30. huhtikuuta 2012

Vappuhurraa!

Se alkaa olla sitä paljon valmis, että työpäivä on paketissa ja meitsi saa siirtyä vapun viettoon! Onhan tässä tosin jo juhlittu koko viikonloppu: perjantaina vietettiin äitin synttäriä illallisella Porcissa, lauantaina oli hilpeä luokkakokous yläasteporukalla ja eilen tehtiin tortilloja ja kilisteltiin skumppaa tanssikamujen kanssa. No mikäs tässä kevättä juhliessa.

Tosin en vielä tiedä, mitä ihmettä laittaisin tänään päälle, ja ylioppilaslakkikin on hukassa... Tuskin ilman vaatteita kuitenkaan tarvitsee lähteä, ja jos sitä hattua ei löydy vintiltä vielä toisellakaan nuuskimiskerralla, kuuden aikaan Taidemuseonmäellä kun muut painavat valkolakit päähänsä mää töräytän vappupilliä niin että tukka nousee pystyyn eikä lakki näin ollen edes mahtuis paikalleen.

Aurinkoista virallista keväänaloitusta! :)

[kuva: Fok_It]

29. huhtikuuta 2012

Pikkumusta pariisilaisittain

Ooooh, huokaisi turkulaistyttö teepaidassaan, pillifarkuissaan ja maihareissaan, kun huomasi Charles de Gaullen lentokentän kempparin hyllyllä kovin kauniin tuoksupullon.


Ooooh, huokaisi turkulaistyttö, kun pariisilaisen lentokentän kempparissa otti kauniin pullon käteensä, avasi korkin ja suihkautti tuoksua testilapulle.


Ooooh, huokaisee turkulaistyttö joka kerta, kun kotona kaukana Pariisista ottaa kauniin pullon käteensä, avaa korkin ja suihkauttaa tuoksua kaulalleen.


Guerlain julkaisi La petite robe noiren alun perin ilmeisesti jo vuonna 2009, mutta tänä vuonna tuoksusta on tarjolla uusi versio. Kirsikkaisen makea muttei silti liian äitelä, tyttömäinen mutta istuu vielä kolmekymppisellekin, itsevarma mutta ei hyökkäävä. Ja kas, turkulaistytön teepaidassaan, pillifarkuissaan ja maihareissaan ympäröi yhdellä suihkauksella vastustamaton chic parisienne.

Tai voi tietysti olla että taianomainen muutos tapahtuu vaan mun päässä, mutta sehän riittää. :)

26. huhtikuuta 2012

I've never told you how I feel but I spell your name L.O.V.E.

Vaikka heppu ei innostu hiukan tippaa mun jostain Take That-, Muse- ja Mew-tyyppisistä musaintoiluista (enkä mä vastavuoroisesti kaikesta ZZ Topista sun muusta mitä herra kuuntelee), jaetaan me sentään muutama yhteinenkin lemppari. Onneksi, koska musiikin fiilistely yhdessä keikalla on ihanaa!

Niin kuin esimerkiksi eilen, kun oltiin Klubilla kuuntelemassa pitkästä aikaa Weeping Willowsia. Pitkästä aikaa siksi, että nuo rautalankaperinteeseen kaihoisasti nojailevat ruotsalaiset iskelmäpopparit ovat taukoilleet viime vuodet muiden musaproggistensa parissa. (Olen kyllä edelleen vähän loukkaantunut Magnukselle kun se teki kaksi vuotta sitten keikanperuutusoharit Moon Ray Quintetinsa kanssa. Sen jazz-kokoonpanon kyllä tahdon vielä joskus nähdä!)

Ihana bändi, ihanaa musaa, ihana tunnelma, ihana heppu vieressä, ihana viinilasillinen, ihana keikka. Tai kuten runoilin Facebookiin yönsuussa: Taika, taito, tunne ja tyyli yhes paketis. Ja Magnus on lempeä-äänisin nelikymppinen Tintin näköinen mies jonka tiedän.

:)

WW:n musiikki on mahtavan ajatonta ja yllättävänkin monipuolista. Touch Me hytkytytti edelleen ihan yhtä paljon kuin kymmenen vuotta sitten, The Burden soi ehkä kauniimmin kuin koskaan ja välipalana (suomeksi!) kuultu Surujen kitara keinui niin tutun ja turvallisen raastavasti, ettei mistään olisi arvannut että lavalla onkin ruotsalainen rokkibändi.


