10. lokakuuta 2011

Mitä tänään syötäisiin

Maanantain ruoanlaittopohdinta tuntuu aina viikonlopun jäljiltä vähän jotenkin hankalalta. Meillähän nämä keittiöhommat jakautuvat niin, että heppu hoitaa kokkailun viikonloppuisin ja itse laitan ruokaa arkisin - onhan se nyt sentään oikeus ja kohtuus, että kotifrouvafriikku on järjestänyt miehelleen valmiiksi aterian ja tohvelit ja sikaarin, kun tämä saapuu iltapäivällä väsyneenä töistä kotiin.


Tällä kertaa kuitenkin äiti helpotti uuden viikon alun ruokapohdintoja huomattavasti kiikuttamalla meille eilen valtavan korillisen suppilovahveroita. Ollaan hepun kanssa vähän laiskoja lähtemään sienimetsälle, mutta sitäkin motivoituneempia syömään muiden saaliit :D Joten kiitos vielä, mamma!


Sientenperkausurakka on suoritettu ja osa kavereista pantu pakkaseen tulevien maanantaiden varalle. Nyt odottelen vesi kielellä, koska heppu palaa salilta, niin pääsen heittämään pannulle voita, sipulia, sieniä ja perään vielä eiliseltä Italia-aterialta yli jääneet voiset ja salviaiset pinaattifettuccinet. Sitä tänään syötäisiin ja hyvällä halulla sittenkin. :)

3 kommenttia:

  1. Mun tekis ihan hirveästi mieli sienipiirakkaa, oon monesti syöny miehekkeen äidin tekemää ihan ylihyvää piirakkaa. Tänä syksynä en oo vielä, kun hän edellisenkin vei töihin :D. Pitäs joskus lähteä ihan itse sienimetsälle.

    Eikä herkkusienipiirakkaa voi mitenkään verrata tohon miehekkeen äidin tekemään piirakkaan.

    VastaaPoista
  2. VOITTO.

    mitenkään aiheeseen liittymättä, löysin tuolta ylälaidasta tuollaisen follow-napin ja pääsen taas nauttimaan säännöllisesti sun päivityksistä jee :D

    t. tekniikan ihmelapsi Liina

    VastaaPoista
  3. I'm Lacking - joo, sienipiirakkaa täytyykin ehdottomasti tehdä joku päivä! Hullun hyvää.

    Liina - tsihi, hienosti voitettu, onnea! :D

    VastaaPoista

Sano sää kans!