita.

Toivon luonnollisesti Garyn tiimille onnea ja menestystä, mutta kyllä mä silti soisin Samille tän kisan voiton. Huikee naine. :)

12. lokakuuta 2013

Dream baby dream

Mulla on unelma. Tai on kyllä useampiakin, mutta yhden niistä kerron nyt.

Mulla on unelma, että menestyisin performing arts -SM-kisoissa koreografina. Kaksissa viime kisoissa joukkueeni on ollut täpärästi ensimmäinen, joka on jäänyt ulos finaalista. Yhteiset matkat ovat olleet hienoja, enkä muuttaisi niiden varrelta mitään, mutta nälkä on näköjään kasvanut tässä syödessä... Jos kerran kisataan, kisataan sit ja, right? :)

Niinhän tuota sanotaan, että jos unelmat eivät hiukkasen pelota, ne eivät ole tarpeeksi suuria. Tämä on sellainen unelma, joka enimmäkseen kutkuttaa just oikealla tavalla, mutta myös pelottaa - lähinnä siksi, että se on hyvää vauhtia muuttumassa unelmasta tavoitteeksi. Ja huh, miten suuri ero noilla kahdella sanalla onkaan! Unelma liitelee vielä tuntemattomassa tulevaisuudessa kevyiden pilvenhattaroiden päällä, mutta tavoite on jo jotain paljon konkreettisempaa, lähempänä olevaa, jotain sellaista, jota kohti ollaan määrätietoisesti pyrkimässä ja jonka mahdollinen saavuttamatta jättäminen aiheuttaa pettymyksen.



Tämä on siis jo kolmas syksy, kun saan aloittaa koreografian tekemisen ja kesän kisoja kohti valmistautumisen oman pienryhmän kanssa. Tai siis tänä syksynä kahden pienryhmän kanssa. Vastuu on suuri, ja kyllä sen vastaanottamista tulikin puntaroitua. Vaikka lähipiirini olikin tiukasti sitä mieltä, että kahden joukkueen valmentaminen on liian iso pala haukattavaksi, tein päätöksen kuitenkin itse ja suostuin tuplatehtävään.

Ja nyt, kun treenikausi on startattu ja mulla on kaksi ihanaa joukkuetta, joissa tanssii yhteensä 14 taitavaa nuorta naista, olen sekä äärettömän innoissani että peloissani. Innoissani siksi, että olen valmis ottamaan uusia askelia unelmaani kohti. Peloissani siksi, että olen unelmani kanssa aika yksin, koska en voi toivoa sille kannustusta kotoa.

Juuri tänään luin Nordean asiakaslehdestä psykologi Ilona Rauhalan sanat:

Unelmien toteuttamisessa on kyse siitä, että niihin varataan aikaa. Eikä niiden toteutuminen ole rahasta kiinni. Monesti kyse on rohkeudesta.

Aikaa ja rohkeutta, niinpä. Kumpaakin kaipaisin vähän lisää. :) Aion kyllä tehdä kaiken voitavani sen eteen, että unelmaani kohti pyrkimiseen käyttämäni aika ei olisi pois parisuhteelta. Koska tanssimenestystä paljon tärkeämpiä unelmia ovat ne, joita unelmoidaan yhdessä aviopuolison kanssa.

Esimerkiksi Bruce Springsteenin tahtiin. Viimeisimmältä kiertueelta koottu uunituore video summaa jotakuinkin täydellisesti, mistä sekä Pomossa että avioliitossa on ainakin oman parhaan käsitykseni mukaan kyse: sekä arjen että unelmien jakamisesta.

11. lokakuuta 2013

Go gentle

Freelancerin vapaa aamupäivä osui tänään just kohdalleen, kun pystyin avaamaan BBC:n nettiradiosoittimen varttia yli kymmeneltä ja istahtamaan rauhassa tunniksi kuulostelemaan Chris Evansin aamushow'ta, jossa oli vieraana Robbie Williams (ja James Blunt) (ja haastattelussa myös Tom Hanks) (Tom Hanksilla on muuten tosi miellyttävä ja jotenkin turvallinen ääni) (se oli aika hauskaa kun Tom Hanks kysyi Robbielta mikä on sen lempitomhankselokuva).