Tiedoks teille että kiertue jatkuu: Wiipparit soittavat tänä iltana Tampereen Klubilla, huomenna Joensuun Kerubissa ja lauantaina Helsingissä Virgin Oilissa. Takaan tässä ihan henkilökohtaisesti joka iikalle, joka menee katsomaan, että kotiinviemisiksi saa ehkä hiukan haikean mutta mahdottoman hyvän mielen. :)

25. huhtikuuta 2012

Paris via Instagram

"Kaupungissa oli niin paljon puita, että kevään näki päivä päivältä lähenevän, kunnes lauha tuulinen yö yhtäkkiä toi sen muassaan joksikin aamuksi. Joskus karkottivat rankat koleat sateet sen niin ettei sen olisi luullut enää koskaan tulevan ja että luuli menettäneensä yhden vuodenajan. Tuo tuollainen oli Pariisissa ainoaa todella murheellista aikaa, sen vuoksi että se oli luonnotonta. Syksyllä ihminen odotti olevansa alakuloinen. Osittaisesti kuoli itsekukin joka ainut vuosi, kun lehdet putosivat puista ja oksat paistoivat paljaina tuulessa kylmän talvisen valon taustalla. Mutta kevään tiesi aina tulevan samalla lailla kuin jäätyneen joen tiesi taas kerran virtaavan. Mutta kylmän heltymättömän sateen surmatessa kevään tuntui siltä kuin joku nuori ihminen olisi syyttä suotta kuollut.

Niihin aikoihin tuli kevät lopulta aina, mutta pelottavalta tuntui, että se oli ollut vähällä jäädä tulematta."

(Ernest Hemingway: Nuoruuteni Pariisi, suomentanut Jouko Linturi)


24. huhtikuuta 2012

April in Paris, who can I run to, what have you done to my heart?

Pariisi oli paikallaan. Sateinen, aurinkoinen, tuulinen, herkullinen, mutkikas, suoraviivainen, kupliva, naurava, keinuva, terävä, salaperäinen, ahdas, etäinen, äänekäs, kuiskaava, tuoksuva, viileä, lämmin ja suuri. Siis ihan oma itsensä. Ja tämän matkan jälkeen vielä entistäkin rakkaampi.

Alla sunnuntaimaisema raekuuron jälkeen nähtynä Sacré Coeurilta, Montmartren yltä. Lisää kuvia, tarinoita ja vinkkejä tulossa jahka pääkin laskeutuu taas tänne Turun kamaralle. :)


21. huhtikuuta 2012

Tu es beau, tu es grand, tu es fascinant, t'as des chevaux, des poneys, faisons des enfants

Ollaan hepun kanssa ulkomaanreissuilla vähän huonoja käymään baareissa varsinaisesti pailausmielessä, mutta jos ny jossain Pariisin illassa sattuis tää biisi soimaan, saattaisin tanssahtaa vähäsen vaikka noin lauantain kunniaksi. :)

18. huhtikuuta 2012

Pastellipastillit

Puhhuh. Joku ajattelematon tyyppi on kaatanut mun niskaan karmean läjän töitä ja muuta säädettävää ennen kuin pääsen viikonlopuksi Pariisiin. (Se tyyppi saatan hyvinkin olla minä itse, mutta en myönnä mitään.) Olishan se ihanaa fiilistellä oikein ajan kanssa, kirjoittaa muistiin kuppilasuosituksia, uppoutua Mondon matkaoppaan sivuille, kuunnella koko päivän kun Rufus Wainwright laulaa Pariisiin lähtemisestä ja lukea Hemingwayn nuoruudenmuistelmat loppuun ennen kuin itse astun samoille kaupungin kaduille.

Mut en nyt ehdi. Eikä ehdi heppukaan. Kun eilen illalla vuoronvaihtohalattiin eteisessä hepun tullessa töistä ja mun lähtiessäni pitämään treenejä, totesin, että kunhan lentokoneeseen asti päästään, otetaan pikku vinkut ja hihitetään kun noin vain lähettiin karkuun kaikkia kiireitä.

Ja sitä ennen: onneksi tunnelmaan virittäytymiseen on luotu pussillinen pieniä, sööttejä, makeita ja värikkäitä apukeinoja, joita voi hyödyntää samalla kun tekee töitä.


