26. kesäkuuta 2012

So let's just stay awake until we grow older

Juhannus: saari Puulavedellä, saaressa viime kesänä rakennettu mökki, ei sähköjä. Yhdeksän ihmistä ja yksi koira. Lautaset täynnä huikean herkullista ja huolella valmistettua sapuskaa - ilmankos, kun emäntä on vastikään valjastettu erään luomu- ja lähiruokakaupan ruokabloggaajaksi (vinkkaan täälläkin kun blogi virallisesti avataan). Saunomista, latokokon loimussa lämmittelyä, soutelua, onkimista, juhannustanssahtelua Arja Korisevan ja Jari Sillanpään tahtiin Uffilta hankituissa kukkamekoissa ja autokauppiaskauluspaidoissa, poksuvia juomia, aurinkoa ja sadetta, naurun räkätystä, yöttömän yön valvomista. Eikä yhtään palanutta ihokaistaletta tai kaameen kutisevaa hyttysenpuremaa! Ihanaa!


Juhannus muistutti asiasta, jota tällaisena lempeänä viilipyttynä ei aina tule ajatelleeksi: varmasti useimmilla ihmisillä on temperamenttia huomattavasti enemmän kuin itselläni. Ja kun jokin sapettaa, suuttumus saattaa purkautua tavalla, joka itselleni on aivan vieras. Mutta onko yksi tapa reagoida oikeampi kuin toinen? Sitä jäin miettimään, kun välikohtauksen myötä peruuntui meille sovittu sunnuntain paluukyyti. Loppu hyvin, kaikki hyvin; kipaistiin Jyväskylän kautta ja sieltä junalla kotiin. Oli kiva tietää olevansa pitkästä aikaa hetki Jyväskylässä (jossa mulla oli mummola ja vieläkin on sukulaisia), vaikka ei Hannikaisenkatua pidemmälle rautatieasemalta ehdittykään.


Löysinpä kuitenkin itsestänikin yhden kohdan, johon sohaisemalla saatan en nyt ehkä ihan kiehahtaa, mutta ainakin kuohahtaa: musiikkimaku. Se on mulle kovin henkilökohtainen asia, koska olen aina peilannut tunteitani ja ajatuksiani paljon musiikin kautta - ja omasta mielestäni tietysti kaikki kuuntelemani folkpop-puuppailu ja Take That on absoluuttisesti maailman parasta musaa, ja siitä on ihan turha kiistellä. Tajusin juhannusyön valoisien tuntien Spotify-jukeboksin aikana, että tosiaan, kuuntelen harvinaisen vähän sellaista musiikkia, jossa biisin tärkeimmäksi elementiksi nousee hyvä riffi - joka tietysti oli oluenhuuruisen raadin mielestä olennainen tekijä kappalevalinnoissa - ja enemmän sellaista, jossa pääosassa ovat kaunis melodia ja sanojen kertoma tarina. Eipä toimineet siinä tilanteessa mun tunnelmalliset CMX:t tai hitaasti kasvavat Mumford & Sonsit - TT:n Love Loven ensitahdit sentään saivat arvion ai täähän on ihan oikeeta musaa. :D Muistan jo pienenä ihmetelleeni, miksi mua kiusattiin ala-asteikäisenä siitä, että kirjoitin johonkin ystäväkirjaan lempilaulukseni M. A. Nummisen Kuinka saisin rikki kookospähkinän. Kuulemma oli ihan lapsellinen valinta. No voi anteeks! Ala-asteikäinen on lapsi ja se on musta vieläkin hyvä biisi! :D No, eipä näköjään jäänyt traumoja, koska kuuntelen edelleen mitä lystään. :)


Jyväskylän-visiitillä löysin uuden määritelmän luksukselle: se on luksusta, kun puolentoista tunnin pysähdyksellä voi kipittää karkuun sadetta ja nälkää kadun yli ravintolaan ja tilata siellä luomuhärän ulkofilettä ja kaksi kuppia vihreää haudutettua teetä sen sijaan, että jäisi kadun samalle puolelle Hesburgeriin tankkaamaan mössöä. Myös se on luksusta, kun kännykästä loppuu akku sunnuntaina aamupäivällä, ja voi koko junamatkan ajan keskittyä lukemaan lehtiä, katselemaan vanhan vaunun ikkunoiden vaaleanpunaisia verhoja ja sitä, miten ulkona sade vaihtuu auringoksi, mitä lähemmäs kotia ehditään. Pieniä hetkiä elämässä, suuria hyvänolon tuojia, kun ne oikein oivaltaa. :)


Mut sitä en kyllä ihan oivalla vieläkään, miten hepun mielestä mun juhannustanssi-illan vaaleanpunainen kukkakolttu oli oikeasti tyylikäs. :D En varmaan ikinä unohda hepun ilmettä, kun sain tantun päälleni ja tulin virnistellen esittäytymään: "Katos nyt, tämmönen seuralainen olis tälle illalle tarjolla. " Johon heppu jo etukäteen mustasukkaisen kuuloisena: "No just, eihän mun sitten tarttekaan tanssia yhtään." Eipä mua kyllä kukaan tuntematon tanssittaja päässyt vahingossakaan hakemaan, sen verran tiiviisti roikuin hepun käsipuolessa, kun Jartsa-fanien tungos ahdisti. Ehkä mieheni mieliksi voin sonnustautua neiti kesäheinäksi vielä toistekin tänä kesänä - nyt on foksin askeleet viejälläkin hallussa, joten eiköhän ryhdytä koluamaan lavatansseja! Uittamolle nojailemaan Anita Hirvosen tai Gröönin Eikan tahtiin! :)

2 kommenttia:

  1. Hih, huomattu on että miehet oikeasti tykkää niistä perinteisistä kukkamekoista. ;)

    VastaaPoista
  2. Tuo mekkohan on nätti! Muuten tuli tuosta välikohtausasiasta mieleen eräs jo usean vuoden takainen juhannus, jolloin oltiin myös mökillä ja kaikilla paikalla olijoilla oli paha mieli... Olen itse aika herkkä leimahtamaan, mutta ei silti tulisi ikinä mieleen vastaavat tempaukset. Yksi kundi lähti täysin selittämättä kesken yötä kotiin ja jätti kumppaninsa ilman kyytiä. Oma mies taas vietti yön rauhoitellen lievästi sekopäistä kännistä naapurin ukkoa, joka uhkasi tulla vähintään polttamaan meiltä saunan alta. Sen jälkeen ei olekaan "perinteinen" juhannuksenvietto paljoa houkutellut.

    VastaaPoista

Sano sää kans!