Viime viikolla samaisessa ohjelmassa oli ensisoitossa Gary Barlow'n uusi sinkku, ja tänään vuorossa oli uutukainen nimeltä Go Gentle Robbien tulevalta swing-levyltä. Voi miten kauniin biisin herra Williams onkaan tyttärelleen kirjoittanut! Chris Evans luki ensisoiton jälkeen kuulijoiden tuoreita kommentteja - tuntui hyvältä kuulla, etten ollut suinkaan ainoa, jonka biisi sai pillahtamaan vastaanottimen ääressä itkuun. :)

Varsinainen video (jota kuvattiin viime viikolla Losissa) antaa vielä odottaa itseään, mutta heti tänään julkaistiin lyriikkavideo. Ja aika kiva sellainen!



Meidän sukua kohtasi tällä viikolla menetys, jonka käsittelemistä tämä biisi saa omalla kohdallani nyt säestää. Oma osani on yrittää olla enemmän muiden tukena kuin niinkään surra itse. Mutta miten onnellinen olenkaan siitä, että pääsen tunnin päästä halaamaan isiä ja juomaan sen kanssa iltapäiväteetä.

8. lokakuuta 2013

Tiistain tanka


Sydämen lyönnit,
väriä hehkuvat puut:
tunnen jokaisen.
Kuinka pitää päiviä
itsestäänselvyytenä?

7. lokakuuta 2013

There's a song to ease your fear, a song to take you far from here

Hiihoo, hyvää maanantaita! Itse pamautin uuden viikon käyntiin pienellä musiikkiputkella, jonka haluan nyt jakaa sinun kanssasi. Lokakuun uutuuksia Brittein saarilta, olkapäät hyvät.

Ensimmäisenä viime yönä YouTubeen tuutattu Gary Barlow'n virallinen Let Me Go -video. Hahaa, se muutama päivä aiemmin julkaistu pirteä sanavideo olikin siis vain alkusoittoa! Musta tässä videossa on jotain hämmentävän vanhanaikaista (ja nyt jos joku sanoo että niin se Gary Barlow niin tinttaan), eikä siis ehkä pelkästään hyvällä tavalla... Mutta biisi on ihana - ja kyllä mä koska tahansa hyppäisin mukaan joraamaan tommosiin katujameihin. Varsinkin jos pianon takana istuisi Captain Barlow. :)



Toisena Matt Cardlen uusi ralli When You Were My Girl. Sen lisäksi, että tykkään Mattin persoonallisesta laulusoundista ja meiningistä noin yleensäkin, tommoset välitaputukset on mun heikko kohta. Tap tap! Parasta! Tap tap! Ja torvet soi! Ja videossa on ihan upee tanssijatyttö!



Kolmantena Keanen Higher Than the Sun, toinen marraskuussa julkaistavan kokoelmalevyn uusista biiseistä. Vaikka en ole koskaan kovin tarkkaan seuraillut tai fanittanut Keanen tekemisiä, olen aina ollut sitä mieltä, että bändi hallitsee melodian ja sointujen kuljetuksen harvinaislaatuisella taidolla (tässä kohtaa ei voi jättää mainitsematta 2000-luvun popmusiikin mestariteosta nimeltä Bedshaped). Eikä tämä uutukainenkaan pääse siltä osin pettämään.



Mulle tuli näistä biiseistä kovasti hyvä fiilis, toivottavasti sullekin! :)

5. lokakuuta 2013

This is gonna take a bit of getting used to but I know what's right for you

Olen vahvasti sitä mieltä, että nyt jos koska on hyvä aika ihmisen olla Thatter.

Kattokaa nyt vaikka tätäkin.