Ranskanpastillit!

Garçon! Vielä kolme!

16. huhtikuuta 2012

Casual Monday

Duussilassa ei loppujen lopuksi kovinkaan usein nähdä kuvasarjoja bloggaajan naamataulusta. No, useisuus lienee suhteellista, mutta ei ainakaan jos vertaa moniin muatiplogeihin. Voin paljastaa syynkin että miksei, ja se on hyvin yksinkertainen: tuntuu typerältä. :D

Ainoa keino, jolla omien kuvien kavalkadin ehkä saisi tuntumaan vähemmän typerältä, olisi ottaa ilmeet haltuun niinku Henriikka - jos multa kysytään, ja nythän kysytään, tuo on yksi kaikkien aikojen parhaista postauksista missään blogissa ikinä. Itse en vain ole koskaan ollut linssin edessä kovin kotonani (enkä etenkään tyytyväinen lopputulemaan, häikäisevä sisäinen kauneuteni ei jostain syystä välity ikinä täydellisenä sillä hetkellä kun kameran nappulaa painetaan...), joten niin kauan kuin en tee yhtäkkistä alanvaihdosta huippumallien leiriin, tilanne säilynee blogissakin ennallaan.

Tänään sääntöön tehdään kuitenkin poikkeus, koska olo on niimppal fiini että! Yksi tanssikaverini nimittäin opiskelee kauneudenhoitohommia ja tarvitsi täksi iltapäiväksi plus miinus kolkytvuotiaan mallin juhlameikkitreeniin. Aika sattui sopimaan, joten ilmoittauduin vapaaehtoiseksi. Niinpä vietin äsken mukavan puolitoistatuntisen sivellinten sudittavana ja sain just tarpeeseen tulleen buustin kiireiseen maanantaihin! Kyl näin kauniina jaksaa vielä hetken naputtaa töitä. :)




15. huhtikuuta 2012

You are the one for me, for me formidable

Ei ole montaa parempaa tunnetta kuin se, kun onnistuu yllättämään rakkaan ihmisen iloisesti! :)

Heppu täyttää ensi viikolla 31, ja olin kaikessa hiljaisuudessa valmistellut eilisillaksi pikku istujaiset juhlan kunniaksi. Etukäteen kerroin sankarille vain, että housut on oltava jalassa neljän maissa ja kuudelta viimeistään täydessä tällingissä. Kun ovikello ensimmäisen kerran soi, heppu löysi rappukäytävästä ihmetyksekseen vieraan miehen. "Täälläkö ne juhlat on? Minut on tilattu tänne kokiksi."

Turun Viinipruuvarien puheenjohtaja (meniköhän oikein) ja monelle tuttu mies aikoinaan Ruisrockin puikoista, Rainer Koskihan se siellä! Olin kuullut, että äitini vanha kaveri Rainer tekee tilauksesta illalliskotikäyntejä, ostaa ainekset, kokkaa ruoat, maistattaa viinit ja kertoo tarinat. Niinpä päätin tänä vuonna lahjoa heppua materian sijaan iloisella ja ikimuistoisella hetkellä parhaiden ystävien seurassa. No se hetkihän venähti herkkujen äärellä yli kuusituntiseksi. :)

Kokki loihti lautasille burgundilaisen illallisen, jonka ohessa maisteltiin tietysti alueen omia viinejä - joita kuulemma löytyy Alkosta ainakin parikymmentä. Meillä juodaan harvoin ranskalaista, joten oli kivaa päästä testailemaan uusia viinituttavuuksia. Ja se ruoka... siis huh! Yhden kaverin kommentti kiteytti kaiken: en muista, koska viimeksi olisin syönyt näin hyvin.

Alkupalaksi tarjottiin kir royal -aperitiivin jälkeen salade verte aux lardons et aux croutons, vihersalaatti lämminsavustetun pekonin ja leipäkrutonkien kera. Yksinkertaista, mutta hullun hyvää - ehdottomasti pitää tehdä joskus itsekin. Salaatin jälkeen pöytään saapui toinen alkupala, iso lautasellinen cuisses de grenouille au vin blanc eli sammakonreisiä valkoviinissä. Kukaan seurueesta ei ollut ennen maistanut jansmakkoa, joten vähän jännää oli! Jos sammakkoannos tulee ravintolassa vastaan, ei kannata suotta arastella; liha on aika neutraalin makuista, sellaista kiinteää, kanamaista.

