25. toukokuuta 2012

Save the date

Melkein en uskalla tätä ääneen sanoakaan, mutta menköön: jos ihan ihmeitä ei tapahdu, tasan vuoden päästä aika lailla näihin kellonaikoihin minusta tulee rouva ja sitten itken vähän ja nauran paljon ja tanssin ja laulan yhdessä aviomieheni ja kaikkien rakkaitten ihmisten kanssa.

Hui. :)


Ryhdyttiin toukokuun alussa kartoittamaan mahdollisia juhlapaikkoja ja pitopalveluita ja tekemään tarjouspyyntöjä ensi kesän korvalle. Me kun ei kumpikaan kuuluta kirkkoon, säästytään hääjärjestelyissä sen kautta yhdeltä säädöltä, mutta koska kirkot varataan jo kevyesti vuotta aiemmin, ei sopivan oloisissa juhlapaikoissakaan ollut enää kamalasti vapaita lauantaiaikoja. Saatiin kuitenkin tehtyä toukokuun lopulle alustava varaus yhteen mestaan, jota sitten käytiin katsomassakin - ja niinpä vain ihastuttiin paikan rempseään emäntään ja pröystäilemättömään maalaismiljööseen (ja järjen rajoihin mahtuvaan hintaan) sen verran, että siinä se nyt sitten taitaa olla.

Hepulle ei ole varsinaisesti väliä, onko juhlapaikka "meidän näköinen" - mitä se nyt sitten ikinä tarkoittaisikaan - mutta itse pohdiskelen yhä hiukan sitä, miten vanhaan tallirakennukseen pystyy loihtimaan kaupunkilaispariskunnan oloisen juhlatilan. Muutama idea puupintojen koristelusta on kyllä jo tarttunut takaraivoon, ja toisaalta - ehkä on turha yrittääkään mitään liian moternia ja styylikästä, vaan mieluummin ottaa kaikki ilo irti nimenomaan siitä kontrastista, että urbaani hääpari tahtoo vienossa hevosenkakkelin tuoksussa. :D


Ideoiden ja suunnitelmien ylös kirjaamista varten ostin pari viikkoa sitten ekodesignmarkkinoilta ihanan pienen kirjasen. Kuvataiteilija Milla Karppisen erilaisista papereista kokoama kierrekirja on just näppärän kokoinen mukanakin kuljetettavaksi, jotta päähän pälkähtävät ajatukset ja ideat saa kirjoitettua heti muistiin, mutta tarpeeksi paksu, jotta sivuille mahtuu vähemmänkin oleellista tunnelmaan virittävää piirustelua ja raapustelua. Ja jäähän tuosta kaiken jälkeen ehkä astetta kivempi muisto kuin pelkistä Excel-taulukoista.

Toistaiseksi kirja on yhtä tekstinpätkää lukuunottamatta tyhjä. Heppu ei siedä Scandinavian Music Groupia, mutta sehän ei estä tätä mörsiötä fiilistelemästä kauniita säveliä ja sanoja. :)

5 kommenttia:

  1. Toukokuu on mainio kuukausi naimisiinmenolle :) Ihana juttu!

    VastaaPoista
  2. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!! NIIIIIIIIIIIIIIIIIN IHANAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!! <3

    VastaaPoista
  3. Paljon, paljon onnea..!!! Teille tulee varmasti ihanat häät! On se tietty kiva, että hääpaikka on ´pariskunnan näköinen', mutta ihan yhtä kiva on se, jos se onkin yllättävä ja erilainen! On vierailla vähän jännitystäkin siinä. Että ajattelee 'nuo varmaan juhlivat siellä-tai-täällä' ja sitten kokeekin ihan YLLÄTYKSEN! :)
    Mietin vaan, että teidät varmaan vihkii sitten joku ihminen maistraatista? Sellaisen kai saa tilata johonkin tiettyyn juhlapaikkaan, tai sitten pitää käydä siellä maistraatissa. Niinhän se kai menee? Itsellä oli kirkkohäät.. ja aikamoiset pönötysjuhlat muutenkin, se koko 'pakollinen' suomalainen rumba.. :( Olin silloin sen verran nuori, etten kai osannut oikein pistää hanttiin aktiivisille vanhemmille ja appivanhemmille. ;( NYT järjestäisin ihan erilaiset kekkerit. Vierasmäärä puoleen silloisesta, ja nekin jota kutsuttaisi olisi meidän ystäviä. Ei mitään 'Jaana-serkku on PAKKO' kutsua..' vaikka kyseistä serkkua viimeksi on nähnyt joskus 20 v sitten..

    VastaaPoista
  4. Parasta! <3

    Suklaahirviö, meidät vihki käräjäoikeuden tuomari juhlapaikalla. Se maksoi jotain, mutta oli kiva ja yhteistyökykyinen mies.

    Meillä oli tosi pienet häät, ja nyt kun miettii, niin ei se ois ollu yhtään huono idea (mitä mietittiin vielä puoli vuotta ennen häitä), että karataan vaan keskenämme. Mutta sun juttuna näen kyllä oikeat juhlat, ja niistä tulee varmasti ihanat! Itse en ole oikein juhlaihminen. Mulla ei oo vieläkään edes ylioppilaslakkia. :D

    VastaaPoista
  5. Heei, onpa hauskaa! Mä veikkaan tietäväni nääs mitä hääpaikkaa tarkoitat, ja meillä on sieltä varaus myös niinikään vuoden päähän toukokuulle :) Naimisissa ollaan jo, mutta bileet on pitämättä ja tarkoitus ois sellaiset pistää rakkaimmille pystyyn. Harkitaan myös vihkijän hankkimista paikan päälle, homma niinko alkais siittä. Onnellista matkaa rouviintumiseen!

    VastaaPoista

Sano sää kans!