Kesäkuussa ilmestyi Mark Owenin soololevy, elokuussa näin Robbie Williamsin Tallinnassa, marraskuussa ilmestyy ensin Robbien swing-levy ja viikon päästä siitä Captain Barlow'n soololevy.

Kohtalaisen hemmoteltu olo. :)

Garyn tulevan levyn nimi on jo paljastettu: Since I Saw You Last. Samoin eka sinkkulohkaisu sai ensisoittonsa eilen, ja voi pojat miten leppoisasti se soikin tähän lokakuuhun. Mumford & Sons -vibat ovat ilmiselvät (tuo bändi nyt tulee ekana mieleen ihan ajankohtaisuutensa vuoksi, vaikka samantyylistä kamaa on toki tehty jo vuosikymmeniä sittenkin) mutta eivät haittaa yhtään ainakaan meitsiä, päinvastoin.

Banjot soimaan ja hyvää tuulta lauantaihin! :)

4. lokakuuta 2013

Perjantaipullo ja -pulla

Hyvää korvapuustipäivän alkuiltaa! Niin se vain salakavalasti yrittää hiipiä Ruotsista tänne meillekin, mokoma kanelbullens dag. Kaiken maailman hapatuksia.

No oikeesti en tietenkään pane yhtään vastaan, koska korvapuusti! Mmmm!


Pullo: Philosophy. Pulla: Naantalin Aurinkoinen. Kuvanlaatu: Lumia 520.

Tuoksu: Herkullinen. Maku: Mmmm! :)

1. lokakuuta 2013

Concrete love is often better

Mulle on tullut tavaksi merkitä uuden kuukauden alkaessa kalenterikirjaani jonkinlainen alkusoinnullinen positiivinen tunnelma tulevaa kuuta varten, käytännössä siis kuukauden kanssa samalla kirjaimella alkava adjektiivi kuukauden pariksi. Tänään aloin maistella tätä lokakuuta, ja mitä tuli mieleen? Laiska lokakuu. Lohduton lokakuu. Laahaava lokakuu...

Kamoon! Mistä nyt tuulee! Jotain positiivisempaa!

Ja sitten se löytyi: lempeä lokakuu. Mielessä kävi myös loistava lokakuu, mutta olen sitä mieltä, että loistetta enemmän tähän kohtaan vuotta tarvitaan sittenkin lempeyttä. :)


Ainakin aion itse tehdä voitavani, että tämä lokakuu tulvisi lempeyttä. Kalenteriin on toistaiseksi merkitty lähinnä töitä ja treenejä, kesäajan päättyminen ja yhdet tuparit. Ja Jonna Tervomaan keikka - luulenpa, että lempeän lokakuun merkeissä mun on sijoitettava lippuun 15 euroa, vaikka juuri kaikki tuollaiset ylimääräiset menot olisi nyt karsittava. Mutta se keikka jos mikä toisi syksyiseen lauantai-iltaan lempeyttä.

Kuukausi myös käynnistyi tänään lempeällä otteella. Aamulla kävin leppoisalla hölkkälenkillä, ja iltapäivällä vajosin ihanaan aromaterapiahierontataivaaseen, kun käytin viimevuotiselta kisajoukkueeltani kiitokseksi saamani lahjakortin. (Lahjokaa, ihmiset, toisianne hemmottelulahjakorteilla! Niin harvoin tuollaisia hetkiä tulee itse itselleen ostettua, mutta tekevätpä vain eetvarttia.) Päivän mittaan olen kumonnut monta kupillista vihreää teetä, jos nyt myös aika paljon suklaata. Mut pannaan sekin lempeyden piikkiin.

Nyt lisää teetä. Ja töitä. Lempeämpää varmasti olisi tehdä tähän aikaan hämärtyvästä illasta jotain ihan muuta kuin naputtaa näppistä, mutta sentään: kun nostan hetkeksi katseeni ruudusta, näen työhuoneen ikkunasta auringonlaskun lempeät värit.