Pääruokana pöytään kannettiin Sarpaneva-padassa kolme tuntia porissut queues de boeuf à la vigneronne, häränhäntäpataa viinitarhurin rouvan tapaan - niin ikään uusi tuttavuus. Häntäliha oli hautunut punaviinipullollisessa mmmureaksi, ja voissa paistetut tummat viinirypäleet pääsivät nekin omalle kokeilulistalle, toimivat takuulla mainiosti salaatinkin seassa. Ja sitä puhtaiden makujen paraatia, kun lautaselle jääneen liemen kietaisi lopuksi leipäpalaan!

Pääruoan jälkeen maisteltiin kuutta erilaista juustoa, sekaan mahtui sekä pastöroituja kiinteähköjä että pastöroimattomia pehmeitä juustoja. (Vaikka viime yönä ennen nukkumaanmenoa uhosin maha pinkeänä, että mä en syö enää ikinä, tulipa muuten tänään aika mojovat aamiaisleivät kun ne päällysti eiliseltä jääneillä juustoilla...) Kaiken päälle maiskuteltiin vielä tujusta tummasta suklaasta tehty mousse au chocolat - joka tosin vaahtoa enemmän muistutti tiiliskiveä - jonka kyytipoikana makea jälkiruokaviini toimi paremmin kuin hyvin.

Sanoinko jo: siis huh! En tiedä, miten vieraat ikinä selvisivät kotiin asti, me isännät oltiin illallisen päätteeksi niin kanttuvei ettei oltais pystyttykään kävelemään ruokapöydästä sänkyä pidemmälle. :D


Tyhjien astioiden raukea asetelma ihanan juhlaillan jälkeen toi hymyn huulille. Ystävät, hyvä ruoka ja viini, taustalla laulava Charles Aznavour - elämän suurimmat nautinnot ovat lopulta aika yksinkertaisia. Ainakin Ranskassa. :)

13. huhtikuuta 2012

Tell me darling, how are we doing, do you think we can dance?

Jos en olis menossa tänään keikalle, jonka tiedän jo etukäteen olevan loistava ja tanssittava, toivoisin että baarissa soisi tää biisi ja sitten tanssisin.



Voi ihanaa! Tätä viikonloppua on odotettu! Tänään pidän heppua kädestä ja halaan ystävää ja ihastelen Osmoa ja nauran ja tanssin uudessa mekossani, ja huomenna yllätän hepun tulevan synttärinsä kunniaksi niin että en malttaisi yhtään odottaa. Mutta tavallaan tämä on just se paras hetki, kun odottaa huomista ihan kamalasti, ja sitä ennenkin on jo hirmuisen kivaa ja sitten se tulee vihdoin se huominen. Siis voi että.

Mitä kivointa oloa ja kauniita hetkiä viikonloppuusi! :)

12. huhtikuuta 2012

I see your true colours and that's why I love you

Mikä on päivän kevään väri?


Pinkkiin tai persikkaan taittava koralli!


[Chanel Le Vernis 307 Orange Fizz & YSL Volupté Sheer Candy 2 Dewy Papaya]

11. huhtikuuta 2012

Onnen ja tuskan eron niin huomaan, ja niistä pystyn oman lauluni luomaan

Aina silloin tällöin tässä läppärin ääressä istuessa tulee vastaan tulee työ, joka jollain tavalla koskettaa tai pysähdyttää. Näin kävi viimeksi viime viikolla: sain vähän väliä pyyhkiä kyyneliä silmistä, jotta näkisin mitä ruudulle kirjoitan, kun tein kuulovammaistekstejä Inhimillisen tekijän viime perjantain jaksoon.

Jaksossa on tavalliseen tapaan kolme vierasta. Ensin haastatellaan 16-vuotiasta Verna Heikkilää, joka on toipumassa (lääkärit eivät vielä ole sanoneet, että tyttö on parantunut) kivuliaasta syövästä, rabdomyosarkoomasta, ja menettänyt rakkaan ystävänsä Nooran samalle taudille. Toisena keskusteluun liittyy Susanna Oförsagd, Nooran äiti, joka kertoo, miten elämä jatkuu aivan uudenlaisena ilman toista lasta. Kolmantena kuullaan taideterapeutti Kaisa Haltiaa, joka niin ikään on menettänyt lapsensa syövälle ja viime vuosina työssään auttanut Vernaa, Nooraa ja Susannaa käsittelemään sairauskokemuksiaan.

Eihän sitä pysty järjellä ymmärtämään eikä etenkään hyväksymään, että lapsetkin sairastuvat - ja kuolevat - syöpään. Tuo Vernakin on joutunut kokemaan jo alle 15-vuotiaana raskaampia asioita kuin moni kokee koskaan, asioita, joiden takia hän elää aivan erilaisessa maailmassa kuin ikätoverinsa. Vaikka tärkeintä tietenkin, että ylipäätään elää.

Viikonloppuna muutama Facebook-kaveri linkitti tuon jakson, ja alle kertyi ihmisten kommentteja siitä, miten pitäisi oppia olemaan valittamatta aina niin pienistä. No shit, Sherlock. Viimeistään tämän oman selkäsairasteluni myötä yksi salaman kirkkaudella asenteeseeni iskostunut asia on kiitollisuus. Ihan pienistä murheista (tai "murheista") ei tule mieleenkään valittaa, ja niihin isompiinkin yrittää suhtautua osana elämää, jos ei muuta niin kasvattavina ja ehkä jonain päivänä ymmärrystä lisäävinä kokemuksina.

Vähän samaa ajatusta siis kuin syövän selättäneellä Aku Louhimiehellä vuoden takaisessa Olivian haastattelussa:

Olen nykyään niin onnellinen ja kiitollinen kaikesta. Että tuossa on tuollainen harmaa meri. Että joku kyselee multa tällaisia kysymyksiä. Että lapsen koulu löytyi korttelin päästä kotoa ja että linnut laulavat.

Vaikka et olisikaan valittajien klaania, jos sulla vain on vajaa tunti luppoaikaa tulevien 26 päivän aikana, suosittelen katsomaan jakson Yle Areenasta.


Ei nyt sillä, ettäkö itse osaisin - tai etenkin että olisin osannut - olla aina valittamatta pienistä. En muista kovin montaa kertaa, että vanhemmat olisivat suuttuneet mulle lapsena, mutta se on kyllä jäänyt mieleen, kun isi kerran mietti ääni pettymystä täynnä, miten on kasvattanut musta niin kiittämättömän. Taisi olla jotain teini-iän tuiskuja (vaikka ne omalla kohdallani harvinaisen rauhallisia olivatkin)... Sitä en enää muista, mihin tuo liittyi, mutta niin pahasti osui ja itketti, että jokin ruuvi ajatusmaailmassani taisi sen myötä kääntyä.

Ystävä kyseli tänään lounaspöydän toiselta puolelta selkäkuulumisia ja tuntemuksia vähän matkan varreltakin. Kun kerroin, hän totesi, että omat huolet tuntuvat mun kipukuukausien rinnalta aika pieniltä. Siihen minä sanoin että pöh. Jokaisella on omat huolensa, oli ne sitten isommat tai pienemmät. Tietysti jos ongelmat ovat sitä pienempää sorttia, niihin voisi kokeilla suhtautua jonain muuna kuin maailman kaatavina murheina... Mutta jos jatkuvasti vertaa omia surujaan Afrikan lasten hätään, sitä sivuuttaa yhden osan omaa ainokaista (?) elämäänsä ja tunteitaan.

Mä näkisin, että kiitollisuus on edelleen se avainsana. Joka hetki ei voi leijua vaaleanpunaisissa hattarapilvissä, tai missä nyt kekäkin onnellisimmillaan leijuu, mutta joka hetkestä voi - ja pitää ymmärtää - olla kiitollinen.

Hyvää nimipäivää, Verna. :)

9. huhtikuuta 2012

Turn it up, it's my song, I can't sing but I sing along

Mietteliäs pääsiäismaanantai. Harmi kun uimahalli ei ole auki, olis ollut kiva päästä altaaseen mietiskelemään.


Kaksi yötä mummilassa, oli niin kiire olla vaan että en ees ehtinyt lukea mukaan pakkaamiani naistenlehtiä. Sukulaisia oli ihana nähdä ja twistata tanssilattialla punkbändin tahdissa viinilasi kädessä (oui, très punk). Eilen palasin maha herkuista täynnä Turkuun, hihitin iltaa ystävien kanssa ja sitten kaikki meni jotenkin väärin.

I'm at the back of the club and so afraid to speak 'cos I'm not like these people and these people are not like me

Heppu tulee illalla kotiin. Miten onnekasta onkaan se, että mun kaa täällä meidän kotona asuu ihminen, jonka kanssa voin olla joka päivä ja joka hetki vain minä, joka ei vaadi multa mitään enempää. Paitsi korkeintaan että vaihtaisin joskus kotiasuksi leggingsien, teepaidan ja valtavan neuletakin tilalle jotain vähän sievempää. :)

6. huhtikuuta 2012

Ja jäniksiä voi nähdä hyvin yllättävissä paikoissa, ja jonkun toisen joka ei ole saanut unta

Olenko muistanut kertoa, että mun selkä alkaa olla vähän vähemmän kipeä? :)

Ei niin vähän kipeä, että pystyisin menemään tanssitunnille, pumppiin, joogaan tai lenkille tai harrastamaan edelleenkään mitään muuta urheiluksi laskettavaa kuin uintia, mutta niin vähän kipeä, että enää ei satu koko aikaa. Jos erehdyn ponkaisemaan sohvalta ylös vähänkään huolimattomasti, kipu kyllä viiltää välittömästi ja muistuttaa, kuka ei enää ole nuori ja notkea. (Rakkain terveisin, järkyttävässä jumissa olevat takareidet. Mutta sinnikkäästi uskon, että vielä joku päivä istun taas spagaatissa kuin en kipeä koskaan olis ollutkaan.)

Ja sitä paitsi - esimerkiksi toi takareisien kireydestä johtuva kipu venytellessä tuntuu ainoastaan hyvältä. Koska se on ihan jotain muuta kuin hermosärky. Hermosärkyä on hiukan vaikea yrittää selittää sellaiselle, joka ei sitä ole kokenut... kun se vaan ei ole sama asia kuin "tavallinen" lihassärky. Jokainen on varmaan joskus kolauttanut kyynärpäänsä johonkin niin, että vihlaisee ilkeästi? No, hermosärky on vähän niinku semmosta. Hilpeänä mielikuvitusleikkinä voit kuvitella saman fiiliksen pakarasta nilkkaan asti. :)

Vaikka liikkujan identiteettini onkin siis edelleen pahasti hukassa, arjessa parantumisen taimi näkyy erityisen selvästi yhdessä asiassa: yöunissa. Mielettömän ihanaa, että pystyn taas nukkumaan paremmin - nyt jopa kolmessa asennossa, kun monta kuukautta meni siinä yhdessä ja samassa. Heräilen edelleen monta kertaa yössä, mutta siinä missä ennen jouduin öisin tassuttelemaan ympäri kotia ja jumppaamaan särkyjä pois, nykyään saan unen päästä kiinni yleensä heti uudestaan.


Hyviä pääsiäisunia! :)

5. huhtikuuta 2012

Torstai on toivoa täynnä

Ilahdun aivan kamalasti joka kerta, kun arjessa tulee vastaan ihminen, joka levittää ympärilleen hyvää mieltä ja oloa. Silleen tekopirteilemättä, aidosti ja luontevasti.

Vaikka en koskaan olekaan tavannut Aamukahvilla-blogin Henriikkaa, mulla on sellainen kutina, että hän on yksi näistä ihmisistä. Vai mitä sanotte siitä, että tyttö päätti 400 kirjautuneen lukijan kunniaksi juhlistaa uutta tasasatasta tempauksella, jossa lukijat lähettelevät toisilleen pieniä yllätyspaketteja.

Niin ihana idea, että en kestä! :) Oli tietysti pakko osallistua. Itse lähetin viime viikolla matkaan paketin, johon käärin Indiskan söpöt sydänleivontamitat...


...ja tänään postiluukusta kolahti oma lahjukseni. Paketillinen jo aiemmin herkulliseksi todettua luomuteetä, kaksi appelsiini-c-vitamiini-kasvonaamiota ja kortti, jossa toivotetaan rentouttavaa pääsiäistä ja sanotaan näin:

Muista helliä itseäsi vaikka joskus arki painaakin päälle. Pidä mielessä tämän kortin sanoma: olet taideteos!


Jos olinkin jo valmiiksi hyvällä tuulella, tästä tulin vielä vähän paremmalle. Kiitos tuhannesti, Laura, jos satut blogiini eksymään! Ja Henriikka - edelleen olen sitä mieltä, että seuraavan juhlan kunniaksi lukijat saisivat lähettää sulle läjän paketteja. :)

3. huhtikuuta 2012

Lällislää huppupää

Paras ase taivaalta tuhnuttavaa takatalvilunta vastaan: uuden kevättakin osto. Pariisin-ostoslistalla keikkuu Uniqlon musta perustrenssi, mutta sen lisäksi olin nähnyt itseni ottamassa kevätauringon vastaan sellaisessa perusvihreäisessä parkatakissa, tiedättehän, sellaisessa joka on takaa vähän pidempi ja joita tulee kaupungilla vastaan joka toisella.

Kävikin niin, että otan kevätauringon vastaan vähän erilaisessa parkaversiossa tummanharmahtavan hupun sisältä huhuillen. Huhuu!


Elvinen Vera-takki hyppäsi vastaan Elementissä suhteellisen sopuisaan hintaan. Arvontaa suoritin vain sen suhteen, olisiko sopivampi koko M vai L; päädyin lopulta ällään, koska takki saa olla malliltaan rento ja ennen plus kympin kelejä alle on hyvä mahduttaa myös jotain neuletta.

No eihän tosta kuvasta nyt mitään selvää saa, mutta usko kun sanon että Vera on tosi kiva tyyppi. :)

1. huhtikuuta 2012

Appropriately ready

Huhtikuun eka! Kesäaikaan siirrytty! Ulkona sataa jotain lumentapaista!

Taitaa olla kevät. :D


Menneen maaliskuun kantavia teemoja olivat noin karkeasti ryhmiteltynä juhla, työ, halailu, tanssi ja livemusiikki. Ja haa, samat teemat tulevat toistumaan myös huhtikuussa!

Uskallan luvata, että mun kisajoukkueen kanssa saadaan biisi valmiiksi tämän illan treeneissä tai viimeistään tiistaina, ja sitten alkaa viimeisten kahden kuukauden hiomisvaihe. (Ja jännitysvaihe! Nyt jo meinaa tulla jännäpissi, kun vain ajattelenkin sitä tilannetta, kun tytöt nousevat Tampereella lavalle. Ääk.) Onneksi rakastan kaikenlaista pilkunviilausta, tässä tapauksessa erityisesti laskujen ja liikelaadun tarkentamista.

Töitä on merkitty kalenteriin hitusen verran vähemmän kuin maaliskuussa, mutta juhlat jatkuu vähintään samalla volyymilla. Saattais alkaa riekkumiset väsyttää, jos en olisi jo pitkään tuskaillut sitä, miten epäsosiaaliseksi olen kotitonttutyön ja sairastelun takia uhannut talven aikana muuttua... Ihanaa siis mennä humpaten kohti kesää! :)

Aloitetaan kuukausi kuitenkin vähän arkisemmilla askareilla: huomenna matkaan Pasilaan kuuntelemaan av-kääntäjien nykytilannetta ja tulevaisuutta luotaavaa paneelikeskustelua, ja samalla reissulla kansallisbaletin tanssijoitakin hoitavan loistofyssarin moukaroitavaksi. Pääsiäisenä taas pääsen pariksi yöksi rentoutumaan mummilan hoiviin. Odotukset: kiireetöntä aikaa rakkaiden sukulaisten kanssa. Ja mämmiä, kermaa ja sokeria.

Seuraavalle perjantaille kalenteriin on merkitty The Northern Governors @ Klubi. Jalalla koreasti ja Osmolle lentosuukkoja! Lauantaillekin on luvassa toivottavasti ikimuistoisen iloinen ilta, mutta en voi hiiskua siitä tässä kohtaa tarkemmin, koska kunniakkaat 31 vuotta täyttävä heppu ei saa vielä tietää mitä silloin tapahtuu... olen vain pyytänyt häntä varaamaan illan vapaaksi. En malta odottaa. ;)

Ja sitten! Hepun kanssa pitkäksi viikonlopuksi Pariisin kevääseen! Ai miten ihanaa? No tosi ihanaa. Des macarons? Oui, merci. Des moules? Oui, merci. Des bisous? Oui, merci.

Kuun viimeinen viikonloppu taas sujuu äitin synttärin ja ala-asteen luokkakokouksen merkeissä. Ja vissiin jotain vappuakin pukkaa.

Arki, onko se jotain syötävää? :)